Yksi varis vain

Ei sillä että laskisin, mutta olen nyt ollut flunssainen 9 päivää. Siinä on joka tapauksessa yhdeksän liikaa, mutta täysin sietämättömäksi homma muuttui eilen, kun hävitin ääneni. Onnistuin taistelemaan iltavuoron loppuun, mutta ilmoitin jo puolivälissä esimiehelle, että tälle päivälle on pakko varata lääkäriaika. Olo ei ole erityisen huono, mutta asiakaspalvelutyössä olevalle asettaa tietynlaisia haasteita se, ettei pysty puhumaan. Sain kolme päivää sairauslomaa.

Toisin kuin joskus, en koe liikkumattomuudestani huonoa omatuntoa - mitäpä sitä kipeänä itseään rasittamaan. Mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei silti v*tuta kuin pientä oravaa. Vaikka muu fysiikka kestääkin sairastamisen, pää on se joka hajoaa puolentoista viikon sohvalla makaamiseen. Enkä usko olevani sairaana maailman helpoin tai mieluisin avovaimo; päänsärkyisenä ja raakkuvana hermorauniona pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat kaatavan maailman, olen äärettömän itkuherkkä ja kiukuttelen kuin kuusivuotias.

Mutta hei, koska jokaisella flunssapöpöpilvelläkin on hopeareunuksensa, kaivetaan se esiin vaikka väkisin. Lenssuni etenevät aina suht samalla kaavalla ja kolmessa eri vaiheessa; kurkkukipuisena, räkäsirkustirehtöörinä ja raakkuvana variksena. Joskus vaiheet saattavat vaihtaa paikkaa keskenään, mutta 95% tapauksista ääni lähtee aina viimeisenä. Eli vaikka tämä on syvältä ja poikittain, niin kurkkukivun ja nenäliinatalouden ylläpitämisen läpikäyneenä toivon ja tiedän, että tauti on menossa ohi. Sitäpaitsi ääni kulkee tänään jo hieman paremmin kuin eilen. (Muistatteko sen Atrian mainoksen muutaman vuoden takaa; "tänään ei sada yhtään niin paljon kuin eilen"? Huippu.)

Vielä kun pääsisi ajattelemasta, että kipeänä ja varsinkin saikulla voi vetää napaan mitä sattuu. Tänään sain uskoteltua itselleni, että kadonnut ääni palaa syömällä suklaata, ja homma oli sinetöity kun näin kaupassa tämän:

Ei siis ihan onnistunut alunperin tästä viikosta eteenpäin aloitettava vain yksi herkkupäivä viikossa, mutta en suostu antamaan periksi - tärkeintä kuitenkin, että niitä herkuttomiakin päiviä ylipäätään on.

Oliko suklaa hyvää? Ihan perusjuttua oikeastaan, eli tajunnanräjäytyksiä ei tapahtunut. Taisi olla vähän sama juttu kuin metrilakujen ja 5,99€/kg maksavien irtokarkkien kanssa: pakko ostaa kun on tarjolla/halpaa, mutta ilmankin pärjäisi oikein hyvin. Ei suosikkilistan kärkeen enkä välttämättä osta itse toiste, mutten sylje kuppiin jos tarjotaan.

Mutta koska tämä on treeniblogi ja treenibloggareiden kuuluu olla esimerkkejä ja elää terveellisesti, laitetaan tähän vielä kuva päivän lounaasta:

Pirkan caesarsalaattia (ilman kastiketta, ei kalorikammon vaan en tykkää -faktorin takia), krutonkeja, parmesanpölyäraastetta ja grillattu kananrinta.