Sivut

lauantai 31. elokuuta 2013

Syyslenssu ja vikat pt-treffit

Lauantai-iltaa, ihanaiset! Ajattelin vetää viikon yhteenvedon jo tänään, sillä kuten kuvasta näkyy, viikon liikunnat on liikuttu. Huomenna olisi muutenkin ollut työpäivä, ja usein sunnuntaityöt harmillisesti haittaavat huvituksia. En oikein osannut päättää, merkkaisinko saikkupäiviksi vain ne päivät joina olin aikeissa liikkua mutta en liikkunut, vai myös lepopäivät. Päädyin jälkimmäiseen - pystyypähän kätevästi seuraamaan myöhemmin, minkä verran vuodesta on sairastanut.

Kalastin siis itselleni tyypillisesti syysflunssan heti, kun alkoi muutenkin tuntua syksyiseltä. Kurkun kaivelu alkoi tiistai-iltana. Tällä hetkellä kurkkuun ei koske, mutta räkää riittää niin että epäilen vahvasti sen tulevan aivoista asti. Lisäksi honotan nenään pahemmin kuin nylonbeatit alkuaikoinaan. Toivoisin saavani tällä kertaa skipata äänen kadottamisen, sillä töitä on luvassa ensi viikollakin, enkä haluaisi olla lapsiasiakkailleni "se pelottava täti, joka rohisee kuin vanha varis".

Alkuviikon poukkoiluista nyt ei ole sen ihmeempää. Combat oli kivaa niin kuin aina, mutta ne ojentajapunnerrukset ovat saatanan keksintö. Mutta hei, onpahan tavoitteita... Tiistaina perusvääntöä rinta-selkä-olkapää-treenin parissa ja illalla vielä peruslenkki miehen kanssa.

Viikon varsinainen showstopper onkin se, että himoitsisin kovasti päästä juoksumatolle. Siis minä himoitsisin päästä juoksumatolle. Kävin perjantaina treffaamassa pt:n toistaiseksi viimeistä kertaa, ja sanoin samalla käsipäivää salin uudelle juoksumatolle - on kuulkaa kosketusnäytöt ja tuulettimet ja telkkarit ja kaikki. Kovin suurta urheilullista suoritusta en kyennyt tai halunnut flunssaisena tehdä, mutta otin kokeeksi muutaman hölkkäaskeleen. Ja hemmetti, nyt huomaan pallottelevani ajatuksia kuten "olisipas siistiä jossain elämänvaiheessa kyetä hölkkäämään 5 kilometriä kuolematta". Mitä lie ovat vesijohtoveteen lisänneet, pelottavaa.

Sain siis ainaisen crossailun lisäksi vinkkejä juoksumaton käyttöön, kuulemma voisin jossain vaiheessa pyrkiä tekemään kaksi juoksuharjoitusta viikossa. Ja joo, tässä vaiheessa naurattaa lähes ääneen puhua juoksemisesta ja itsestään samassa lauseessa, mutta jostainhan se on elefanttienkin aloitettava. Mattosäntäilyssä houkuttelisi eniten se, että asfaltin säikäyttämät koipeni todennäköisesti antaisivat minulle anteeksi, jos laittaisin ne kirmaamaan peruskaupunkimiljöötä aavistuksen pehmeämmällä alustalla.

Ja kai se pt:kin jostain jotain tietää. Muisti kyllä opastaa, ettei kannata vetää itseään alkuun ihan piippuun, mutta tähdensi myös, että suht reippaalla kävelytahdillakin mennessä sykkeeni on reilusti alakanttiin peruskuntolenkkejä ajatellen. Hah, enpä olisi uskonut sitä päivää näkeväni, kun en enää pääse kävellen tarpeeksi kovaa.

