Päivät 29-35. Ihan käsittämätöntä ajatella, että tätä uutta meininkiä on takana jo viisi viikkoa. Vastahan tämä alkoi, ja vastahan sitä tuskaili törkeiden pasta- ja vaalea leipä -himojen kanssa, ja vastahan sitä oli kuolla nälkään aterioiden välillä.
Tästä on tullut jotenkin hirveän normaalia. Työkaveri kysyi jokin aika sitten, että kuinka paljon tätä on jäljellä. En meinannut aluksi ymmärtää kysymystä - vaikka varsinainen valmennus kestää sen kuusi viikkoa, ei minulla ole minkäänlaista aikomusta lopettaa nyt, kun olen vasta päässyt vauhtiin. Järkyttävistä lihavuorista jääkaapissa, miehen kanssa suoritetusta foodprepistä, jokapäiväisestä tiskaamisesta ja/tai kasvisten höyryttämisestä on tullut arkipäivää ja niin helppoa, ettei koko asiaa ymmärrä enää ajatella koko aikaa.
Voi elämä. En voi uskoa, että minä höyrytän yhtään mitään. Koko sanakin on suorastaan raivostuttava. Lisäksi olen muodostanut rakkaussuhteen bataattiranskalaisiin, ja tein eilen elämäni ensimmäiset raakasuklaat. Joko ärsyttää?
No, sanottakoon rehellisyyden nimissä, että ei se raakasuklaa Fazerin punaista voita. On se hyvää ja aion tehdä toistekin, mutta ei minusta silti ole tullut sellaista ituhippiä, joka herkuttelee pelkillä proteiinipatukoilla ja goji-marjoilla. Kaikella rakkaudella. Ja eilen tässä residenssissä oli iltaruokana Kotipizzan tuotoksia - omani kyllä gluteenittomalla pohjalla, mutta eivät ne kinkut, tonnikalat ja salamit taida ihan suoraan tuosta ruokavalio-ohjeistuksesta olla. Ja kaksi siideriäkin join, hyi minua.
Sen takia tämä kai onkin ollut niin helppoa. Olen jostain mystisestä syystä oppinut käyttämään maalaisjärkeä, ja ihan oikeasti sisäistänyt sen, että jos 90% ruokavaliosta on kunnossa, sillä lopulla ei ole hitonkaan väliä. Nuo kymmeneen prosenttiin kuuluvat repsahdukset on helppo antaa itselleen anteeksi, kun ei ole mitään anteeksiannettavaa. Elämässäni ei oikeastaan ole enää repsahduksia.
Höhö, tuo kuulostaisi järjettömän omahyväiseltä, ellen olisi juuri kirjoittanut vetäneeni pizzaa ja siideriä. Tarkoitan siis, että herkuttelu ei ole hävinnyt kokonaan - vähentynyt toki, mutta edelleen nautin sokerisuklaasta, pizzasta ja saunasiideristä. Enkä yritäkään huijata itseäni väittämällä, etten tarvitse enää koskaan mitään muita herkkuja kuin raakasuklaan. Mutta jotenkin se asennoituminen noihin ruokavalion ohi syömisiin on muuttunut huikeasti, mikä tuntuu ihan huippuhyvältä.
Se, että fiilis on nykyään niin hyvä, tasapainoinen ja keveä, on syy sille, että tämä blogi on tainnut tulla tiensä päähän. Sen suurempia sentimentaalisia puheita pitämättä toivotan teidät tervetulleeksi uuteen osoitteeseeni Lilyn tontille. Toivottavasti nähdään siellä, mutta jos ei, niin lämmin kiitos tähänastisesta :)
P.S. Ainiin, meinasi ihan unohtua. Viidessä viikossa vaa'an lukema on hilautunut 4,8 kiloa pienemmäksi. Matka jatkuu tälläkin saralla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 28. syyskuuta 2014
torstai 18. syyskuuta 2014
Uusi tuttavuus
Lienen maailman viimeinen ihminen, joka ei ollut tämän viikon alkuun mennessä maistanut Quest Bar -prodepatukoita. Olin niistä kuullut ja lukenut (maailman parhaita, hyvät ravintoarvot, namnam, en ikinä tarvitse mitään muita herkkuja), mutta ajatellut että pyh, siinähän hehkuttavat.
Maanantaina lueskelin Alkulaisten FB-ryhmästä keskustelua siitä, mistä ko. patukoita saa halvimmalla tilattua ja mikä on paras maku. Eksyin siinä tylsyyksissäni sitten surffailemaan pitkin nettiä, ja jouduin vastentahtoisesti myöntämään, että kuulostavathan ne jotkut maut ihan kokeilemisen arvoisilta. Pitäisiköhän maistaa? Pahojahan ne tietysti ovat, mutta pitäisikö uhrata muutama euro ja kokeilla?
Jostain bongasin tiedon, että Punnitse&Säästä -ketju myy patukoita, joten suuntasin sinne tiistaina töiden jälkeen. En osannut päättää Double Chocolate Chunkin ja Chocolate Brownien väliltä, joten otin molemmat. Pahoja ja jauhoisiahan ne tietysti ovat, kalliitakin, mutta tuleepahan varmistus omille ennakkoaavistuksille. Avasin DCC-patukan, ja...
...maistoin sitten koko patukan. Ei pahaa, ei jauhoista, vaan mukavan tahmeaa ja hyvää. Eivät nämä perinteisiä herkkuja korvaa, mutta ovat vallan miellyttävä uusi tuttavuus. Nyt vaan pitää maistella mooooonta erilaista jotta tietää, mitä tilaa netistä laatikollisen.
Maanantaina lueskelin Alkulaisten FB-ryhmästä keskustelua siitä, mistä ko. patukoita saa halvimmalla tilattua ja mikä on paras maku. Eksyin siinä tylsyyksissäni sitten surffailemaan pitkin nettiä, ja jouduin vastentahtoisesti myöntämään, että kuulostavathan ne jotkut maut ihan kokeilemisen arvoisilta. Pitäisiköhän maistaa? Pahojahan ne tietysti ovat, mutta pitäisikö uhrata muutama euro ja kokeilla?
Jostain bongasin tiedon, että Punnitse&Säästä -ketju myy patukoita, joten suuntasin sinne tiistaina töiden jälkeen. En osannut päättää Double Chocolate Chunkin ja Chocolate Brownien väliltä, joten otin molemmat. Pahoja ja jauhoisiahan ne tietysti ovat, kalliitakin, mutta tuleepahan varmistus omille ennakkoaavistuksille. Avasin DCC-patukan, ja...
...maistoin sitten koko patukan. Ei pahaa, ei jauhoista, vaan mukavan tahmeaa ja hyvää. Eivät nämä perinteisiä herkkuja korvaa, mutta ovat vallan miellyttävä uusi tuttavuus. Nyt vaan pitää maistella mooooonta erilaista jotta tietää, mitä tilaa netistä laatikollisen.
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Kolmannen viikon lisäykset
Iltaa ihanaiset! Ajattelin ensin liittää tähän perinteisen viikon liikuntapäiväkirjan, mutta koska screenshotin nappaaminen heiasta on tällä hetkellä jotenkin ihan hirvittävän ponnistuksen takana, mennään ilman.
Päivät 15-21 sujuivat ihan kohtalaisen mallikkaasti. Uudet ohjeet tulivat totutusti taas heti maanantaina, ja tällä viikolla ruokavalioon lisättiin joitakin juttuja. Hiilarilisäykset olivat ihan tervetulleita (treenipäivän yhdellä aterialla normisapuskoiden lisäksi hiilarilisä), sillä jotenkin tuo painojen nostelu sun muu venkoilu tuntui parilla ensimmäisellä viikolla vähän tahmealta. Tällä viikolla sainkin sitten käytyä kahdesti salilla, kahdesti lenkillä ja kerran bodycombatissa. Kävelylenkkipäiviin hiilareita ei tarvitse/ole suotavaa lisätä, mutta salitreeneillä ja kovemmilla aerobisilla ne saa lunastettua itselleen. Works for me.
Treenit sujuivat ihan kohtalaisen hyvin, vaikka salipuolella vaivaa ehkä jonkinlainen kyllästyminen. Täytynee katsoa, olisiko ohjelmia aihetta päivittää - mielenkiinnon totaaliseen romahtamiseen ei nyt oikein olisi varaa. Bodycombat tuntui kolmen kuukauden tauon jälkeen sekä taivaalta että helvetiltä maan päällä yhtä aikaa - olin innoissani kuin lehmä kesälaitumella, mutta olihan se melkoisen kovatempoista ja rankkaa. Penikat eivät olleet tunnin aikana millänsäkään, mutta seuraavana päivänä pieniä tuntemuksia taas ilmaantui. Lienee syytä edetä tunnustellen.
Viikon piristys oli ehdottomasti kananmunien lisääminen ruokavalioon. En ollut kuitenkaan täysin varautunut siihen, millaisen määrän niitä saa/joutuu syömään. Vai mitä sanotte tästä:
Päivät 15-21 sujuivat ihan kohtalaisen mallikkaasti. Uudet ohjeet tulivat totutusti taas heti maanantaina, ja tällä viikolla ruokavalioon lisättiin joitakin juttuja. Hiilarilisäykset olivat ihan tervetulleita (treenipäivän yhdellä aterialla normisapuskoiden lisäksi hiilarilisä), sillä jotenkin tuo painojen nostelu sun muu venkoilu tuntui parilla ensimmäisellä viikolla vähän tahmealta. Tällä viikolla sainkin sitten käytyä kahdesti salilla, kahdesti lenkillä ja kerran bodycombatissa. Kävelylenkkipäiviin hiilareita ei tarvitse/ole suotavaa lisätä, mutta salitreeneillä ja kovemmilla aerobisilla ne saa lunastettua itselleen. Works for me.
