Tuskanhiki (and I mean that literally)

Herään aina silloin tällöin tajuamaan sen, miten mainiota on, kun elämässä on eri tavalla ihania ja arvokkaita ihmisiä. Kävin eilen tosiaan hierottamassa noita sääriraukkojani, ja sain fysioterapeuttinakin työskentelevältä hierojaltani kasan hyviä vinkkejä koipieni hoivaamiseen. Päällimmäisenä oli lepo siitä, mistä ongelma on aiheutunut, joten ei kai se auta kuin lammasmaisesti kuunnella viisaamman neuvoja ja pysyä pois attackista ainakin pari viikkoa. Jos olisin yhtään teatraalisempi tapaus niin väittäisin sydämeni murtuneen, mutta mieluummin huilaan pari viikkoa nyt kuin monta kuukautta joskus myöhemmin. H totesi lempeästi, että kipu on aina kropan tapa pyytää hidastamaan, joten onhan se kuunneltava.

Lisäksi sain paljon kotihoitovinkkejä; venyttelyä, omatoimista hierontaa, rullailua, kylmähoitoa, tennispallokikkailua, pohjetreenin lisäämistä ja hölkkäpätkiä kävelylenkkien ohessa. Tunnen itseni taas paljon luottavaisemmaksi; luulisi hankalienkin penikoiden näillä tokenevan.

Se itse hierontakokemus sitten. Oletteko koskaan hierottaneet säärien etuosia? En minäkään tätä ennen. Enkä luojan kiitos tiennyt ennakkoon sen olevan edessä, sillä olisin ennen käsittelyä karannut ikkunasta karmit kaulassa. Vasta asetuttuani makuulle H totesi, että hierotaanpa tänään noiden pohkeiden ja sisäsyrjien lisäksi etuosat. Voin vaikka vannoa, että siinä muutoin niin lempeässä hymyssä oli aavistus käärmemäisyyttä.

Voi hyvä helvetti, että teki kipeää. Imakkaa, ihanan kamalaa ja suurimman osan ajasta pelkästään kamalaa. "Ei minulla mitään jumeja ole ollut" on kyllä suurin itsepetos ikinä. Mielestäni säärteni ulkosyrjät ovat olleet ihan ok, mutta miten väärässä olenkaan ollut - yllättäen lähes pahimmat jumit löytyivät juuri sieltä. En voi sanoin kuvailla miltä tuntuu, kun peukaloiden päillä hierotaan sääriluun viereistä lihasta irtonaisemmaksi, eikä pohkeiden veivaaminen tuntunut tuon jälkeen enää missään. Irvistelin epäilemättä todella naisellisesti, ja hengitys muuttui epämääräiseksi puhalteluksi.

Olen kuullut ja itsekin käyttänyt sanaa tuskanhiki, mutta koskaan ennen en ole sitä noin konkreettisesti kokenut. Huoneessa ei ollut mitenkään kuuma, mutta hikoilin kuin pieni porsas ja selästä jäi suojapaperiin märkä läntti. Kuulostaa äärimmäisen nautinnolliselta, eikö totta?

No, olihan se. Tavallaan. Tai ei oikeastaan ollut, mutta joku siinä kuitenkin viehätti. Olisin kuvitellut, että moisen käsittelyn jälkeen olisin toivottanut H:lle mukavaa loppuelämää ja juossut karkuun, mutta sen sijaan varasin uuden ajan kahden viikon päähän. Kai tuo housunlahkeistakin itseensä ottava kosketusarkuus siihen mennessä helpottaa?

I love you, man

Kävin tänään toista kertaa ikinä Fressin omalla tanssitunnilla, Party45:llä. En erityisesti tykännyt tunnista ensimmäisellä kerralla ja samoin pelkäsin käyvän nytkin - en vain odottanut, että se no voihan vee -fiilis tulisi ensimmäisen biisin ensimmäisellä puoliskolla. En osaa osoittaa sormella miksi en syty tunnille alkuunkaan, mutta nähtävästi se ei vaan ole yhtään minun juttuni. Rakastin aikoinaan bodyjamia ja siedän sh'bamia ja zumbaa, mutta eiköhän partyjen osalta tämä kerta ollut minulle se joutsenlaulu.