Nyt on siis kuluneen viikon lisäksi taputeltu kasaan 10 kerran pt-paketti, jonka ostin itselleni joululahjaksi viime vuonna. Painoa on jopa enemmän kuin aloittaessani, joten siinä suhteessa painelin pöpelikköön ja vauhdilla (ja nimenomaan itse painelin, trainerini ammattitaidon puutteesta ei todellakaan ollut kysymys), mutta myös niitä peräänkuuluttamiani voimia on huomattavasti enemmän. Marraskuussa 2012 asetin itselleni tavoitteen "pystyä punnertamaan suorin vartaloin sitten joskus". Äsken punnerruksia meni viisi - ehkä aavistuksen vajaina, mutta meni kuitenkin. Party!

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Omituisuuksia


Jos viime viikko oli erittäin perus, tämä viikko oli hyvin epäperus (on se sana), monellakin tavalla. Ensimmäinen omituisuus on salitreenin puute, mikä oli puolittain vahinko, puolittain harkiten tehty valinta. Harkiten päätin jättää jalat treenaamatta viime viikonlopun jälkeen, sillä tiesin perjantaina meneväni tunnin hierontaan, ja tahdoin kokeilla hierottaa pohkeiden lisäksi myös takareidet. Pohkeiden hieronnasta olen kirjoittanut aiemminkin, mutta mainittakoon vielä ettei se edelleenkään ollut muuttunut yhtään miellyttävämmäksi. Vastenmielistä se ei missään nimessä ole, mutta ihanan kamala lienee parhaiten kuvaava ilmaisu. Ja se koukuttavuus mikä siihen liittyy - voi tytöt ja pojat miten imakkaa tekee, kun peukalolla vedetään sääriluuta pitkin. Reisihieronta oli pohjehierontaa potenssiin kolme, eli todella ihanan todella kamalaa.

Vaikka yllämainitusta syystä olikin tiedossa, että toinen salipäivä jää tällä viikolla väliin, täysin liikunnatonta viikonloppua en ollut suunnitellut. Kunnianhimoisesti ajattelin, että tänään voisi olla piiiiiitkästä aikaa kahvakuulapäivä, mutta mitäpä suunitelmia ei olisi tehty muutettaviksi. Kaksi työkaveria ja ex-työkaveri kutsuivat mukaansa eilisiin illanistujaisiin, ja hetken mietittyäni päätin repäistä ja lähteä 2,5 vuoden tauon jälkeen käymään baarissa. En tosiaan ole varsinaisesti mikään rappioalkoholisti, mansikka-lime-siideriä kuluu ehkä 1-2 annosta kuukaudessa. Vähäiseen alkoholinkäyttöön ja baarittelemattomuuteen ei sinänsä liity mitään periaatteellisia juttuja - harvoin vain viitsin pilata seuraavaa päivää tai tulevia tai menneitä treenejä juomisilla.

Mukavaahan meillä oli, ja oli ihan aidosti hauskaa nähdä tyttöjä töiden ulkopuolella. Meno baareissa ei ollut muuttunut muutamassa vuodessa miksikään, siellä oli edelleen melua, huono ilma ja kalliit juomat. Tanssiminen oli kivaa, seura loistavaa ja mansikka-lime-siideri hyvää. Koska juon mietoja ja kohtuudella, en kärsi tälläkään kertaa en juo enää ikinä -syndroomasta. Ei ole paha olo, ei okseta, ei koske päähän, ei ole morkkista. Väsymys sen sijaan on jotain infernaalista ja tämä päivä mennyt puhtaasti hyväntekeväisyyteen, joten päivän suurin ponnistus tullee todennäköisesti olemaan tiskaaminen. No kannattiko lähteä? Kyllä. Tuliko polte muuttaa elintapoja ja sännätä baariin uudestaan heti ensi viikonloppuna? Ei.