Treenit sujuivat ihan kohtalaisen hyvin, vaikka salipuolella vaivaa ehkä jonkinlainen kyllästyminen. Täytynee katsoa, olisiko ohjelmia aihetta päivittää - mielenkiinnon totaaliseen romahtamiseen ei nyt oikein olisi varaa. Bodycombat tuntui kolmen kuukauden tauon jälkeen sekä taivaalta että helvetiltä maan päällä yhtä aikaa - olin innoissani kuin lehmä kesälaitumella, mutta olihan se melkoisen kovatempoista ja rankkaa. Penikat eivät olleet tunnin aikana millänsäkään, mutta seuraavana päivänä pieniä tuntemuksia taas ilmaantui. Lienee syytä edetä tunnustellen.
Viikon piristys oli ehdottomasti kananmunien lisääminen ruokavalioon. En ollut kuitenkaan täysin varautunut siihen, millaisen määrän niitä saa/joutuu syömään. Vai mitä sanotte tästä:
Eikös laihduttajan pitäisi olla aina nälässä, eikä vetää Utahin kokoisia annoksia?
Aivan jäätävä kasa tavaraa, oli tuossa melkoinen pupeltaminen. Onneksi munat ovat hyviä, joten sen suhteen ei paniikkia. Mutta olihan tuolle pakko semihuutonauraa.
Niin, ja olihan tällä viikolla lupa siihen herkkuhetkeenkin. FB-ryhmässä tuntui suurin osa vetävän ruokavalioon sopivaa linjaa, itse vetäisin eilen huiviin puolikkaan suklaalevyn, ja kohta aion syödä sen toisen puolen. Ja se, mikä tästä tekee erityistä on se, että en ole edes pahoillani. Oikeasti. En tunne minkään valtakunnan huonoa omatuntoa enkä tarvetta ruoskia itseäni, ja se jos mikä on mukavaa vaihtelua. Samoin se, että perjantaina salin peilistä ei katsonutkaan takaisin se tuttu pullero joka siellä on ennen ollut, vaan ihan nätti ja vahva nainen. Fyysinen muutos ei ole tähän päivään mennessä pudonneista kiloista huolimatta mikään aivan järjetön, joten taitaa suurin päivitys olla tapahtunut korvien välissä.
Niitä pudonneita kiloja on nyt tähän mennessä 3,8. Tahti on selkeästi hidastunut, mutta ottaen huomioon salitreenit, lisähiilarit ja suklaat, ei voi olla muuta kuin tyytyväinen :)
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Alkuihmisen toinen viikko
Päivät 8-14. Toinen viikko alkuvalmennusta takana, ja olo alkaa olla lähellä näinhän mie olen syönyt aina. Olo on suorastaan hämmästyttävän keveä; ei ahdista, purista eikä ketuta. Saa syödä sellaista mikä on omasta mielestä hyvää, mikä tuntuu raejuusto- ja soijalesitiinivihaajasta suoranaiselta luksukselta. Mistään syödystä ei tule huono omatunto, kroppa kehrää ja hyvä ettei pituuttakin ole tullut lisää, kun on niin hyvä fiilis omasta tekemisestä.
Vaalean leivän ja pastan seireenimäinen huutelu on himppasen verran hiljentynyt, mutta jotta kaikki ei olisi pelkkää ruusuilla joraamista, maanantaina pystyin ajattelemaan ainoastaan Fazerin uusia tummasuklaalevyjä. Jossain kohtaa viikkoa bongasin Instagramista Maraboun uutuuden (Marabou + Tuc-suolakeksit, taatusti a match made in heaven), ja loppuviikolla tuo kuva pyöri mielessä suht tiuhaan.
Tein jopa pari harkittua ohilyöntiä. Perjantaista lauantaihin olimme Keski-Suomessa äippäni luona, jonne lähdettiin periaatteella syödään mitä on tarjolla. Iltapala koostui rakettispagetista ja jauhelihakastikkeesta - oli hyvää, mutta vatsa veti annoksesta ihan hitonmoiset kilarit. Nopeasti sitä näköjään tottuu uuteen ja parempaan. Lauantain aamupalalla imaistu riisipiirakka ja ruisleipä + mummilassa syöty peruna possunlihakastikkeella saivat aikaan himppasen tukkoisen olon, mutta maistuivat kyllä hyvältä. Pakko saada lisääääää -himotus jäi kuitenkin syntymättä, ja seuraava ateria olikin tutusti lihaa ja rehuja.
Ainiin, söin myös sellaisen 60 gramman CocoVin minttu-raakasuklaalevyn. Oli ihan ok, mutta suht rakeista. Hintansa väärti? Hardly. Huonoa omatuntoa aiheuttava? Nope. Eli jes, olen onnistunut asennoitumaan hommaan siten, että satunnaiset poikkeamat ovat elämää eivätkä repsahduksia. Ja aion kyllä pitää sen ihan rehellisen mättöpäivänkin joskus.
Painoa 3,3 kiloa vähemmän kuin pari viikkoa sitten. Voittajafiilis in so many ways :)
Vaalean leivän ja pastan seireenimäinen huutelu on himppasen verran hiljentynyt, mutta jotta kaikki ei olisi pelkkää ruusuilla joraamista, maanantaina pystyin ajattelemaan ainoastaan Fazerin uusia tummasuklaalevyjä. Jossain kohtaa viikkoa bongasin Instagramista Maraboun uutuuden (Marabou + Tuc-suolakeksit, taatusti a match made in heaven), ja loppuviikolla tuo kuva pyöri mielessä suht tiuhaan.
Tein jopa pari harkittua ohilyöntiä. Perjantaista lauantaihin olimme Keski-Suomessa äippäni luona, jonne lähdettiin periaatteella syödään mitä on tarjolla. Iltapala koostui rakettispagetista ja jauhelihakastikkeesta - oli hyvää, mutta vatsa veti annoksesta ihan hitonmoiset kilarit. Nopeasti sitä näköjään tottuu uuteen ja parempaan. Lauantain aamupalalla imaistu riisipiirakka ja ruisleipä + mummilassa syöty peruna possunlihakastikkeella saivat aikaan himppasen tukkoisen olon, mutta maistuivat kyllä hyvältä. Pakko saada lisääääää -himotus jäi kuitenkin syntymättä, ja seuraava ateria olikin tutusti lihaa ja rehuja.
Ainiin, söin myös sellaisen 60 gramman CocoVin minttu-raakasuklaalevyn. Oli ihan ok, mutta suht rakeista. Hintansa väärti? Hardly. Huonoa omatuntoa aiheuttava? Nope. Eli jes, olen onnistunut asennoitumaan hommaan siten, että satunnaiset poikkeamat ovat elämää eivätkä repsahduksia. Ja aion kyllä pitää sen ihan rehellisen mättöpäivänkin joskus.
Painoa 3,3 kiloa vähemmän kuin pari viikkoa sitten. Voittajafiilis in so many ways :)
sunnuntai 31. elokuuta 2014
Uusi alku
Kuten edellisessä postauksessa tunnustin, ostin itselleni pari viikkoa sitten Alkuvalmennuksen. Viikon verran ehdin henkisesti valmistautua siihen, että kohta syödään maidottomasti ja viljattomasti, ja maanantaina se sitten alkoi.
Päivä 1: Tänään se alkaa. Ohjeita ei näkynyt vielä ihan aamulla, joten söin aamupalaksi valkuaisista tehdyn munakkaan. Töihin evääksi lohta, kukkakaalia ja papuja, "kahvitauoille" omena ja purkki tonnikalaa. Ei kai näillä kovin pieleen voi mennä?
Jaahas, ruokaohjeet tulivat. Ruokavalioon ei kuulu ensimmäisten kahden viikon aikana juurikaan hiilareita, hedelmiä tai kananmunia (lisätään myöhemmin). Byhyy, kaikki ostetut nektariinit ja omenat menevät hukkaan, niinkö? Liityn alkulaisten suljettuun FB-ryhmään, joka tulvii kysymyksiä ja postauksia enemmän kuin ehdin lukea. Nälkä on ihan koko ajan.
Päivä 2. Söin taas aamupalaksi paistettuja valkuaisia vaikka ei "saisi", sillä ruokakaupassa käytiin viikonloppuna ja kaikkia tarvittavia ruoka-aineita ei tullut ostettua. Maissia ei suositella, hedelmät ja kananmunat eivät kuulu ensimmäisiin viikkoihin, tonnikalaa ei suositella elohopean takia... Syön lounaaksi lohta kurkun, paprikan ja maissin kanssa. Aamun tauolla meni omena, iltapäivällä purkki tonnikalaa. Töistä lähtiessä syön vielä vähäsokerisen proteiinipatukan, sillä en pääse heti kotiin syömään. Tunnen itseni kapinalliseksi. Pahin näläntunne häviää iltapäivällä, eikä tule takaisin koko päivänä.
Päivä 3. Taas nälkä. Olen tainnut totuttaa kroppani siihen, että täysi olo on se normaalitila, ja pompannut jääkaapille heti, kun on tuntunut siltä että jotain voisi syödä. Kaipa tuo ruho oppii ajan kanssa siihenkin, että pieneen näläntunteeseen ei kuole?
Eilen illalla tuli joka tapauksessa ensimmäistä kertaa sellainen olo, että hyvä tästä tulee. Maanantaina pää oli ihan pyörällä kaikesta uudesta, ja tiistaipäiväkin meni zombeillessa. Vieläkin kyllä tuntuu nälkä ja ajoittain tökkii ajatus, mutta ihan toiveikkaana tässä silti ollaan. Vaikka heraproteiinijauhe on ihan jäätävää kuraa, oliiviöljy ällöttää ja macadamiapähkinät maksavat enemmän kuin laki sallii, vaihtoehtoja on onneksi ihan suhteellisen hyvin. Ei tee mieli lyödä hanskoja tiskiin vaan ennemminkin opetella tätä uutta olemista ja syömistä - eivät ne valmentajat taida ihan paskaa puhua liputtaessaan maidottoman ja viljattoman puolesta.