Syy, miksi tunnille ylipäätään menin oli se, että se oli juuri ennen bodybalancea ja toimi ihan hyvin lämppärinä. Sain kuin sainkin siis mentyä sinne balanceen, ja voi hyvä ihme miten hyvää se tekikään. Sain toki tuta oman kuolevaisuuteni muutaman liikkeen kanssa, mutta eipä se menoa haitannut - päinvastoin, jäi polte päästä hetikohtapian uudelleen, kehittyä ja oppia lisää. Kroppani kiitti uudesta ärsykkeestä venymällä paremmin kuin viikkoihin, ja loppurentoutuksen aikana silmäkulmista vieri muutama kyynel vain sen takia, kun oli niin hyvä olla.

Sillä hetkellä, ja oikeastaan vähän vieläkin, rakastin kaikkea ja kaikkia. I love you, man, ja olen zenimpi kuin aikoihin.

 

Vuosi 2013

Koska tämä on pitkäikäisin blogini ja koska en ole ennen tehnyt klassista vuosikatsausta, teen sen nyt. Oikeassa elämässähän tämä olisi pitänyt kirjoittaa ja postata jo eilen, mutta koska työvuoro ja illanistujaiset, päätin, että tämä päivä on ihan yhtä hyvä.

En saanut laiskuudesta kuvankäsittelylogistisista syistä johtuen aikaiseksi laittaa viereen vuoden 2012 koostetta, joten yritetään pärjätä tällä. Vuonna 2013 tuli liikuttua 11 tuntia enemmän kuin edellisenä siitä huolimatta, että sairaspäiviä oli yli tuplat enemmän (joita en edes kaikkia muistanut/jaksanut/viitsinyt merkata). Liikuntakertojen määrä ei tässä ole realistinen, sillä olen merkannut salipäivinä crossailun ja puntteilun erikseen = 2 eri kertaa.

Sen sijaan toteutuneet liikuntakerrat oli mahdollista laskea tästä. Laitoin euron purkkiin joka treenin jälkeen, ja euroja kertyi vuodessa 218 kappaletta. Alkuperäinen ajatus oli lopettaa "tienaaminen" vuoden lopussa, mutta päätin jatkaa sitä huhtikuisiin synttäreihini asti.

Mitäpä vuodessa sitten ehti tapahtua?

Tammikuussa aloitin yllämainitun euro purkkiin -touhun. Ostin joululahjaksi saamallani lahjakortilla kotiin kolme kahvakuulaa, joiden oli tarkoitus alentaa kynnystä ei-niin-mieluiseen kuulatreeniin. Sain pitkästä aikaa tanssia bodyjam-tunnilla ohjelmaa nro 55 ja olin siitä aivan liekeissä. Sain ylätaljassa liikkeelle 45 kiloa. Sairastin flunssan.

Helmikuussa aloitin koko kuukauden kestäneen herkkulakon, ja kaikkien odotusten vastaisesti onnistuin siinä loistavasti. Kokeilin ensimmäistä kertaa jalkaprässin pystyversiota. Ostin rannesiteet combatia varten, jotta olisi entistäkin kivempaa huitoa. Kävin ensimmäistä kertaa ikinä spinningissä, sykespin ei ollut ehkä paras vaihtoehto aloittelijalle.

Maaliskuussa sain jalkaprässissä tehtyä 120 kilolla ja ylätaljassa 50 kilolla. Annoin spinningille uuden mahdollisuuden kevyemmän tunnin muodossa. Sairastin taas flunssan, kävin hieronnassa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen ja löysin maitorahkaa halvalla myyvän Paimenpoika-myymälän.

Huhtikuussa kehuin aina yrmeänä pitämäni kanssajumpparin hienoja kenkiä, ja sain osakseni epäluuloista mulkoilua. Tutustuin kuminauha-avustettuun leuanvetoon, ja kävin olosuhteiden pakosta liian pitkäksi venyneen tauon jälkeen taas combatissa. Tilasin itselleni Niken sivuilta kustomoidut lenkkarit. Pohdin, osaisinko luovuttaa, ja mitä se minulle käytännössä merkitsisi.

Toukokuussa aloin ottaa pidempiä hierontoja ja pääsin pohjehieronnan makuun. Sain pään polviin jalkojen osoittaessa suoraan eteen. Hankin Garminin sykemittarin ja otin muutamia hölkkäaskelia kävelylenkkien yhteydessä. Kahvakuulatreeni oli yhtä nihkeää kuin aina ennenkin. Söin Kismet-jäätelöitä.