Torstaina kävin muuten pitkästä aikaa siellä sh'bamissa, yhden lemppariohjaajani vetämänä. Ajattelin taas tunnin aikana että joo, onhan tämä ihan jees muttei herätä suuria tunteita. Beigeä, kuten aiemminkin. Tunnin lopuksi ohjaaja ilmoitti, että tämä oli sitten hänen elämänsä viimeinen sh'bam, ja että jostain on luovuttava saadakseen pitää sen kaikkein rakkaimman. Kävin tunnin jälkeen kysymässä suunnilleen että mitvit, vain kuullakseni, että lemppariohjaajani lähtee kokonaan pois Fressiltä. Kilpailevaan kuntokeskukseen. Bodyjamin perässä. Bodyjamin! Siis sen tunnin, mitä aikoinaan rakastin intohimoisesti, mutta josta en lähiaikoina ole ollut erityisen kiinnostunut. Iski pieni katkeruus: en ehkä halua jamia itselleni, mutten kyllä tahdo kenenkään muunkaan sitä saavan. Ja nyt se tunti siirtyy kaupungin toiselle laidalle toiseen kuntokeskukseen. Ärrrrr.

No, minä jään edelleen Fressille, sillä sieltä löytyy tämän hetken suurin rakkaus (combat). Ehkä silti hankin joskus tulevaisuudessa päiväpassin kilpailijalle ja käyn testaamassa, vieläkö vanha suola janottaa.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Tukkuasiakas

Mainostin jo aiemmin, että hoidan osan rahkaostoksistani paikallisessa maitotalouteen keskittyneessä myymälässä, jossa myydään tiettyjä Valion tuotteita halvemmalla kuin normikaupoissa. Maanantain reissulla honasin, että onnea on kyseisessä myymälässä työskentelevä opiskeluaikainen tuttu:

Moi, hei näähän on jo tukkuostoksia! Mää laitan sulle tänne tukkunumeron.

Ja vot, puolen kilon purkin hinta putosi 50 sentillä, jättäen hinnaksi hitusen enemmän kuin 250g purkki maksaa perusmarketissa. Mysteeriksi jäi, saanko nauttia kyseisestä edusta myöhemminkin vai oliko tapahtuma ainutkertainen - yhtä kaikki, vieno hymy oli taattu. Enkä hennonut kertoa, että toissaviikkoisen ja maanantain reissun (molempien saldona nelisen kiloa rahkaa) välissä olin jo ehtinyt hakea täydennystä muualta.

 Aamujen ja iltojen paras kaveri. Onko syksyn tullen pakko palata puuroon jos ei taho? Kuva. 

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Erittäin perus

Mihin nämä viikot katoavat? Vastahan se oli edellinen sunnuntai...

Joka tapauksessa, kulunut viikko oli treenien osalta melko perinteinen, ja maanantaina kävimme työkaverin kanssa hakkaamassa läpi combatin. Hämmästelin itsekseni, miten hyvin työvuorot ovat ns. tukeneet harrastusta, kun combattiin on päässyt melkeinpä joka viikko. Ihan ilman työvuorotoiveitakin, jotka kyllä nekin toteutuvat ihanan esimiehen ansiosta 95-prosenttisesti. Pyysin maanantaina päästä lähtemään töistä 5 minuuttia aiemmin jotta ehtisin noutaa työkaverin mukaan kotoaan, johon esimies totesi 10 vaille, että "lähepä nyt ja sano Työkaverille terveisiä, mene mene, ei meillä tässä mittään oo". Melko huippua.

Keskiviikkona tuli istuttua tunti ihan perinteisen kuntopyörän selässä. Töitä oli iltapäivään asti, mutta periaatteessa salillekin olisi ehtinyt. Jostain syystä kuitenkin kehtuutti ihan vietävästi, satoi kaatamalla vettä eikä kiinnostanut raahautua ovesta ulos. Keho kuitenkin vaati hikoilua, joten kaivoin pyörän olohuoneen nurkasta, lapioin pölykerroksen pois tieltä ja istuin satulaan. Päivän liikunta-annos tuli nautittua ja hiki virtasi, mutta kyllä vaan tuntui monien spinnien jälkeen ihan uskomattomalta mummopyörältä.

Loppuviikosta ei sitten oikeastaan olekaan suurempaa kommentoitavaa. Molempina salipäivinä perusvääntöä, ja lauantaina reilun tunnin crossailut väliin.