Nesteet ainakin ovat lähteneet liikkeelle, sillä paino on pudonnut maanantaiaamusta 1,2 kiloa. Moinen tahti ei jatkune montaa päivää eikä laihtumisesta voi vielä puhua, mutta konkreettinen numeron pieneneminen lämmittää tällaisen vaakanatsin mieltä.
Päivä 4. Aamupalaksi kanafilettä, porkkanaa, kurkkua, paprikaa ja macadamiapähkinöitä. Kanan syöminen klo 7 aamulla tuntuu vielä vähän oudolta, mutta kun vaihtoehtona on nenästä kiinni pitäen juotava heraproteiinipirtelö, syön kotkottajaa varsin onnellisena. Toisin kuin aiemmin viikolla, vielä yhdeltätoistakaan ei ole jäätävä nälkä. Öisin nukuttaa hyvin, olo on kevyempi ja pahin muutosvastarinta alkaa taittua. Muistan vihdoin ottaa "aloituskuvat" ja suhtaudun niihin yllättävän lämpimästi - siinähän sitä mahaa on, mutta siitähän se myös lähteekin.
Päivä 5. Pienen näläntunteen kanssa pärjää jo ihan kohtuullisen hyvin - kroppa taitaa yrittää opettaa minua erottamaan nälän ja janon toisistaan. Suklaa ja sipsit olisivat ns. ihan hyviä, mutta eivät aiheuta sen suurempia tuntemuksia tai himotuksia. Sen sijaan Lidlin paistopisteen sämpylät ja riisipiirakat huutavat nimeäni, ja kuulen karjunnan parin kilometrin päähän työpaikalleni asti. Valkosipulin, mausteiden ja paprikakuutioiden kanssa paistettu jauheliha rehuineen saa silti masun tyytyväiseksi, ja samaa herkkua on tarjolla vielä kotonakin. Eilen ihan hyvässä hapessa heitetty reipas kävelylenkki luo uskoa siihen, että huomenna voisi käydä kokeilemassa, miltä kevennetty salitreeni tuntuu.
Päivä 6. Saan käytyä siellä salilla, jes! Parissa liikkeessä joutuu himmailemaan hitusen pienemmillä painoilla, mutta muuten sujuu hyvin. Nälkä yllättää myöhään iltapäivällä johtuen pidentyneestä ateriavälistä, mutta muulloin päivällä nälkää ei tunnu tai ainakaan se ei häiritse. Suklaata tekisi vähän mieli ja illan leffareissu jänskättää vähän ennakkoon (koska leffa=herkuttelu), mutta skippaan päivän aterioilta rasvat ja otan leffaan mukaan koko päivän annoksen pähkinöinä. Ei ihan oppikirjan mukaan eikä ihan yhtä hyvää, mutta huomattavasti parempi vaihtoehto kuin perinteinen Pätkispussi ja hervoton ämpärillinen popcorneja.
Päivä 7. Nukun vapaapäivän kunniaksi vähän myöhempään, ja tuntuu, että koko päivän saa/pitää syödä jotta ehtii imeä sisäänsä kaiken ohjeissa lukevan. Olo on suhteellisen energinen, lenkillä otan jopa muutaman hölkkäaskeleen. Totean, että lihapullia saa aikaan myös ilman korppujauhoja, sipulikeittoa ja kananmunaa, ja että kukkakaalimuusi on ihan toimiva perunamuusin korvike. Nestettä ja kuonaa on poistunut kehosta 2,4 kg sitten maanantaiaamun, joten ei huono ensimmäinen viikko.
Päivä 1: Tänään se alkaa. Ohjeita ei näkynyt vielä ihan aamulla, joten söin aamupalaksi valkuaisista tehdyn munakkaan. Töihin evääksi lohta, kukkakaalia ja papuja, "kahvitauoille" omena ja purkki tonnikalaa. Ei kai näillä kovin pieleen voi mennä?
Note to self: älä lämmitä savulohta. Enää ikinä.
Jaahas, ruokaohjeet tulivat. Ruokavalioon ei kuulu ensimmäisten kahden viikon aikana juurikaan hiilareita, hedelmiä tai kananmunia (lisätään myöhemmin). Byhyy, kaikki ostetut nektariinit ja omenat menevät hukkaan, niinkö? Liityn alkulaisten suljettuun FB-ryhmään, joka tulvii kysymyksiä ja postauksia enemmän kuin ehdin lukea. Nälkä on ihan koko ajan.
Päivä 2. Söin taas aamupalaksi paistettuja valkuaisia vaikka ei "saisi", sillä ruokakaupassa käytiin viikonloppuna ja kaikkia tarvittavia ruoka-aineita ei tullut ostettua. Maissia ei suositella, hedelmät ja kananmunat eivät kuulu ensimmäisiin viikkoihin, tonnikalaa ei suositella elohopean takia... Syön lounaaksi lohta kurkun, paprikan ja maissin kanssa. Aamun tauolla meni omena, iltapäivällä purkki tonnikalaa. Töistä lähtiessä syön vielä vähäsokerisen proteiinipatukan, sillä en pääse heti kotiin syömään. Tunnen itseni kapinalliseksi. Pahin näläntunne häviää iltapäivällä, eikä tule takaisin koko päivänä.
Päivä 3. Taas nälkä. Olen tainnut totuttaa kroppani siihen, että täysi olo on se normaalitila, ja pompannut jääkaapille heti, kun on tuntunut siltä että jotain voisi syödä. Kaipa tuo ruho oppii ajan kanssa siihenkin, että pieneen näläntunteeseen ei kuole?
Eilen illalla tuli joka tapauksessa ensimmäistä kertaa sellainen olo, että hyvä tästä tulee. Maanantaina pää oli ihan pyörällä kaikesta uudesta, ja tiistaipäiväkin meni zombeillessa. Vieläkin kyllä tuntuu nälkä ja ajoittain tökkii ajatus, mutta ihan toiveikkaana tässä silti ollaan. Vaikka heraproteiinijauhe on ihan jäätävää kuraa, oliiviöljy ällöttää ja macadamiapähkinät maksavat enemmän kuin laki sallii, vaihtoehtoja on onneksi ihan suhteellisen hyvin. Ei tee mieli lyödä hanskoja tiskiin vaan ennemminkin opetella tätä uutta olemista ja syömistä - eivät ne valmentajat taida ihan paskaa puhua liputtaessaan maidottoman ja viljattoman puolesta.
Nesteet ainakin ovat lähteneet liikkeelle, sillä paino on pudonnut maanantaiaamusta 1,2 kiloa. Moinen tahti ei jatkune montaa päivää eikä laihtumisesta voi vielä puhua, mutta konkreettinen numeron pieneneminen lämmittää tällaisen vaakanatsin mieltä.
Päivä 4. Aamupalaksi kanafilettä, porkkanaa, kurkkua, paprikaa ja macadamiapähkinöitä. Kanan syöminen klo 7 aamulla tuntuu vielä vähän oudolta, mutta kun vaihtoehtona on nenästä kiinni pitäen juotava heraproteiinipirtelö, syön kotkottajaa varsin onnellisena. Toisin kuin aiemmin viikolla, vielä yhdeltätoistakaan ei ole jäätävä nälkä. Öisin nukuttaa hyvin, olo on kevyempi ja pahin muutosvastarinta alkaa taittua. Muistan vihdoin ottaa "aloituskuvat" ja suhtaudun niihin yllättävän lämpimästi - siinähän sitä mahaa on, mutta siitähän se myös lähteekin.
Ei ihan perinteinen aamupala. Mutta (lähes) kaikkeen tottuu.
Päivä 5. Pienen näläntunteen kanssa pärjää jo ihan kohtuullisen hyvin - kroppa taitaa yrittää opettaa minua erottamaan nälän ja janon toisistaan. Suklaa ja sipsit olisivat ns. ihan hyviä, mutta eivät aiheuta sen suurempia tuntemuksia tai himotuksia. Sen sijaan Lidlin paistopisteen sämpylät ja riisipiirakat huutavat nimeäni, ja kuulen karjunnan parin kilometrin päähän työpaikalleni asti. Valkosipulin, mausteiden ja paprikakuutioiden kanssa paistettu jauheliha rehuineen saa silti masun tyytyväiseksi, ja samaa herkkua on tarjolla vielä kotonakin. Eilen ihan hyvässä hapessa heitetty reipas kävelylenkki luo uskoa siihen, että huomenna voisi käydä kokeilemassa, miltä kevennetty salitreeni tuntuu.
Päivä 6. Saan käytyä siellä salilla, jes! Parissa liikkeessä joutuu himmailemaan hitusen pienemmillä painoilla, mutta muuten sujuu hyvin. Nälkä yllättää myöhään iltapäivällä johtuen pidentyneestä ateriavälistä, mutta muulloin päivällä nälkää ei tunnu tai ainakaan se ei häiritse. Suklaata tekisi vähän mieli ja illan leffareissu jänskättää vähän ennakkoon (koska leffa=herkuttelu), mutta skippaan päivän aterioilta rasvat ja otan leffaan mukaan koko päivän annoksen pähkinöinä. Ei ihan oppikirjan mukaan eikä ihan yhtä hyvää, mutta huomattavasti parempi vaihtoehto kuin perinteinen Pätkispussi ja hervoton ämpärillinen popcorneja.