Kesäkuussa kävin paljon kävelemässä helteistä huolimatta. Taistelin (kuten koko vuoden) pääni sisällä stressaavia ajatuksia vastaan vaihtelevalla menestyksellä. Yritin vuosikausien tauon jälkeen syödä banaania piilottamalla sen. Kävin kehonkoostumusmittauksessa omasta mielestäni onnistuneen salitreenipätkän jälkeen, ja olin äärimmäisen pettynyt tuloksiin.

Heinäkuussa pidin kolmen viikon kesälomani. Tulin ajatelleeksi, että ehkä terve itserakkaus olisi sittenkin itseinhoa tehokkaampi kannustin. Hölkkäsin 2 kilometriä putkeen. Ostin luontaistuotekaupasta melatoniinia nukahtamista helpottamaan.

Elokuussa sain jalkaprässissä liikkeelle 150 kiloa. Poljin 2h 21min mittaisen spinningmaratonin. Bodyjam poistui Fressin ohjelmistosta, ja sitä ohjannut lemppariohjaajani lähti kilpailevalle kuntokeskukselle töihin. Masennuin painostani jota oli enemmän kuin koskaan, mutta sisuunnuin ja päätin, että minusta tulee huhtikuussa oman elämäni kuumin kolmekymppinen. Sairastin flunssan, aloin saada maitorahkaostoksistani tukkualennusta ja tapasin personal trainerini viimeistä kertaa.

Syyskuussa sairastin edelleen flunssaa. Hankin foam rollerin ja tutustuin juoksumattoon. Kävin työterveyspsykologilla purkamassa perhekuvioista johtuvaa stressiä.

Lokakuussa kärsin jälleen flunssasta. Hankin uuden älypuhelimen ja opettelin käyttämään instagramia. Pääsin pitkän tauon jälkeen combattiin, ja koin tunnin jälkeen suorastaan elämääsyleilevän fiilisryöpyn.

Marraskuussa päätin ottaa uuden personal trainer -paketin, ja pohdin, saako traineria vaihtaa. Päädyin uuteen traineriin jolta sain ruokavalio-ohjeistusta, hankin talousvaa'an. Sain myös uudet saliohjelmat, joista toinen tappaa etureiteni joka kerta. Kärsin epämääräisestä paineesta rintakehässä, ravasin lääkäreillä ja teetin mykoplasmatestin, joka oli negatiivinen.

Joulukuussa kärsin edelleen rintakehäpaineesta, ja turhauduin tilanteeseen aivan totaalisesti. Aloin epäillä, ettei hengenahdistus johdukaan keuhkoista vaan mahdollisesti rankajumista, ja lisäilin liikuntaa pikkuhiljaa. Painoni alkoi laskea, ja itse aloin vihdoin uskoa pystyväni siihen, mihin en ollut tähän mennessä pystynyt. Kirjoittelin omasta näkökulmastani, miten personal trainerista saisi parhaiten hyödyn irti. Kokeilin bodyattackia ensimmäistä kertaa, ja rankkuudestaan huolimatta ihastuin siihen kovasti. Totesin, että myös vierailevat ohjaajat voivat olla loistavia.

Kaiken kaikkiaan vuosi oli tunteikas, rankka, ihana, palkitseva, stressaava, mainio ja kaikkea siltä väliltä. Vuosi 2014 otetaan vastaan toiveikkaana, silmät ja korvat auki, ilman erityisiä lupauksia ja toivottavasti vähemmällä stressaamisella kuin edellinen. Toivottavasti saan pitää teidät matkassani tänäkin vuonna :)

Oikein jees

Omituisen näköinen viikko. Kolmen lepopäivän putki johtuu keskiviikolle sattuneesta hieronnasta, kun hierojan ohjeiden mukaisesti vältin rankkaa liikkumista sekä edeltävän että seuraavan päivän. Mutta oli kyllä taas ihanaa! Pohkeiden ja takareisien hierominen tekee edelleen aika imakkaa, mutta olen tainnut oppia sietämään sitä ihanaa kamaluutta suhteellisen hyvin. Ensimmäisillä kerroilla ulisin ääneen alusta loppuun, nyt ensimmäiset auauauuu:t karkaavat suupielestä vasta silloin, kun mennään ns. syvemmälle.