Ensi viikolla alkaisi Fressin syyslukujärjestys. Osa vakkaritunneista säilyy paikoillaan, mutta osittain on taas maailmankirjat järjestettävä uudelleen. Lisäksi on taas pitkästä aikaa perehdyttävä siihen, mistä ajankohdista löytyy zumbaa tai vastaavaa - uuden liikuntasuunnitelmani yksi osa tulee olemaan ns. reipasta peruskuntoa, johon kuulemma tanssitunnit sopivat oikein hyvin. Olen siis "pakotettu" zumbaamaan tai shäbämmäämään silloin tällöin - ensimmäisen sh'bamini kuukausiin koen todennäköisesti torstaina.

Syyslukkaria selaillessa en voinut olla huomaamatta bodyjamin puuttumista kokonaan, ja selityskin löytyi melko pikaisesti Fressin fb-sivuilta: ovat poistaneet tunnin kaikkien Suomen Fressien ohjelmistosta kannattamattoman käyttöasteen takia. Vuosi sitten maailma olisi kaatunut tasan tähän ja olisin kiukutellut sekä itsekseni että varmaan palautelaatikkoonkin, nyt kohautin olkiani ja totesin, että onhan niitä muitakin tunteja. Superhyperjamitusten jälkeen homma olisi epäilemättä veetuttanut enemmän, joten ehkä ihan hyvä, että kevään viimeiset jamikokemukset olivat lievästi sanottuna laimeita. Combat ja spinnit for the win!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kilometripostaus ajatusvirtaa

Villisti veikkaan, että tämä postaus olisi pitänyt kirjoittaa ensin valmiiksi vaikka tekstinkäsittelyohjelmalla ja siirtää sieltä bloggeriin. Mutta eipä kai näissä horinoissa ole ennenkään ollut sen enempää päätä kuin häntääkään, joten ei anneta pikkuasioiden häiritä.

Työkaveri/rakas ystäväiseni ilmoitti aloittavansa 1.9. reilun 400 päivän mittaisen projektin, jonka aikana hän pyrkii pääsemään ns. elämänsä kuntoon 30-vuotissynttäreihinsä mennessä. Kuten arvata saattaa, vastaavia ajatuksia on herännyt muuallakin saman ikäluokan naikkosten keskuudessa, ja olenpa samantyyppisiä ryhtiliikkeitä nähnyt/lukenut muutamista blogeistakin. Liekö sitten kyse siitä kuuluisasta kolmenkympin kriisistä vai mistä.

Itsekään en ole missään nimessä immuuni kyseiselle ilmiölle, ja minähän täytän pyöreitä huhtikuun puolenvälin tienoilla. Siihen on 8 kuukautta aikaa, ja siitähän se (h)ajatus sitten lähti.

Jaa mikä ajatus? Sepä se, kun en ole ihan täysin varma itsekään. Kokonaisvaltaisesta elämäntaparemontista (yäk) ei voi olla kyse, sillä se tarkoittaisi kärjistettynä sitä, että lakkaisin syömästä suklaata ja alkaisin maata sohvalla. Tahtoo siis sanoa, että mikäli muuttaisin suuntaa/kääntäisin sivua tai muita yhtä kliseisiä ilmaisuja, se tarkoittaisi liikunnan kannalta käytännössä liikkumisen lopettamista. Ellette huomanneet, niin tämä on se kohta josta ei löydy ei päätä ei häntää... Mutta siis: kun nykytilanteessa liikun oman mittapuuni mukaan riittävästi, sitä aluetta ei ole tarvetta muuttaa radikaalisti. Ja koska kyse on suuresta osa-alueesta joka ei tule muuttumaan, ei voi puhua elämänsä muuttamisesta. Tai jotain.

Nyt kun on löydetty se osa-alue jota ei voi/ole tarvetta muuttaa, pitäisi varmaan etsiä sellaisia, joita voi. Syömisten kanssa on vielä tekemistä, sillä suusta menee alas verrattain paljon sellaista, millä kroppani ei tee mitään. Millekään askeettiselle kitukuurille en aio alkaa, mutta pieniä ja miksei isompiakin viilailuja on aina mahdollista tehdä. Ja koska toiveena olisi myös se ylikilojen tiputtaminen, kaloreihinkin olisi kai syytä kiinnittää entistä tarkempaa huomiota. Niin tylsää kuin se onkin.