Päivä 7. Nukun vapaapäivän kunniaksi vähän myöhempään, ja tuntuu, että koko päivän saa/pitää syödä jotta ehtii imeä sisäänsä kaiken ohjeissa lukevan. Olo on suhteellisen energinen, lenkillä otan jopa muutaman hölkkäaskeleen. Totean, että lihapullia saa aikaan myös ilman korppujauhoja, sipulikeittoa ja kananmunaa, ja että kukkakaalimuusi on ihan toimiva perunamuusin korvike. Nestettä ja kuonaa on poistunut kehosta 2,4 kg sitten maanantaiaamun, joten ei huono ensimmäinen viikko.
Perinteiset lihapullat ja muusi vai ei-niin-perinteiset lihapullat ja kukkakaalimuusi?
Ensimmäinen viikko siis ohi, ja oikein positiivisin mielin jo ollaan. Ihan joka päivä tuskin enää tarvitsee kirjoittaa sillä jotenkin tämä kaikki tuntuu jo ihan normaalilta, mutta poikkeamista tai muuten vaan mieleen tulevista häpsingeistä voisin sanasen laittaa ylös. Miten on, kiinnostaako kyseisen ihmiskokeen seuraaminen päiväkirjamuodossa?
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Uuden alun kynnyksellä (ja sen yli)
Hurahdin. Kokemuksia ja ajatuksia seuraa, kunhan muutama päivä vielä kuluu.
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Mitä tapahtuu, kun syö viikon eineksiä?
No okei, ei koko viikkoa eikä kaikkia aterioita. Mutta mitä tapahtuu, jos syö kuusi päivää töissä lounaaksi eineksiä?
Tapahtuu kyllästyminen.
Kyllästymistä seuraa tunnin verran foodpreppiä sunnuntaina ja voilá: terveellistä evästä koko viikoksi. Vielä kun keksisi, mitä muita vaihtoehtoja maailmassa on kuin kana ja pakasterehut. You know, ettei kyllästy.
Tapahtuu kyllästyminen.
Kyllästymistä seuraa tunnin verran foodpreppiä sunnuntaina ja voilá: terveellistä evästä koko viikoksi. Vielä kun keksisi, mitä muita vaihtoehtoja maailmassa on kuin kana ja pakasterehut. You know, ettei kyllästy.
torstai 27. maaliskuuta 2014
No nyt on tehoja
Bongasin pari päivää sitten @voimariinin instagramista vinkin, jotta Teho sportin uusi, suklaanmakuinen proteiinipatukka on lähimpänä oikeaa suklaapatukkaa kuin mikään muu vastaava. Pitihän se rynniä epäuskoisena kaupan lisäravinnehyllylle, koska minusta yhtään yleistämättä kaikki maailman proteiinipatukat ovat ihan kamalia, jauhoisia kuvotuksia.
Ja miten riemastuttavaa, kun löytyi yksi joka ei ole kamala, jauhoinen tai kuvottava. Ei nyt ihan Fazerinaa, mutta todellakin lähimpänä normisuklaata kuin mikään tuollainen, mitä olen ennen maistanut. Patukassa on proteiinia 24,1 g, hiilareita 14 g ja sokeria vain 1,5 g.
En kestä, miten hyviä nuo ovat <3 (Voi luoja, en kyllä kestä sitäkään jos minusta tulee yksi niistä, jotka herkuttelevat vähäsokerisilla prodepatukoilla.)
P.S. Teho ei sponsoroi minua. En pistäisi pahakseni, jos sponsoroisi.
Ja miten riemastuttavaa, kun löytyi yksi joka ei ole kamala, jauhoinen tai kuvottava. Ei nyt ihan Fazerinaa, mutta todellakin lähimpänä normisuklaata kuin mikään tuollainen, mitä olen ennen maistanut. Patukassa on proteiinia 24,1 g, hiilareita 14 g ja sokeria vain 1,5 g.
En kestä, miten hyviä nuo ovat <3 (Voi luoja, en kyllä kestä sitäkään jos minusta tulee yksi niistä, jotka herkuttelevat vähäsokerisilla prodepatukoilla.)
P.S. Teho ei sponsoroi minua. En pistäisi pahakseni, jos sponsoroisi.
torstai 13. maaliskuuta 2014
Marjajugurttia loppuelämäksi
Olen tainnut joskus ennenkin keulia sillä, että opiskelukaverini on töissä paikallisessa Valion myymälässä, ja että saan kyseisestä paikasta tukkualennuksen. Työntekijöitä on opiskelukaverini lisäksi kaksi, joista toiselta saan myös ostaa tukkunumerolla. Kolmas on tainnut joskus kaverini pyynnöstä antaa tukkualennuksen, mutta hänen kanssaan olen asioinut vähiten, joten viimeksi alennus jäi saamatta, kun en uskaltanut avata suutani.
Kävin tänään taas täydentämässä rahkavarastoja ja törmäsin kaveriini. Kysyin, että uskallanko kassalla mainita tukkunumerosta, kun se kolmas työntekijä on rahastamassa. Kaveri totesi että tottakai, ja että käy vielä itse mainitsemassa asiasta. Kysyi samalla, että miten homma oli viime kerralla mennyt - kerroin ostaneeni rahkat ihan normaalihintaan, mutta koska oli edelleen halvempaa kuin kaupassa, ei haitannut yhtään.
Kun pääsin kassalle, ukot olivat keksineet, että tarvitsen asian johdosta jonkin hyvityksen. Enkä siis todellakaan ollut minkään hyvityksen perässä, vaan tiedustelin asiaa tulevaisuutta ajatellen. Kolmas työntekijä kysyi ottaisinko jugurttia, ja jos, niin banaania vai metsämarjaa. Totesin, että jos valita saa, niin metsämarjaa mieluummin. Ilmeeni taisi olla näkemisen arvoinen, kun tiskiin läjähti pahvipakkaus, jossa oli kuusi litran tölkkiä. Naurahdin, jotta ajattelin että jos yhden... Johon kolmas työntekijä vastasi, että no yksi pakettihan tässä onkin.
Homma huutonauratti kyllä hyvän tovin. Soitin ystävälleni "ole kiltti ja ota miulta kolme litraa marjajugurttia" -puhelun, puolet saaliista pidin itse. Tiedän, mitä meillä syödään ensi viikko.
Kävin tänään taas täydentämässä rahkavarastoja ja törmäsin kaveriini. Kysyin, että uskallanko kassalla mainita tukkunumerosta, kun se kolmas työntekijä on rahastamassa. Kaveri totesi että tottakai, ja että käy vielä itse mainitsemassa asiasta. Kysyi samalla, että miten homma oli viime kerralla mennyt - kerroin ostaneeni rahkat ihan normaalihintaan, mutta koska oli edelleen halvempaa kuin kaupassa, ei haitannut yhtään.
Kun pääsin kassalle, ukot olivat keksineet, että tarvitsen asian johdosta jonkin hyvityksen. Enkä siis todellakaan ollut minkään hyvityksen perässä, vaan tiedustelin asiaa tulevaisuutta ajatellen. Kolmas työntekijä kysyi ottaisinko jugurttia, ja jos, niin banaania vai metsämarjaa. Totesin, että jos valita saa, niin metsämarjaa mieluummin. Ilmeeni taisi olla näkemisen arvoinen, kun tiskiin läjähti pahvipakkaus, jossa oli kuusi litran tölkkiä. Naurahdin, jotta ajattelin että jos yhden... Johon kolmas työntekijä vastasi, että no yksi pakettihan tässä onkin.
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Parhausasioita
Pienestä se voi ihmisen mieli joskus tulla hyväksi. Laitoin pari päivää sitten Lempparille angstipäissäni itkuvinkuvonku-sähköpostin, jotta en tykkää uittaa salaattia öljyssä ja avokado tökkii ja yhyhyy, eli voisinko mitenkään handlata tuota rasvapuolta pähkinöillä. Sain siunauksen asialle, jee! Eli heippahei avokadot ja tervetuloa väli- ja iltapalarahkan pähkinät, teitä onkin ollut jo iiiiso ikävä.
Vielä isompi jee:
Paikallisessa kioskissa myydään tällä viikolla irtokarkkeja ja Parrot'sin pähkinöitä puoleen hintaan, koska toimittaja vaihtuu. Jumankekka, pähkinöitä 9,90 eurolla kilo! Ostin vaatimattomat 845 grammaa ja suunnittelen vielä toista täsmäiskua loppuviikolle. Huomatkaa myös ammattilaisuutta hipova kuvanmuokkaustaidonnäyte jolla estän sen, ettei ainakaan tätä kautta kukaan ehdi apajille (muahahahahha). Siellä oli muuten niitä maailman parhaita suklaakuorrutteisia cashewpähkinöitäkin, hmmm...
Kaikista isoin jee: Fressin kesäohjelmistoon tulee bodyattack! Huutomerkki! Mie tulen niiiin kuolemaan sinne, mutta ei se haittaaaaaaa. Jee!
Vielä isompi jee:
Kaikista isoin jee: Fressin kesäohjelmistoon tulee bodyattack! Huutomerkki! Mie tulen niiiin kuolemaan sinne, mutta ei se haittaaaaaaa. Jee!
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Vuosi 2013
Koska tämä on pitkäikäisin blogini ja koska en ole ennen tehnyt klassista vuosikatsausta, teen sen nyt. Oikeassa elämässähän tämä olisi pitänyt kirjoittaa ja postata jo eilen, mutta koska työvuoro ja illanistujaiset, päätin, että tämä päivä on ihan yhtä hyvä.
En saanutlaiskuudesta kuvankäsittelylogistisista syistä johtuen aikaiseksi laittaa viereen vuoden 2012 koostetta, joten yritetään pärjätä tällä. Vuonna 2013 tuli liikuttua 11 tuntia enemmän kuin edellisenä siitä huolimatta, että sairaspäiviä oli yli tuplat enemmän (joita en edes kaikkia muistanut/jaksanut/viitsinyt merkata). Liikuntakertojen määrä ei tässä ole realistinen, sillä olen merkannut salipäivinä crossailun ja puntteilun erikseen = 2 eri kertaa.