Maanantain combat oli ensimmäistä kertaa, jos ei suoranaisesti yhtä helvettiä alusta loppuun, niin ainakin haastavampaa ja tikkuisempaa kuin aiemmin. Töitä oli 11-17 ja syöksyin töistä suoraan tunnille, ja olin pakannut mukaan yhden ylimääräisen eväsleivän. Aikaisemmin olen pärjännyt normieväillä + tuolla yhdellä ennen tuntia imaistulla leivällä, mutta nyt nälkä ei mennytkään ohi niin helposti. Hieman tunnin alun jälkeen alkoi nipistellä koko vatsaa, mikä on itselle hyvin tyypillistä silloin, kun on tarpeeksi nälkäinen. Nipistely ei hellittänyt, joten loppupuoliskon hyppypolvet sun muut oli pakko keventää tai jättää kokonaan pois, kun oli niin tukala olo. Kotiin päästyäni en olisi voinut syödä hernekeittoani nopeammin, vaikka olisin vetänyt sen henkeen. Ja vaikkei tunnissa vikaa ollutkaan, niin jäi silti vähän kökkö fiilis.

Perjantaina kolmen vartin zumba lämmittelyksi ja rinta-selkä-olkapää -reeni salin puolella. Zumbakaan ei ollut perseestä tällä kertaa, sillä ohjaamassa oli yksi all time favoriteistani, ja hänen zumbansa on sellaista perustanssia ilman kikkailuja. Salin puolella ei ihmeellisyyksiä, penassa taisin päästä samoihin painoihin joilla tein ennen sairastelun alkua.

Tämän päivän jalkatreeni oli varsin jees, sain taas jalkaprässiin yhden sarjan ajaksi 150 kiloa. Jalkaliikkeiden jälkeen tulikin sitten mieleen, että huomisellehan on taas varattu combat, jonne mieli halajaa yli kaiken sillä pari seuraavaa viikkoa tulevat jäämään välistä. Koivet olivat kuin keitettyä spagettia, joten saa nähdä miten potkut ja hypyt huomenna sujuvat.

Kaupungillakin piti pyörähtää tänään, sillä parissa sporttiliikkeessä oli ihan mukavat alennukset. Löysin viralliset spinnikengät (jos ei pariin viikkoon kuulu postausta niin tulkaa irrottamaan minut niistä polkimista), ja tämän:

Ainut kappale, omaa kokoa, ovh:sta -60% ja siitä vielä 25% lisäalennus. Jackpot!

Vuosihuolto

Olen näköjään taas palannut tuttuun ja turvalliseen kerta viikossa -postaustahtiin ja sekös ärsyttää, mutta jotenkin viikot vain hurahtavat ohi aivan hillittömällä vauhdilla. Siinä vaiheessa kun jostain hiipii mieleen että voisi ehkä kirjoittaakin jotain, on jo lauantai. Ja sitten ei enää viitsi, kun seuraava päivä on kuitenkin jo sunnuntai ja yhteenvedon aika. Tikkuistahan tällaista blogia on lukea, joten pahoittelen nöyrästi ja yritän tulevaisuudessa ryhdistäytyä.

Maanantaina kävin tutusti combatissa. Jotenkin tuntuu, että maailmassa on virhe, kun pääsen niin kivuttomasti lempparitunnilleni. Noo, voihan se olla, että seuraavat kuukaudet maanantait ovat iltavuoroja tai jotain. Mutta olihan se taas mukavaa. Ohjelmassa on ehkä hieman erikoisia biisivalintoja ja menee hetki ennen kuin liikkeet tulevat totaalisen tutuiksi, mutta ei se silti niin säätämistä enää ollut kuin ihan ensimmäisellä kerralla.

Tiistaille tein juoksumattotreffit kaverin kanssa. Peräänkuulutin rimpuiluseuraa Facebookissa heti ensimmäisen mattoharjoitteluni jälkeen jottei innostus jäisi siihen yhteen kertaan, ja sainkin muutaman lupautumaan hikoilukavereiksi. Tunti meni taas jolkotellessa - ei tullut pidettyä tarkkaa kirjaa kävely- tai hölkkäminuuteista, mutta uskoisin jälkimmäisten osuvan jonnekin 25-35 minuutin tienoille. Ja miten mainiota onkaan ajatella, että vielä joskus hölköttelen tuon määrän putkeen. Ja vielä pidempäänkin. Jei!