Tekemistä riittää myös henkisen puolen kanssa. Voisin jaaritella tähän ympäripyöreitä ja monitulkintaisia epäselvyyksiä, mutta taidan kuitenkin kertoa suoraan, että aion lähitulevaisuudessa hankkiutua työterveyspsykologin juttusille. En ole tulossa hulluksi, en ole masentunut tai itsetuhoinen. Lähinnä tarkoitus on käydä parkumassa ulos vuosikausia sisällä kasvanut tuska ja siihen liittyvät pelot, epävarmuus ja voimattomuus. Kulunut vuosi on ollut rankka, joten vaikka pysynkin kasassa ja pystyn elämään, en koe, että avautumisvisiitistä voisi olla mitään haittaa.

Ja onhan se asennoituminenkin oma juttunsa. Päätin samantien näiden juttujen jäädessä mieleen pyörimään, että tästä ei tule projektia, joka alkaa tiettynä päivänä ja päättyy siihen, kun täytän 30. Joiltakin osin homma on alkanut jo muutama vuosi sitten, joidenkin osasten kanssa alan päästä jyvälle nyt, jotkut tulevat tai ovat tulematta perässä matkan varrella. Olisi hienoa voida julistaa, että 8 kuukauden päästä olen 10 kiloa kevyempi, mutta taidan kuitenkin jättää väliin - siitäkin huolimatta, että eihän sitä koskaan tiedä millä kerralla sitä onnistuu.

Aion joka tapauksessa olla siinä kuuluisassa elämäni kunnossa synttäreilläni. Se lupaus on siinä mielessä helppo pitää, että olen elämäni kunnossa tälläkin hetkellä. Tietyiltä osin siis - olen kyllä painavampi kuin koskaan ennen, mutta myös vahvempi kuin koskaan ennen. Läskiä on enemmän kuin koskaan, mutta samoin on säännöllisen liikunnan ja siitä koituvan puhtaan ilon laita.

Niin kliseistä kuin se onkin, aion myös edelleen jatkaa itseeni kohdistuvan lempeyden opettelua, sillä en ole ollut kenellekään muulle niin raaka kuin itselleni. Käytännön harjoituksena olen muutaman kerran tuijottanut peiliin ja sanonut puoliääneen, että "minä rakastan sinua, ja tästä tulee hyvä päivä". Uskokaa tai älkää - tuon mumiseminen tuntuu varmasti vielä vajukimmalta kuin miltä kuulostaa, mutta on tuo silti mukavampi tapa aloittaa päivä kuin "tekisit jotain helkkarin läski".

Ja vaikka en vielä osaakaan tarkasti määritellä mitä se tarkoittaa, niin aion olla ensi keväänä oman elämäni kuumin kolmekymppinen.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

50 lenkkiä ja iltasali

Tuijotettuani ruutua tyhjä katse silmissäni päädyin tuollaiseen otsikkoon. Anteeksi paljon.

Heiaheia on kyllä loistava vehje siinä mielessä, että esim. tuosta maanantain kävelylenkistä ei ole jostain syystä mitään muistijälkiä. Tai siis joo, kun oikein pinnistän ja mietin mitä muuta kyseisenä päivänä tein, palailee pätkittäin mieleen, että taisin tosiaan joskus aamupäivällä käydä jo vakkariksi muodostuneen lenkin. Jos taas pitäisi kertoa mitä lenkin aikana ajattelin, miltä tuntui tai tapahtuiko jotain erityistä, en pystyisi. Kai se oli sellainen perinteinen ihankiva lenkki. Beige. Ja näköjään viideskymmenes tänä vuonna.