Sen sijaan toteutuneet liikuntakerrat oli mahdollista laskea tästä. Laitoin euron purkkiin joka treenin jälkeen, ja euroja kertyi vuodessa 218 kappaletta. Alkuperäinen ajatus oli lopettaa "tienaaminen" vuoden lopussa, mutta päätin jatkaa sitä huhtikuisiin synttäreihini asti.
Mitäpä vuodessa sitten ehti tapahtua?
Tammikuussa aloitin yllämainitun euro purkkiin -touhun. Ostin joululahjaksi saamallani lahjakortilla kotiin kolme kahvakuulaa, joiden oli tarkoitus alentaa kynnystä ei-niin-mieluiseen kuulatreeniin. Sain pitkästä aikaa tanssia bodyjam-tunnilla ohjelmaa nro 55 ja olin siitä aivan liekeissä. Sain ylätaljassa liikkeelle 45 kiloa. Sairastin flunssan.
Helmikuussa aloitin koko kuukauden kestäneen herkkulakon, ja kaikkien odotusten vastaisesti onnistuin siinä loistavasti. Kokeilin ensimmäistä kertaa jalkaprässin pystyversiota. Ostin rannesiteet combatia varten, jotta olisi entistäkin kivempaa huitoa. Kävin ensimmäistä kertaa ikinä spinningissä, sykespin ei ollut ehkä paras vaihtoehto aloittelijalle.
Maaliskuussa sain jalkaprässissä tehtyä 120 kilolla ja ylätaljassa 50 kilolla. Annoin spinningille uuden mahdollisuuden kevyemmän tunnin muodossa. Sairastin taas flunssan, kävin hieronnassa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen ja löysin maitorahkaa halvalla myyvän Paimenpoika-myymälän.
Huhtikuussa kehuin aina yrmeänä pitämäni kanssajumpparin hienoja kenkiä, ja sain osakseni epäluuloista mulkoilua. Tutustuin kuminauha-avustettuun leuanvetoon, ja kävin olosuhteiden pakosta liian pitkäksi venyneen tauon jälkeen taas combatissa. Tilasin itselleni Niken sivuilta kustomoidut lenkkarit. Pohdin, osaisinko luovuttaa, ja mitä se minulle käytännössä merkitsisi.
Toukokuussa aloin ottaa pidempiä hierontoja ja pääsin pohjehieronnan makuun. Sain pään polviin jalkojen osoittaessa suoraan eteen. Hankin Garminin sykemittarin ja otin muutamia hölkkäaskelia kävelylenkkien yhteydessä. Kahvakuulatreeni oli yhtä nihkeää kuin aina ennenkin. Söin Kismet-jäätelöitä.
Kesäkuussa kävin paljon kävelemässä helteistä huolimatta. Taistelin (kuten koko vuoden) pääni sisällä stressaavia ajatuksia vastaan vaihtelevalla menestyksellä. Yritin vuosikausien tauon jälkeen syödä banaania piilottamalla sen. Kävin kehonkoostumusmittauksessa omasta mielestäni onnistuneen salitreenipätkän jälkeen, ja olin äärimmäisen pettynyt tuloksiin.
Heinäkuussa pidin kolmen viikon kesälomani. Tulin ajatelleeksi, että ehkä terve itserakkaus olisi sittenkin itseinhoa tehokkaampi kannustin. Hölkkäsin 2 kilometriä putkeen. Ostin luontaistuotekaupasta melatoniinia nukahtamista helpottamaan.
Elokuussa sain jalkaprässissä liikkeelle 150 kiloa. Poljin 2h 21min mittaisen spinningmaratonin. Bodyjam poistui Fressin ohjelmistosta, ja sitä ohjannut lemppariohjaajani lähti kilpailevalle kuntokeskukselle töihin. Masennuin painostani jota oli enemmän kuin koskaan, mutta sisuunnuin ja päätin, että minusta tulee huhtikuussa oman elämäni kuumin kolmekymppinen. Sairastin flunssan, aloin saada maitorahkaostoksistani tukkualennusta ja tapasin personal trainerini viimeistä kertaa.
Syyskuussa sairastin edelleen flunssaa. Hankin foam rollerin ja tutustuin juoksumattoon. Kävin työterveyspsykologilla purkamassa perhekuvioista johtuvaa stressiä.
Lokakuussa kärsin jälleen flunssasta. Hankin uuden älypuhelimen ja opettelin käyttämään instagramia. Pääsin pitkän tauon jälkeen combattiin, ja koin tunnin jälkeen suorastaan elämääsyleilevän fiilisryöpyn.
Marraskuussa päätin ottaa uuden personal trainer -paketin, ja pohdin, saako traineria vaihtaa. Päädyin uuteen traineriin jolta sain ruokavalio-ohjeistusta, hankin talousvaa'an. Sain myös uudet saliohjelmat, joista toinen tappaa etureiteni joka kerta. Kärsin epämääräisestä paineesta rintakehässä, ravasin lääkäreillä ja teetin mykoplasmatestin, joka oli negatiivinen.
Joulukuussa kärsin edelleen rintakehäpaineesta, ja turhauduin tilanteeseen aivan totaalisesti. Aloin epäillä, ettei hengenahdistus johdukaan keuhkoista vaan mahdollisesti rankajumista, ja lisäilin liikuntaa pikkuhiljaa. Painoni alkoi laskea, ja itse aloin vihdoin uskoa pystyväni siihen, mihin en ollut tähän mennessä pystynyt. Kirjoittelin omasta näkökulmastani, miten personal trainerista saisi parhaiten hyödyn irti. Kokeilin bodyattackia ensimmäistä kertaa, ja rankkuudestaan huolimatta ihastuin siihen kovasti. Totesin, että myös vierailevat ohjaajat voivat olla loistavia.
Kaiken kaikkiaan vuosi oli tunteikas, rankka, ihana, palkitseva, stressaava, mainio ja kaikkea siltä väliltä. Vuosi 2014 otetaan vastaan toiveikkaana, silmät ja korvat auki, ilman erityisiä lupauksia ja toivottavasti vähemmällä stressaamisella kuin edellinen. Toivottavasti saan pitää teidät matkassani tänäkin vuonna :)
En saanut
Mitäpä vuodessa sitten ehti tapahtua?
Tammikuussa aloitin yllämainitun euro purkkiin -touhun. Ostin joululahjaksi saamallani lahjakortilla kotiin kolme kahvakuulaa, joiden oli tarkoitus alentaa kynnystä ei-niin-mieluiseen kuulatreeniin. Sain pitkästä aikaa tanssia bodyjam-tunnilla ohjelmaa nro 55 ja olin siitä aivan liekeissä. Sain ylätaljassa liikkeelle 45 kiloa. Sairastin flunssan.
Helmikuussa aloitin koko kuukauden kestäneen herkkulakon, ja kaikkien odotusten vastaisesti onnistuin siinä loistavasti. Kokeilin ensimmäistä kertaa jalkaprässin pystyversiota. Ostin rannesiteet combatia varten, jotta olisi entistäkin kivempaa huitoa. Kävin ensimmäistä kertaa ikinä spinningissä, sykespin ei ollut ehkä paras vaihtoehto aloittelijalle.
Maaliskuussa sain jalkaprässissä tehtyä 120 kilolla ja ylätaljassa 50 kilolla. Annoin spinningille uuden mahdollisuuden kevyemmän tunnin muodossa. Sairastin taas flunssan, kävin hieronnassa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen ja löysin maitorahkaa halvalla myyvän Paimenpoika-myymälän.
Huhtikuussa kehuin aina yrmeänä pitämäni kanssajumpparin hienoja kenkiä, ja sain osakseni epäluuloista mulkoilua. Tutustuin kuminauha-avustettuun leuanvetoon, ja kävin olosuhteiden pakosta liian pitkäksi venyneen tauon jälkeen taas combatissa. Tilasin itselleni Niken sivuilta kustomoidut lenkkarit. Pohdin, osaisinko luovuttaa, ja mitä se minulle käytännössä merkitsisi.
Toukokuussa aloin ottaa pidempiä hierontoja ja pääsin pohjehieronnan makuun. Sain pään polviin jalkojen osoittaessa suoraan eteen. Hankin Garminin sykemittarin ja otin muutamia hölkkäaskelia kävelylenkkien yhteydessä. Kahvakuulatreeni oli yhtä nihkeää kuin aina ennenkin. Söin Kismet-jäätelöitä.
Kesäkuussa kävin paljon kävelemässä helteistä huolimatta. Taistelin (kuten koko vuoden) pääni sisällä stressaavia ajatuksia vastaan vaihtelevalla menestyksellä. Yritin vuosikausien tauon jälkeen syödä banaania piilottamalla sen. Kävin kehonkoostumusmittauksessa omasta mielestäni onnistuneen salitreenipätkän jälkeen, ja olin äärimmäisen pettynyt tuloksiin.
Heinäkuussa pidin kolmen viikon kesälomani. Tulin ajatelleeksi, että ehkä terve itserakkaus olisi sittenkin itseinhoa tehokkaampi kannustin. Hölkkäsin 2 kilometriä putkeen. Ostin luontaistuotekaupasta melatoniinia nukahtamista helpottamaan.
Elokuussa sain jalkaprässissä liikkeelle 150 kiloa. Poljin 2h 21min mittaisen spinningmaratonin. Bodyjam poistui Fressin ohjelmistosta, ja sitä ohjannut lemppariohjaajani lähti kilpailevalle kuntokeskukselle töihin. Masennuin painostani jota oli enemmän kuin koskaan, mutta sisuunnuin ja päätin, että minusta tulee huhtikuussa oman elämäni kuumin kolmekymppinen. Sairastin flunssan, aloin saada maitorahkaostoksistani tukkualennusta ja tapasin personal trainerini viimeistä kertaa.