Keskiviikko meni huoltaessa sekä kehoa että mieltä. Aamulla suuntasin tunnin hierontaan, jossa käytiin läpi pohkeet, vähän takareisiä sekä selkä-hartia-niska-alue. Tykkään hierojastani kuin hullu puurosta, ja pisteet nousivat entisestään tällä kertaa, kun tyyppi hieroi niskaani ylimääräiset kymmenen minuuttia. Eikä siinä vielä kaikki, vaan lisäksi pyysi anteeksi sitä, että vähän venähti. Siis mitä? Totesinkin hänelle melko epäuskoiseen äänensävyyn, että älä hyvä ihminen pyydä anteeksi; minua saa luvan kanssa veivata vaikka toisenkin tunnin putkeen. Vajaan kymmenen kuukauden kokemuksella voin nimittäin väittää ettei ole parempaa tuntemusta kuin se, kun joku muljuttelee peukalollaan lapojen välistä löytyviä muhkuroita.

Mielenhuolto tapahtui puolentoista tunnin tapaamisella työterveyspsykologin kanssa. Kuten sanottu aiemminkin, minulla ei ole hengenhätää ja saan elettyä elämääni ihan sujuvasti, mutta kuluva vuosi on ollut monella tapaa kovin raskas. Sen syvällisemmin en välitä paneutua tapaamisessa käsiteltyihin asioihin, mutta lämpimästi voisin suositella juttelutuokiota ihan jokaiselle ei-niin-rikkinäisellekin yksilölle. Ihan mahtavaa, miten joku saa haastettua pinttyneitä ajattelu- ja toimintatapoja muutamalla yksinkertaisella kysymyksellä, ja nähtävästi jotkut asiat vaan on kuultava joltakin ammattilaiselta ja eritoten täysin ulkopuoliselta.

Torstaina crossailin, ja yritin jopa osan ajasta askeltaa oikein, eli viime viikolla oppimallani tavalla. Muuten ei mitään erityistä, Fit-lehti tuli luettua ja hikikin siinä tuli. Perjantaina sain tartuttua kahvakuulaan toista kertaa kahden viikon sisään - maailmassa on siis toinenkin virhe. Tällä kertaa touhusin ominpäin, joskin alkuvaiheessa toinen salin combat-ohjaajista tuli samaan tilaan harjoittelemaan uusinta ohjelmaansa. En ole koskaan viitsinyt kantaa omaa soitinta mukana salilla, joten kieltämättä oli ihan hauska heilutella kuugelia treenimusan soidessa taustalla.

Eilen iski työpäivän jälkeen kuolemanväsymyksen lisäksi täydellinen lorvikatarri, joten varovaiset ajatukset hölkkäilystä tai edes kävelystä haihtuivat kuin savuna ilmaan. Tänään join yhden siiderin ja söin pizzaa ja suklaata, joten juuri tällä hetkellä strömsöläisyys on melko kaukainen ajatus. Onneksi huomenna alkaa taas uusi viikko ;)

Rakkautta ensirullailulla

Hankittiin eilen miehen kanssa keskiaikainen kidutusväline foam roller. Olen varmaan viimeinen ihminen jolla sitä ei jo ollut ennestään, mutta mikäli kaltaisiani myöhäisheränneitä vielä löytyy, niin suosittelen kyllä täydestä sydämestäni.

Naapureille tiedoksi, että meillä ei harrasteta perheväkivaltaa (jolta se kenties aluksi kuulosti) tai edes kovaäänistä makuuhuonepainia (jolta se lihasten lämmettyä epäilemättä kuulosti); se olen vain minä uuden parhaan ystäväni seurassa.

Ainut herännyt kysymys onkin, että miksi, miksi vasta nyt?

Kaikilla on lentolupakirja

Otsikko liittyy postaukseen suunnilleen yhtä paljon kuin ankerias moottoripyörään, mutta oli pakko poimia kyseinen lausahdus päivän combat-tunnilta. Ohjelmassa oli hyppypolvia -> sai ns. lentää -> kaikilla oli lentolupakirja. Tuli mieleen, että voi kun olisi joskus ymmärtänyt alkaa kerätä talteen eri tuntien ohjaajien tsemppihuudahduksia; tiku-taku-tiku-taku-tiku-tiku-taku, tiku-tiku-taku, iines-aku! Suomennettuna kutakuinkin oikea suora - vasen suora -oikea suora - vasen suora - oikea suora - oikea suora - vasen suora, oikea suora - oikea suora - vasen suora, oikea sivukoukku - vasen sivukoukku.