Keskiviikkona spinnailin. Ja kävin aamulla salilla. En pitänyt puntilla sykemittaria, mutta spinnimaraton mukaan lukien kulutin liikkumalla todennäköisesti n. 1200 - 1300 kcal. Torstaina oli koko ajan nälkä, ja olisi tehnyt mieli syödä kokonaisia lehmiä ja hevosia. Ja koska 2h 21 min ei riittänyt, kävin vielä perjantai-iltana polkemassa kuntospinnin. Hanuriin sattui edelleen keskiviikon jäljiltä, mutta muuten tuo kolmevarttinen hurahti ohi ihan huikean nopeasti.

Eilen repäisin, ja kävin tekemässä elämäni ensimmäisen iltasalin. Pääsin töistä kolmelta, ja koska töiden jälkeen piti syödä ja pestä pyykkiä, en ehtinyt puntteilemaan ennen kuutta. Olen käynyt lukemattomia kertoja iltatunneilla, mutta en ole tainnut koskaan käydä Fressillä lauantai-iltana kuuden jälkeen. En tiennyt mitä odottaa, mutta jotenkin tunnelma oli erilainen kuin arkena - johtuen melko pitkälti siitä, että taisin tuon vajaan parin tunnin aikana nähdä koko rakennuksessa yhteensä 5 ihmistä. Note to self: älä koske mun painoihin -logististen syiden kannalta optimaalisin aika treenata: lauantai-ilta sellaisena viikonloppuna, kun kaupungissa on festarit ja kaikki muut ovat siellä tai ainakin jossain muualla. Kropan kannalta optimaalisin aika treenata: ei lauantai-ilta. Tai eipä tuolla viikonpäivällä ole väliä, lähinnä kai ilta ylipäätään. Työpäivä tuntui jaloissa, ja kaikki rauta painoi noin kolme kertaa enemmän kuin normaalisti aamulla. Ehkä siis pysyttelen pääasiassa aamuihmisenä, ja kestän satunnaisen jonottelun.

Jatkan edelleen viikko sitten mainitsemieni hajatusten järjestelemistä, ja palaan asiaan kun saan niihin jotain tolkkua. Nyt taidan keskittyä selviämään siitä ajatuksesta, että 9 päivän työputkesta on jäljellä vielä viisi. Aurinkoista ja erityisesti rennompaa viikko teille, ihanat :)

torstai 8. elokuuta 2013

Spinnimaratoonari

Huomentapäivää! Miten mainiota olikaan aamulla kuunnella ikkunasta kuuluvaa vesisadetta sängyssä makoillen ja ajatella, ettei ole pakko tehdä mitään ja voi laiskotella niin pitkään kuin huvittaa. Käytännössähän nousin ylös klo 8.30 ja olen mm. tiskannut, mutta muuten aamu on suoritettu harvinaisen rauhalliseen tahtiin.

Eilen oli siis se ulkoilmaspinningmaraton, ja kaikkien oletusten ja todennäköisyyksien vastaisesti kaupunkia ei kohdannut ydintuho, luonnonkatastrofi tai edes vesisade. Lämmintä oli 25 astetta ja aurinko paistoi todella lämpimästi, mutta koska Fressin henkilökunta oli kaukonäköisesti kantanut spinnipyörät riviin katoksen alle, valoilmiö muuttui häiritseväksi vasta ihan loppumetreillä.

Kuvitelkaa tähän katos, jonka alla on rivissä 35 spinningpyörää ja niiden päällä yhtä monta polkijaa. Ajatus oli liittää tähän lainakuva Fressin fb-sivuilta, mutta koska en viitsi julkaista kuvaa vieraista ihmisistä lupaa kysymättä, joudutte käyttämään mielikuvitusta.

Maraton kesti kokonaisuudessaan kolme tuntia, sisältäen 30min startin, 45min kuntospinnin, 30min vuoristospinnin, 30min kevytspinnin ja 45min sykespinnin. Tunnit pyörivät nonstoppina, ja pyörän päälle tai päältä sai hypätä myös keskenkaiken. Henkilökunta jakoi vesipulloja ja juomapulloihin urheilujuomajauhetta polkijan niin halutessa, joten huolto pelasi.