Syyskuussa sairastin edelleen flunssaa. Hankin foam rollerin ja tutustuin juoksumattoon. Kävin työterveyspsykologilla purkamassa perhekuvioista johtuvaa stressiä.
Lokakuussa kärsin jälleen flunssasta. Hankin uuden älypuhelimen ja opettelin käyttämään instagramia. Pääsin pitkän tauon jälkeen combattiin, ja koin tunnin jälkeen suorastaan elämääsyleilevän fiilisryöpyn.
Marraskuussa päätin ottaa uuden personal trainer -paketin, ja pohdin, saako traineria vaihtaa. Päädyin uuteen traineriin jolta sain ruokavalio-ohjeistusta, hankin talousvaa'an. Sain myös uudet saliohjelmat, joista toinen tappaa etureiteni joka kerta. Kärsin epämääräisestä paineesta rintakehässä, ravasin lääkäreillä ja teetin mykoplasmatestin, joka oli negatiivinen.
Joulukuussa kärsin edelleen rintakehäpaineesta, ja turhauduin tilanteeseen aivan totaalisesti. Aloin epäillä, ettei hengenahdistus johdukaan keuhkoista vaan mahdollisesti rankajumista, ja lisäilin liikuntaa pikkuhiljaa. Painoni alkoi laskea, ja itse aloin vihdoin uskoa pystyväni siihen, mihin en ollut tähän mennessä pystynyt. Kirjoittelin omasta näkökulmastani, miten personal trainerista saisi parhaiten hyödyn irti. Kokeilin bodyattackia ensimmäistä kertaa, ja rankkuudestaan huolimatta ihastuin siihen kovasti. Totesin, että myös vierailevat ohjaajat voivat olla loistavia.
Kaiken kaikkiaan vuosi oli tunteikas, rankka, ihana, palkitseva, stressaava, mainio ja kaikkea siltä väliltä. Vuosi 2014 otetaan vastaan toiveikkaana, silmät ja korvat auki, ilman erityisiä lupauksia ja toivottavasti vähemmällä stressaamisella kuin edellinen. Toivottavasti saan pitää teidät matkassani tänäkin vuonna :)
torstai 14. marraskuuta 2013
Kuulumisia
Sairastelu jatkuu, ja sitä myöten liikuntatauko ainakin tämän viikon loppuun. Kävin eilen lääkärillä kertomassa, että olin pari kuukautta sitten oikein kunnon flunssassa äänenlähtöä myöten, 3-4 viikkoa terveenä, 1,5 viikkoa sairaana, 2 viikkoa terveenä ja nyt taas viime viikon alusta semikipeänä. Lekuri tsekkasi ontelot, korvat ja keuhkot (sain kuuntelun lisäksi puhaltaa sellaiseen ihmeelliseen härveliin) - kaikki puhtaat. Sain kuitenkin antibioottireseptin sitä ajatellen, että yhdellä työkaverilla on mykoplasma ja toisella mahdollisesti myös, eli mikäli oloni ei kohennu sunnuntaihin mennessä, ensi viikon popsin nappeja. Sanomattakin selvää, että soisin vointini parantuvan.
Kävin myös Lempparia tapaamassa, vuorossa oli kehonkoostumusmittaus ja ruokavalioasiaa. Lemppari oli kovin kannustava kk-tulosten suhteen, eikä tilanne ruokapuolenkaan kanssa ole kuulemma ollenkaan toivoton. Opin myös, että vasen puoleni on vahvempi kuin oikea, ja keskivartalossani on keskimääräistä enemmän lihasta. Olisin todennäköisesti nauranut itseni tärviölle, ellen olisi ollut niin hämmästynyt. Siellä ihran alla siis on kuin onkin jotain!
Totesin myös sen, etten handlaa pettymyksiä kovin hyvin. Kuulin eilen etten saanut yhtä hakemaani ja kovasti himoitsemaani työpaikkaa, ja lisäksi korviin kaikui jälleen kerran uutinen yhdestä itsemurhayrityksestä. Nämä kaksi yhdistettynä johtivat herkkupäivään (tunnesyöjä, minäkö?), mutta mikä kuitenkin lämmitti hitusen mieltä kaiken sen ulvonnan keskellä oli se, että siihen herkkupäivään kuului 70g minipussi sipsejä ja Fazerina-patukka. You know, ison sipsipussin ja suklaalevyn tai 0,5l jäätelöämpärin sijaan.
Tänään kävin shoppailemassa:
Kuva löytyy myös Instagramista, tekstillä "New #best #friend, I can't believe I actually need that to #eat". En tosiaankaan voi uskoa, että vuosikausien rimpuilun jälkeen itseasiassa halusin ostaa tuon vempeleen, mutta katsotaan, josko siitä olisi ihan oikeaakin hyötyä.
Kävin myös Lempparia tapaamassa, vuorossa oli kehonkoostumusmittaus ja ruokavalioasiaa. Lemppari oli kovin kannustava kk-tulosten suhteen, eikä tilanne ruokapuolenkaan kanssa ole kuulemma ollenkaan toivoton. Opin myös, että vasen puoleni on vahvempi kuin oikea, ja keskivartalossani on keskimääräistä enemmän lihasta. Olisin todennäköisesti nauranut itseni tärviölle, ellen olisi ollut niin hämmästynyt. Siellä ihran alla siis on kuin onkin jotain!
Totesin myös sen, etten handlaa pettymyksiä kovin hyvin. Kuulin eilen etten saanut yhtä hakemaani ja kovasti himoitsemaani työpaikkaa, ja lisäksi korviin kaikui jälleen kerran uutinen yhdestä itsemurhayrityksestä. Nämä kaksi yhdistettynä johtivat herkkupäivään (tunnesyöjä, minäkö?), mutta mikä kuitenkin lämmitti hitusen mieltä kaiken sen ulvonnan keskellä oli se, että siihen herkkupäivään kuului 70g minipussi sipsejä ja Fazerina-patukka. You know, ison sipsipussin ja suklaalevyn tai 0,5l jäätelöämpärin sijaan.
Tänään kävin shoppailemassa:
Kuva löytyy myös Instagramista, tekstillä "New #best #friend, I can't believe I actually need that to #eat". En tosiaankaan voi uskoa, että vuosikausien rimpuilun jälkeen itseasiassa halusin ostaa tuon vempeleen, mutta katsotaan, josko siitä olisi ihan oikeaakin hyötyä.
torstai 5. syyskuuta 2013
Yksi varis vain
Ei sillä että laskisin, mutta olen nyt ollut flunssainen 9 päivää. Siinä on joka tapauksessa yhdeksän liikaa, mutta täysin sietämättömäksi homma muuttui eilen, kun hävitin ääneni. Onnistuin taistelemaan iltavuoron loppuun, mutta ilmoitin jo puolivälissä esimiehelle, että tälle päivälle on pakko varata lääkäriaika. Olo ei ole erityisen huono, mutta asiakaspalvelutyössä olevalle asettaa tietynlaisia haasteita se, ettei pysty puhumaan. Sain kolme päivää sairauslomaa.
Toisin kuin joskus, en koe liikkumattomuudestani huonoa omatuntoa - mitäpä sitä kipeänä itseään rasittamaan. Mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei silti v*tuta kuin pientä oravaa. Vaikka muu fysiikka kestääkin sairastamisen, pää on se joka hajoaa puolentoista viikon sohvalla makaamiseen. Enkä usko olevani sairaana maailman helpoin tai mieluisin avovaimo; päänsärkyisenä ja raakkuvana hermorauniona pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat kaatavan maailman, olen äärettömän itkuherkkä ja kiukuttelen kuin kuusivuotias.
Mutta hei, koska jokaisella flunssapöpöpilvelläkin on hopeareunuksensa, kaivetaan se esiin vaikka väkisin. Lenssuni etenevät aina suht samalla kaavalla ja kolmessa eri vaiheessa; kurkkukipuisena, räkäsirkustirehtöörinä ja raakkuvana variksena. Joskus vaiheet saattavat vaihtaa paikkaa keskenään, mutta 95% tapauksista ääni lähtee aina viimeisenä. Eli vaikka tämä on syvältä ja poikittain, niin kurkkukivun ja nenäliinatalouden ylläpitämisen läpikäyneenä toivon ja tiedän, että tauti on menossa ohi. Sitäpaitsi ääni kulkee tänään jo hieman paremmin kuin eilen. (Muistatteko sen Atrian mainoksen muutaman vuoden takaa; "tänään ei sada yhtään niin paljon kuin eilen"? Huippu.)
Vielä kun pääsisi ajattelemasta, että kipeänä ja varsinkin saikulla voi vetää napaan mitä sattuu. Tänään sain uskoteltua itselleni, että kadonnut ääni palaa syömällä suklaata, ja homma oli sinetöity kun näin kaupassa tämän:
Ei siis ihan onnistunut alunperin tästä viikosta eteenpäin aloitettava vain yksi herkkupäivä viikossa, mutta en suostu antamaan periksi - tärkeintä kuitenkin, että niitä herkuttomiakin päiviä ylipäätään on.
Oliko suklaa hyvää? Ihan perusjuttua oikeastaan, eli tajunnanräjäytyksiä ei tapahtunut. Taisi olla vähän sama juttu kuin metrilakujen ja 5,99€/kg maksavien irtokarkkien kanssa: pakko ostaa kun on tarjolla/halpaa, mutta ilmankin pärjäisi oikein hyvin. Ei suosikkilistan kärkeen enkä välttämättä osta itse toiste, mutten sylje kuppiin jos tarjotaan.
