Mitali kaulaan

Onpas taas semisti sellainen olo, että joutuu keksimään tikusta asiaa, mutta ei anneta sen häiritä; siinä joka tapauksessa viikon liikuntakattausta. Combatti oli taasen parasta ikinä, ti-ke pidin lepopäiviä koska joskus on kiva nähdä vaihteeksi kavereitakin tai esim. käydä kaupassa, ja torstain bodyjamista voikin lukea edellisestä postauksesta. En vieläkään tahdo päästä yli siitä, että miten paljon joku aiemmin niin rakas voi tökkiä. Toivotaan, että kyse oli vain huonosta päivästä/tuurista, ja syksyllä sujuu taas paremmin. Kyllä, syksyllä. Kesällä ei nimittäin tule ongelmaa combatin ja jamin valinnan välillä, sillä jamia ei mene ollenkaan. Jotenkin nauratti, sillä jätin pari kuukautta sitten palautetta, etteivät laittaisi kesällä combatia ja jamia samalle päivälle, kun kunto ei vielä riitä molempiin. En tosin tarkoittanut ihan tuota. (Ja juu, olen tietoinen, että tunnin poisjääntiin lienee jokin muukin syy kuin yksittäisen jumpparin palaute.)

Spinnissä olen käynyt tänä vuonna kymmenesti, ja sain taas heialta tuon hienon mitalin. En kieltämättä olisi ensimmäisen kerran jälkeen uskonut lajin jäävän viikko-ohjelmaani säännölliseksi lisäksi, mutta kerrankos sitä yllättää itsensä. Tosin tuolle sykespin-tunnille en ole kyseisen kerran jälkeen uskaltautunut, ja aion kiertää sen jatkossakin niin kaukaa kuin fyysisesti mahdollista. Sen verran olen kuitenkin tuohon kevytspinniin tykästynyt, että olen katsellut alustavasti sillä silmällä myös laardinpolttospinniä ja nyt kesälukkariin ilmestynyttä kuntospinniä. Voisi ainakin kokeilla, sillä tuskin mikään maailmassa voi olla niin kauheaa kuin sykeversio tunnista, josta siitäkin kuin ihmeen kaupalla selvisin hengissä.

Salilla taas tasavahvaa pungertamista, joskin päätin leikkiä hengelläni sen verran, että tein sekä askelkyykyt smithissä että jalkaprässin samalla kerralla. Jo nyt ns. tiedän tehneeni, joten huomisesta voi tulla vielä mielenkiintoisempi. Tämän päivän ohjelmassa oli isännän uusien lenkkareiden sisäänajo, ja voi että miten mahtavaa on, kun kesän lähestymisen tajuaa jo useammallakin aistilla.

Loppuun vielä kuva päivän ruuasta, sillä kuvaton blogi on tylsä:

Sen verran olen aikuistunut, että hyi kypsät kasvikset on pahoja -asenteeni on jo murentunut ainakin keitettyjen porkkanoiden osalta. Sisäinen lapseni on kuitenkin vielä hengissä, sillä ainoa oikea tapa syödä keitettyjä perunoita karjalanpaistilla on väkertää niistä tuollainen epämääräinen, muussattu kasa.