Eipä ole ennen näkynyt moisia lukemia mittarissa.

Oma ajatus oli mennä paikalle heti alusta, sillä arvasin tapahtuman olevan melko suosittu enkä halunnut jäädä ilman pyörää. Poishan voisi lähteä sitten, kun siltä tuntuu. Halusin polkea ainakin kolme ensimmäistä pätkää, mutta ilmoitin mukana olleelle kaverille, että mikäli voimia jostain kumman syystä riittäisi vielä neljännenkin jälkeen, sykespinniin jäisin vain kuolleen ruumiini yli. Pitkälle on tultu helmikuusta kun lajin aloitin, mutta aika ei ole silti kullannut muistoja.

Kokonaisuudessaan kokemus oli oikein positiivinen. Hyvä sää, pyörät täynnä ja kaksi ihan huippua ohjaajaa. Oli myös mielenkiintoista katsoa mihin asti oma kroppa taipuu, kun en ole ennen vastaavaa rykäisyä suorittanut. Hiki oli koko ajan, mutta pahin valuminen taisi loppua jossain vuoristospinnin puolivälin tienoilla. Mukavuusalueen raja tuli vastaan kevytspinnin alkumetreillä, kun etureisissä ja jalkapohjissa alkoi tuntua ihan todella pahalta. Viimeinen vartti mentiin puhtaalla sisulla, mutta lusmuilin silti sen verran, että jätin tekemättä puolet vastuksen lisäyksistä ohjaajan kehotuksista huolimatta. Ja ei, sykespinniin en todellakaan jäänyt.

Kotona olo oli kliseisesti ilmaistuna onnellinen mutta väsynyt, ja haukottelu alkoi välittömästi istuttuani alas. Suihkussa jaksoin käydä ja iltapalan vääntää, mutta loppuillan aktiviteetteihin kuului lähinnä tv:n tuijotus sohvalta ja sekin muistutti erehdyttävästi tätä:

 Kuva

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Neljä huilia ja 150 kiloa

Lihakset kuulemma kasvavat levossa, joten tämän viikon jälkeen odotan näkeväni käsivarsissani Kippari-Kallen hauikset.

No joo. Hassua ajatella, että pari vuotta sitten olisin ollut tällaiseen viikkoon oikein tyytyväinen. Kun olisin saanut itseni liikkeelle kolme kertaa viikon aikana. Silloin liikunta oli työlästä ja äärimmäisen epäkiinnostavaa nahkeilua, mitä nyt vain piti omatunnon hiljentämiseksi silloin tällöin harrastaa. Senpä takia en voi olla nyt kovin masentunut siitä, että tästä viikosta muotoutui kuin luonnostaan kevyt. Tätä vuotta on eletty 31 viikkoa, joista kahtena viikkona tämä mukaan lukien lepopäiviä on ollut neljä. Kolmen lepopäivän viikkoja on ollut kuusi, sairaspäiviä yhteensä 18 kappaletta eli 3 päivää vaille kolme viikkoa. Kaiken ynnäilyn ja vähentämisen tuloksena olen tänä vuonna liikkunut 4-6 kertaa viikossa 20 viikkona 31:stä.

Oliko teistäkin tuossa ihan liikaa numeroita?

Anyhow. Torstaina olin alunperin suunnitellut meneväni ulkojumppaan, kun Fressin oli tarkoitus järjestää paikallisella urheilukentällä Kinesthetic dance training -tunti. Luonnollisesti taivas repesi noin kaksi tuntia ennen h-hetkeä eikä sade näyttänyt loppuvan enää ikinä, joten tunti peruttiin. Hence the bodycombat.

Salilla kävin tälläkin viikolla kaksi kertaa, vaikka olen jo muutaman viikon ajatellut, että voisi joskus vetää vain yhden punttitreenin ja muina päivinä aerobista. Syytän personal traineria, joka on onnistunut loihtimaan niin kivan 2-jakoisen ohjelman, etten tahdo luopua kummastakaan puolikkaasta. Tänään tunsin itseni vieläpä extraenergiseksi ja maailman voimakkaimmaksi olennoksi, joten piti kokeilla jalkaprässienkkoja - 150 kiloa liikkui 12 toiston verran. Me so happy, vaikka huomenna tulenkin tarvitsemaan nostokurjen päästäkseni ylös sängystä.