Mutta koska tämä on treeniblogi ja treenibloggareiden kuuluu olla esimerkkejä ja elää terveellisesti, laitetaan tähän vielä kuva päivän lounaasta:
Pirkan caesarsalaattia (ilman kastiketta, ei kalorikammon vaan en tykkää -faktorin takia), krutonkeja, parmesanpölyäraastetta ja grillattu kananrinta.
Toisin kuin joskus, en koe liikkumattomuudestani huonoa omatuntoa - mitäpä sitä kipeänä itseään rasittamaan. Mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei silti v*tuta kuin pientä oravaa. Vaikka muu fysiikka kestääkin sairastamisen, pää on se joka hajoaa puolentoista viikon sohvalla makaamiseen. Enkä usko olevani sairaana maailman helpoin tai mieluisin avovaimo; päänsärkyisenä ja raakkuvana hermorauniona pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat kaatavan maailman, olen äärettömän itkuherkkä ja kiukuttelen kuin kuusivuotias.
Mutta hei, koska jokaisella flunssapöpöpilvelläkin on hopeareunuksensa, kaivetaan se esiin vaikka väkisin. Lenssuni etenevät aina suht samalla kaavalla ja kolmessa eri vaiheessa; kurkkukipuisena, räkäsirkustirehtöörinä ja raakkuvana variksena. Joskus vaiheet saattavat vaihtaa paikkaa keskenään, mutta 95% tapauksista ääni lähtee aina viimeisenä. Eli vaikka tämä on syvältä ja poikittain, niin kurkkukivun ja nenäliinatalouden ylläpitämisen läpikäyneenä toivon ja tiedän, että tauti on menossa ohi. Sitäpaitsi ääni kulkee tänään jo hieman paremmin kuin eilen. (Muistatteko sen Atrian mainoksen muutaman vuoden takaa; "tänään ei sada yhtään niin paljon kuin eilen"? Huippu.)
Vielä kun pääsisi ajattelemasta, että kipeänä ja varsinkin saikulla voi vetää napaan mitä sattuu. Tänään sain uskoteltua itselleni, että kadonnut ääni palaa syömällä suklaata, ja homma oli sinetöity kun näin kaupassa tämän:
Oliko suklaa hyvää? Ihan perusjuttua oikeastaan, eli tajunnanräjäytyksiä ei tapahtunut. Taisi olla vähän sama juttu kuin metrilakujen ja 5,99€/kg maksavien irtokarkkien kanssa: pakko ostaa kun on tarjolla/halpaa, mutta ilmankin pärjäisi oikein hyvin. Ei suosikkilistan kärkeen enkä välttämättä osta itse toiste, mutten sylje kuppiin jos tarjotaan.
Mutta koska tämä on treeniblogi ja treenibloggareiden kuuluu olla esimerkkejä ja elää terveellisesti, laitetaan tähän vielä kuva päivän lounaasta:
Pirkan caesarsalaattia (ilman kastiketta, ei kalorikammon vaan en tykkää -faktorin takia), krutonkeja, parmesan
keskiviikko 21. elokuuta 2013
Tukkuasiakas
Mainostin jo aiemmin, että hoidan osan rahkaostoksistani paikallisessa maitotalouteen keskittyneessä myymälässä, jossa myydään tiettyjä Valion tuotteita halvemmalla kuin normikaupoissa. Maanantain reissulla honasin, että onnea on kyseisessä myymälässä työskentelevä opiskeluaikainen tuttu:
Moi, hei näähän on jo tukkuostoksia! Mää laitan sulle tänne tukkunumeron.
Ja vot, puolen kilon purkin hinta putosi 50 sentillä, jättäen hinnaksi hitusen enemmän kuin 250g purkki maksaa perusmarketissa. Mysteeriksi jäi, saanko nauttia kyseisestä edusta myöhemminkin vai oliko tapahtuma ainutkertainen - yhtä kaikki, vieno hymy oli taattu. Enkä hennonut kertoa, että toissaviikkoisen ja maanantain reissun (molempien saldona nelisen kiloa rahkaa) välissä olin jo ehtinyt hakea täydennystä muualta.
Moi, hei näähän on jo tukkuostoksia! Mää laitan sulle tänne tukkunumeron.
Ja vot, puolen kilon purkin hinta putosi 50 sentillä, jättäen hinnaksi hitusen enemmän kuin 250g purkki maksaa perusmarketissa. Mysteeriksi jäi, saanko nauttia kyseisestä edusta myöhemminkin vai oliko tapahtuma ainutkertainen - yhtä kaikki, vieno hymy oli taattu. Enkä hennonut kertoa, että toissaviikkoisen ja maanantain reissun (molempien saldona nelisen kiloa rahkaa) välissä olin jo ehtinyt hakea täydennystä muualta.
sunnuntai 14. heinäkuuta 2013
Helleuupumus ja lomalöllöt
Lomasta huolimatta on tullut seurattua taas vaakaakin, ja olen onnistunut hankkimaan lomakilon. Olisi toki saanut jäädä hankkimatta, mutta ei kuluneen viikon syömistottumuksilla tullut mitenkään yllätyksenä. Ja koska olen päättänyt suhtautua asioihin positiivisemmin, niin iloitsen siitä, ettei niitä kiloja ole tullut useampaa. Pääsyyllisinä kuitenkin pöhötys ja turvotus, jotka todennäköisesti katoavat sitä mukaa, kun maltan siivota ruokapuolta. Josta puheenollen - eilisen ruokalistalla oli possupihviä ja salaattia, mikä on tällaiselle hiilarihiirelle todellinen saavutus. Ja oli vielä hyvää, ja sai vielä mahankin sopivasti täyteen. Joutuu ehkä joskus kokeilemaan uudestaankin.
"Lepopäiviä" tuli viikkoon kolme, mutta liikuntaa silti yli 7,5 tuntia. Lepopäiviä lainausmerkeissä sen takia, että kahtena päivänä teimme täsmäiskut Ikeaan ja miehen kotikonnuille, ja kolmas meni raveissa (hevosia, you know, ei strobovaloja). Liikunnallista toimintaa edellisistä taitaa edustaa korkeintaan säntäily Ikeassa, mutta rankkoja päiviä olivat siitä huolimatta. Autossa istuminen on tunnetusti raskasta, mutta tämän päivän perusteella myös auringonpaisteessa hengailu on sitä - taisi kestää palttiarallaa viitisen tuntia toipua ravireissusta ja paahteesta (rata huikean parin kilometrin päässä), ennen kuin kykenin muodostamaan edes ajatuksen bloggaamisesta.
Ainiin, ne itse liikunnat. Kolme kertaa sama kävelylenkki miehen kanssa, yhteinen lomailu for the win. Combat kiva, mutta tauon jälkeen raskas. Salitreenailu jees, ja eilen nousi hauiksilla enemmän rautaa kuin hetkeen. Ensi viikolla aion taas hölkätä, sillä unissani jo juoksulenkkeilen. Aurinkoista alkuviikkoa!
tiistai 25. kesäkuuta 2013
Kesäruokaa
tiistai 18. kesäkuuta 2013
No bananas
Minä ja banaanit emme ole olleet kavereita yli viiteentoista vuoteen. Söin kersana itseni ulos kyseisestä hedelmästä niin tehokkaasti, että pelkkä ajatuskin syömisestä on saanut kakomaan. En pidä mausta, en tuoksusta enkä varsinkaan koostumuksesta. Olen kyllä yrittänyt muutamaan otteeseen, mutta inhottaa, kun se tahmea mössö jää pyörimään suuhun.
Ajattelin kuitenkin yrittää uudestaan, taas kerran. En kykene pakottamaan itseäni syömään banaania banaanina, joten päätin piilottaa sen.
Siispä paloittelin yhden banaanin blenderiin, seuranaan rahkaa, mehukeittoa, maitoa, pellavansiemenrouhetta, moniviljaleseitä sekä pakastemustikoita ja -mansikoita. Olen tehnyt kyseistä smoothieta ennenkin pari nektariinia banaanin tilalla, ja koska nektariinit eivät maistu mustikoiden alta, olin toiveikas.
Avasin kannen (nahkahanskoilla, saan sen aina jotenkin jumiin), ja mössö tuoksui... banaanilta. Mutta ei kun ääntä kohti, ja mössö maistui... banaanilta. Mikä pettymys! Kuvittelin mustikoiden olevan niin tujua tavaraa, ettei mikään muu maistu sieltä alta. Mutta nähtävästi banaani on itsekäs, voimakastahtoinen domina.
Join kuin joinkin koko ämpärillisen smoothieta, ja jos ei oteta huomioon sitä että se maistui banaanilta, homma oli ihan ok. En erityisesti nauttinut mausta, mutta ei kai se ihan kaameaakaan ollut. Ilmeisesti maku ei ole se pahin kynnyskysymys, vaan se miltä pelkkä banaani tuntuu suussa. Mutta mitähän tuonne pitäisi tunkea sekaan, että se maistuisi joltain muulta? Lisää mustikoita? Tärpättiä?
Ajattelin kuitenkin yrittää uudestaan, taas kerran. En kykene pakottamaan itseäni syömään banaania banaanina, joten päätin piilottaa sen.
Siellä se lymyilee...
Siispä paloittelin yhden banaanin blenderiin, seuranaan rahkaa, mehukeittoa, maitoa, pellavansiemenrouhetta, moniviljaleseitä sekä pakastemustikoita ja -mansikoita. Olen tehnyt kyseistä smoothieta ennenkin pari nektariinia banaanin tilalla, ja koska nektariinit eivät maistu mustikoiden alta, olin toiveikas.
Ei näytä enää niin pahalta.