Mutta joo, josko siihen itse asiaan. Yhtenä tavoitteenani on ollut parantaa liikkuvuutta, sillä notkeus nyt vaan on pop. Olen noin vuoden ajan saanut venytellä takareisiä pää polvessa, eli taipunut ilman ongelmia silloin, kun jalat ovat harallaan tai toinen koukussa jalkapohja reittä vasten. Ultimate-goalini on ollut saada kuuppa polviin niin, että koparat osoittavat suoraan eteen.

Ja jooooo, tänään se onnistui! Ei siinä asennossa kauan kyennyt olemaan sillä kiristäähän se niin maan hemmetisti, mutta sain kuin sainkin otsan koskemaan polvia. Un-friggin-believable. Hitusen nauratti sekin, että loitontajien ja pohkeiden kiristelystä huolimatta kaikista pahimmalta tuntui se, että maha oli tiellä :D Mutta kieltäydyn aivan ehdottomasti masentumasta moisesta pikkuseikasta.  Pää kävi polvissa ja that's all folks.

Ainakin noooooin hyvää se teki! Kuva

Kevyt viikko

Tästä viikosta tuli ikäänkuin vahingossa kevennetty, mutta väsymyksen määrän huomioiden tuli kyllä ihan oikeaan saumaan. Maanantaina kävin tuhlaamassa ensimmäisen synttärilahjaksi saadun lahjakortin sille hierojalle, jolla olen käynyt muutenkin (mieheke on melko hyvä nappaamaan lahjavinkkejä puheistani, kuten taisin todeta jo jouluna). Ensimmäistä kertaa sain nautiskella möyhennyksestä kolmen vartin ajan entisen puolen tunnin sijaan, ja teki kyllä niin gutaa että teki mieli itkeä. Rakastan selkä-hartia-hierontaa, ja nyt pyysin niiden lisäksi käymään läpi pohkeeni. Kysyttäessä, olinko huomannut niissä erityisiä jumituksia, taisin vastata jotain viisasta tyyliin ööäääen kai.

Hahahahaaha. Postasinkin hieronnan jälkeen naamakirjaan, että jos maailman suurin itsepetos on se, että Ben&Jerry'sin jäätelöämpäriä ei ole pakko syödä kerralla, niin toiseksi suurin löytyy taatusti hierojan pöydällä. Ei miulla mitään jumeja ole. Eipä. Voi hyvä LUOJA, että se sattui, ja hieroja vielä sanoi käyttävänsä suht helliä otteita... Vettä ei sentään valunut silmistä, mutta olisin enemmän kuin mielelläni kiemurrellut karkuun joka kerta, kun sääriluuta pitkin vedettiin peukalolla. AU AU AU AU AUUUUUU. Mutta kuten kuvioon kuuluu, aion pyytää samanlaisen käsittelyn myös ensi kerralla. Sillä kyllä tuohonkin ihanaan kamaluuteen jää jollain tavalla koukkuun.

Maanantain combat jäikin sitten välistä yllä mainituista syistä. Kysyin pöydällä maatessani, että miten lie muutaman tunnin päässä olevan tunnin laita, ja sain suositukseksi ytimekkään älä mene. Hieroja totesi, ettei tietenkään voi kieltää tai estää ketään tekemästä mitään, mutta kun lihakset ensin rentoutetaan, olisi suotavampaa olla rasittamatta niitä heti perään. Ja kun combat ei ole pohkeille varsinainen pala kakkua ja koska kuuntelen ihan mielelläni ammattilaista, lepäsin illan ja venyttelin.

Keskiviikko meni pääosin toipuessa tiistain valvomisesta, mutta puolentoista tunnin happihyppely pitkäaikaisimman ystävän seurassa teki hyvää niin keholle kuin mielelle. Torstaina pääsin sinne himoitsemaani combatiin, ja kiitin mielessäni sekä itseäni että hierojaani siitä, etten ollut maanantaina mennyt tunnille - pohkeissa tuntui edelleen. Perjantaina kävin sekä salilla että spinnissä, kun en halunnut kumpaakaan skipata tältä viikolta.

Nyt onkin taas edessä työsunnuntai, toivottavasti leppoisampaa päivää teille muille :)