Päässäni liikkuu hajatuksia tulevan syksyn ja kevään varalle, mutta palaan asiaan saatuani hajatukset postauksen muotoon. Sillä aikaa voitte varautua keskiviikkona koittavaan vuosisadan vesisateeseen/ukkosmyrskyyn/luonnonkatastrofiin - Fressillä olisi silloin ulkoilmaspinning-maraton johon ihan ehdottomasti haluaisin osallistua, ja tietäähän sen miten siinä taas käy.

Myöhempi edit: korjattu ajatusvirhe :)

torstai 1. elokuuta 2013

Kolme päivää

Goooooood morning, Vietnam. Ei kun oho, onkin jo ilta. No, joka tapauksessa.

Kävin tänään combatissa. Se ei sinänsä ole uutiskynnyksen ylittävä asia tai muutenkaan erikoista, mutta mainitsemisen arvoista ehkä siitä syystä, että tuntui ihan pirun hyvältä. Myös pahalta, mutta ihanan kamalaahan se on aina ollut. 

Kuten tuossa sunnuntaina kirjoittelin, viime viikolla tuli liikuttua oman mittapuuni mukaan paljon. Päätin suoda ruholleni lepopäivän maanantaina, ja mennä tiistaiaamuna spinningiin. Puoli viiden tienoilla aamulla havahduin lievään kurkkutuntemukseen (ei varsinaista kipua) ja nukuin muutenkin todella huonosti, joten peruin spinnin. Eilen kävimme miehekkeen kanssa pankissa ja kaupassa, ja sitten kello olikin jo iltapala. Tänään en keksinyt riittävän hyvää syytä laiskotella. Vettä satoi eikä olisi rehellisesti sanottuna vähempää voinut kiinnostaa mikään liikuntaan liittyvä, mutta koska alustavasti oli ollut työkaverin kanssa puhetta combatista, kampesin itseni liikkeelle.

Jokin aika sitten mietiskelin motivaatiopulaa ja sen parannuskeinoja. En kärsi motivaation puutteesta kovinkaan usein, mutta tämän päivän perusteella omalla kohdallani parhaiten toimii se, että yksinkertaisesti vain lähtee liikkeelle. Vaikka ei kiinnostaisi tai jaksaisi, niin enpä muista katuneeni montakaan treeniä (yhtä bodyjamia ja paria zumbaa lukuunottamatta) - yleensä se jälkifiilis on se, minkä takia kannattaa vaikka vähän pakottaakin. Tänään se jälkifiilis koitti jo kesken tunnin ja ajattelin, että olipa jälleen kerran älyttömän hyvä, että se perse nousi sieltä sohvalta.

Pari lepopäivää viikossa on pelkästään hyvä asia, mutta mikäli pidän niitä useamman putkeen, se yhyy en jaksa -fiilis jää ikään kuin päälle. Väitän kivenkovaan, että liikunta lisää liikuntaa ja liikkumattomuus lisää liikkumattomuutta. Feel free to disagree.

Pakko silti tunnustaa, että tuo kolmen lepopäivän putki ei olisi voinut osua paremmalle viikolle - palasin tiistaina lomalta töihin. Seisomatyöhön tottuneena normaaliarki sujuu loistavasti ja energiaa riittää liikkuakin, mutta voi hyvä helvetti näitä lomanjälkeisiä päiviä... Kun ei ole kolmeen viikkoon seissyt työvuoron mittaista aikaa putkeen, jalkapohjat ovat ensimmäisen viikon tulessa ja kinttuja särkee niin että lähes itkettää. Koivet siis kiittävät ylimääräisestä vapaasta, pääkoppa sen sijaan siitä, että ensi viikolla on todennäköisesti edessä normaalimpaa rimpuilua.