Avasin kannen (nahkahanskoilla, saan sen aina jotenkin jumiin), ja mössö tuoksui... banaanilta. Mutta ei kun ääntä kohti, ja mössö maistui... banaanilta. Mikä pettymys! Kuvittelin mustikoiden olevan niin tujua tavaraa, ettei mikään muu maistu sieltä alta. Mutta nähtävästi banaani on itsekäs, voimakastahtoinen domina.
Join kuin joinkin koko ämpärillisen smoothieta, ja jos ei oteta huomioon sitä että se maistui banaanilta, homma oli ihan ok. En erityisesti nauttinut mausta, mutta ei kai se ihan kaameaakaan ollut. Ilmeisesti maku ei ole se pahin kynnyskysymys, vaan se miltä pelkkä banaani tuntuu suussa. Mutta mitähän tuonne pitäisi tunkea sekaan, että se maistuisi joltain muulta? Lisää mustikoita? Tärpättiä?
torstai 13. kesäkuuta 2013
Lempikarkkeja
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Mitali kaulaan
Spinnissä olen käynyt tänä vuonna kymmenesti, ja sain taas heialta tuon hienon mitalin. En kieltämättä olisi ensimmäisen kerran jälkeen uskonut lajin jäävän viikko-ohjelmaani säännölliseksi lisäksi, mutta kerrankos sitä yllättää itsensä. Tosin tuolle sykespin-tunnille en ole kyseisen kerran jälkeen uskaltautunut, ja aion kiertää sen jatkossakin niin kaukaa kuin fyysisesti mahdollista. Sen verran olen kuitenkin tuohon kevytspinniin tykästynyt, että olen katsellut alustavasti sillä silmällä myös laardinpolttospinniä ja nyt kesälukkariin ilmestynyttä kuntospinniä. Voisi ainakin kokeilla, sillä tuskin mikään maailmassa voi olla niin kauheaa kuin sykeversio tunnista, josta siitäkin kuin ihmeen kaupalla selvisin hengissä.
Salilla taas tasavahvaa pungertamista, joskin päätin leikkiä hengelläni sen verran, että tein sekä askelkyykyt smithissä että jalkaprässin samalla kerralla. Jo nyt ns. tiedän tehneeni, joten huomisesta voi tulla vielä mielenkiintoisempi. Tämän päivän ohjelmassa oli isännän uusien lenkkareiden sisäänajo, ja voi että miten mahtavaa on, kun kesän lähestymisen tajuaa jo useammallakin aistilla.
Loppuun vielä kuva päivän ruuasta, sillä kuvaton blogi on tylsä:
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Eväitä eväisiin
Housen kutoskautta katsottu 1/3, joten lienee hyvä hetki pitää pieni tauko ja jorista jotain ruokaan liittyvää. Kilpparilabran tulokset sain siis eilen, ja viitealueilla ovat kummatkin arvot - painonpudotukselle ei siis pitäisi olla esteitä ainakaan tuon vaivan suhteen. Kaiken järjen mukaan painon junnauksen syyn pitäisi siis olla siinä miten syön, joten menin tämänpäiväiseen pt-tapaamisen vähän nihkein fiiliksin ajatellen, että nyt se puolittaa energiansaantini tai jotain.
Kävi ilmi, että jos ajoittain lapasesta lähtevää herkutteluani ei lasketa, syömistottumukseni ovat ihan hyvällä tolalla ja peruspalikat kasassa. Pieniä viilauksia kuulemma voisin kuitenkin tehdä:
Aamupalalla saan hyvää rasvaa pellavansiemenrouheesta ja omega 3 -kapselista. Päivän mittaan saantia voisi kuitenkin lisätä esim. pähkinöillä. Joku proteiinilisä tekisi hyvää aamupalalleni, käytännössä tulee todennäköisesti olemaan keitetty munanvalkuainen tai pari.
Tästä ateriasta sain pt:ltä pisteitä, on kuulemma "kuin oppikirjasta": n. 150g broilerin fileepihvi, pari kauhallista tummaa riisiä ja rehuja. Käytän nykyään valmismarinoituja pihvejä, joten jos saisin aikaiseksi hifistellä vähän, voisin ostaa maustamattomia lihoja ja maustaa ne itse.
Jos ateria on hiilaripainotteinen, voisi miettiä proteiinilisää lämpimän ruuan seuraksi. Tätä joutuukin vähän miettimään, sillä raejuustoa en ole yrityksistä huolimatta oppinut syömään. Se vaan on pahaa.
Töissä on usein kaksi taukoa, jolloin syön ensimmäisellä paussilla real-leivän päällisillä ja profeel-jugurtin ja toisella real-leivän päällisillä ja profeel-juoman. Näiden kanssa proteiininsaanti kuulemma "ihan jees", kun muistaisi sen vielä kotonakin.
Maitorahka on kuulemma hyvä iltapala, eli pointsit himaan siitäkin (melko usein jo syönkin tuota, joojoo). Illalla olisi suotavaa olla ahtamatta hiilareita.
Syömingeissäni on siis paljon hyvää. Ateriarytmi on kohdallaan eivätkä välit veny useinkaan liian pitkiksi, olen vaihtanut riisit ja pastat tummiin tai täysjyväversioihin jo kauan sitten, ja nykyään muistan jo monella aterialla hokea itselleni proteiiniproteiiniproteiiiiiini. Herkuttelu on edelleen ongelma, mutta sen eteen tehdään töitä erinäisin keinoin: suunnittelin ensi maanantaista synttäreihini kestävää lakkoa, käytännössä vähän reilu 3 viikkoa. Pt antoi siunauksensa tälle ja totesi, että joskus etappiajattelu auttaa - ei ole lopullista ja helpottaa päätöksen pitämistä.
Sanoin itse pt:lle ääneen ajatukseni siitä, että jos en liikkuisi yhtään, niin eihän tämä mikään laihduttajan ruokavalio ole. Pt hymyili pienesti ja tokaisi, että siehän olet aktiiviliikkuja, joten ei sen tarvitse ollakaan. Helpotuksekseni en siis syö ratkaisevasti liikaa, eikä pt nähnyt tarvetta kiristää vannetta ensimmäisenä energiansaannista.
En siis edelleenkään saanut a johtuu b:stä -tyylistä vastausta siihen, miksen saa painoani laskemaan. Päässäni pyöri pari iltaa sitten syvällisiäkin pohdintoja psyykkisistä syistä, mutta jätetään ne nyt tällä kertaa pois. Sain pt:ltä vahvistuksen epäilyilleni unenlaadun vaikutuksesta koko hommaan, joten vuosia jatkuneilla rikkonaisilla öillä saattaa hyvinkin olla sormensa pelissä. Erinäisten muutosten takia olen kuitenkin rentoutunut silmissä, ja nukun jo silloin tällöin 6-7 tuntia putkeen - huima parannus yhteensä 9-10 tunnin uniin, joiden aikana saatoin herätä 4-5 kertaa.
Lisäksi sain kehotuksen yrittää minimoida stressitekijät. Tunnustin vahtivani vaakaa pakkomielteenomaisesti ja repiväni siitä stressiä, johon vastaus oli yksinkertainen: jos on pakko niin saat tarkistaa tilanteen parin viikon välein, mutta muuten pysy kaukana siitä vehkeestä.
Aye aye, captain.
Kävi ilmi, että jos ajoittain lapasesta lähtevää herkutteluani ei lasketa, syömistottumukseni ovat ihan hyvällä tolalla ja peruspalikat kasassa. Pieniä viilauksia kuulemma voisin kuitenkin tehdä:
Syömingeissäni on siis paljon hyvää. Ateriarytmi on kohdallaan eivätkä välit veny useinkaan liian pitkiksi, olen vaihtanut riisit ja pastat tummiin tai täysjyväversioihin jo kauan sitten, ja nykyään muistan jo monella aterialla hokea itselleni proteiiniproteiiniproteiiiiiini. Herkuttelu on edelleen ongelma, mutta sen eteen tehdään töitä erinäisin keinoin: suunnittelin ensi maanantaista synttäreihini kestävää lakkoa, käytännössä vähän reilu 3 viikkoa. Pt antoi siunauksensa tälle ja totesi, että joskus etappiajattelu auttaa - ei ole lopullista ja helpottaa päätöksen pitämistä.
Sanoin itse pt:lle ääneen ajatukseni siitä, että jos en liikkuisi yhtään, niin eihän tämä mikään laihduttajan ruokavalio ole. Pt hymyili pienesti ja tokaisi, että siehän olet aktiiviliikkuja, joten ei sen tarvitse ollakaan. Helpotuksekseni en siis syö ratkaisevasti liikaa, eikä pt nähnyt tarvetta kiristää vannetta ensimmäisenä energiansaannista.
En siis edelleenkään saanut a johtuu b:stä -tyylistä vastausta siihen, miksen saa painoani laskemaan. Päässäni pyöri pari iltaa sitten syvällisiäkin pohdintoja psyykkisistä syistä, mutta jätetään ne nyt tällä kertaa pois. Sain pt:ltä vahvistuksen epäilyilleni unenlaadun vaikutuksesta koko hommaan, joten vuosia jatkuneilla rikkonaisilla öillä saattaa hyvinkin olla sormensa pelissä. Erinäisten muutosten takia olen kuitenkin rentoutunut silmissä, ja nukun jo silloin tällöin 6-7 tuntia putkeen - huima parannus yhteensä 9-10 tunnin uniin, joiden aikana saatoin herätä 4-5 kertaa.
Lisäksi sain kehotuksen yrittää minimoida stressitekijät. Tunnustin vahtivani vaakaa pakkomielteenomaisesti ja repiväni siitä stressiä, johon vastaus oli yksinkertainen: jos on pakko niin saat tarkistaa tilanteen parin viikon välein, mutta muuten pysy kaukana siitä vehkeestä.
Aye aye, captain.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)