Sivut
torstai 31. toukokuuta 2012
Iltapalavinkki
Maailman yksinkertaisin salaattihässäkkä
100 g pakastemaissia
tuorekurkkua
½ prk tonnikalaa
Sulata maissi mikrossa, pilko kurkku ja sotke tonnikalan kanssa maissin sekaan. Ja eikun ääntä kohti.
maanantai 28. toukokuuta 2012
Kaksi tärkeintä sanaa
Salilla tietyllä tavalla käyttäytyvistä treenaajista on ajoittain mesottu ympäri laihdutus- ja liikuntablogeja, mutta avaanpa minäkin sanaisen arkkuni. Yleensä mesoaminen kohdistuu naisporukoihin jotka lukevat lehtiä reidenlähentäjäkoneessa tai maailman omistajiin jotka varaavat kerralla sen seitsemän eri laitetta. Oma kritiikkini kohdistuu tällä kertaa näiden vastapelureihin.
Tein tänään salilla neljää liikettä vuorotellen: hauiskääntöjä ja ojentajia käsipainoilla sekä kylkitaivutuksia ja vartalonkiertoja kahdella eri painoisella kuulalla. Tätä varten olin ottanut välittömään läheisyyteeni kaksi käsipainoa, jumppamaton, 12 kg kuulan ja 6 kg kuulan. Kun olin saanut ensimmäisestä kierroksesta puolet valmiiksi ja tein kylkitaivutuksia maton edessä seisten, 6 kg kuula maton päällä odottaen, eräs arjen sankari käveli tyynesti eteeni, otti mitään sanomatta kuulan edestäni ja käveli matkoihinsa.
Oikeasti.
Olenko nyt ihan totaalisen hakoteillä vimmastuessani moisesta tökeryydestä? Tapahtumahetkellä en tietenkään saanut suutani auki, osaksi puhtaasta hämmästyksestä ja osaksi sen takia, että puhisin kylkitaivutusten kourissa. Eli kyllä, olisin tietysti itsekin voinut sanoa jotain. Sen sijaan kävelin parin metrin päähän kuularykelmän luo ja poimin sieltä toisen 6 kg kuulan, ja suurieleisesti laskin sen matolle täsmälleen siihen kohtaan, mistä edellinen oli ryövätty.
Mitä ihmettä on tapahtunut käytöstavoille? Vai olenko itse vain liian kohtelias? Vai olenko nyt yksi niistä maailman omistajista, kun otin käyttööni noin monta välinettä kerralla? Jumppamattoja, käsipainoja ja kuulia jäi kyllä muidenkin käytettäväksi. Myönnän kyllä itsekin olevani juro suomalainen ja yksinäinen susi salilla pyöriessäni, ja mikäli tuttuja ei ole näköpiirissä, en käy juttelemaan vieraille. Mutta joku roti se on minullakin; jos tarvitsen jotain tiettyä välinettä ja samassa tilassa on toinen treenaaja, kysyn aina, tarvitseeko tämä toinen sitä kyseistä välinettä juuri sillä hetkellä. Silloinkin, kun matkaa kanssatreenarin ja välineen välillä on useampi metri, saati silloin jos henkilö huhkii sen näköisenä, että saattaa kohta ottaa välineen käyttöönsä. Eivät ne salitreenaajan kaksi tärkeintä sanaa niin tolkuttoman vaikeita ole: tarvitsetko tätä?
Tein tänään salilla neljää liikettä vuorotellen: hauiskääntöjä ja ojentajia käsipainoilla sekä kylkitaivutuksia ja vartalonkiertoja kahdella eri painoisella kuulalla. Tätä varten olin ottanut välittömään läheisyyteeni kaksi käsipainoa, jumppamaton, 12 kg kuulan ja 6 kg kuulan. Kun olin saanut ensimmäisestä kierroksesta puolet valmiiksi ja tein kylkitaivutuksia maton edessä seisten, 6 kg kuula maton päällä odottaen, eräs arjen sankari käveli tyynesti eteeni, otti mitään sanomatta kuulan edestäni ja käveli matkoihinsa.
Oikeasti.
Olenko nyt ihan totaalisen hakoteillä vimmastuessani moisesta tökeryydestä? Tapahtumahetkellä en tietenkään saanut suutani auki, osaksi puhtaasta hämmästyksestä ja osaksi sen takia, että puhisin kylkitaivutusten kourissa. Eli kyllä, olisin tietysti itsekin voinut sanoa jotain. Sen sijaan kävelin parin metrin päähän kuularykelmän luo ja poimin sieltä toisen 6 kg kuulan, ja suurieleisesti laskin sen matolle täsmälleen siihen kohtaan, mistä edellinen oli ryövätty.
Mitä ihmettä on tapahtunut käytöstavoille? Vai olenko itse vain liian kohtelias? Vai olenko nyt yksi niistä maailman omistajista, kun otin käyttööni noin monta välinettä kerralla? Jumppamattoja, käsipainoja ja kuulia jäi kyllä muidenkin käytettäväksi. Myönnän kyllä itsekin olevani juro suomalainen ja yksinäinen susi salilla pyöriessäni, ja mikäli tuttuja ei ole näköpiirissä, en käy juttelemaan vieraille. Mutta joku roti se on minullakin; jos tarvitsen jotain tiettyä välinettä ja samassa tilassa on toinen treenaaja, kysyn aina, tarvitseeko tämä toinen sitä kyseistä välinettä juuri sillä hetkellä. Silloinkin, kun matkaa kanssatreenarin ja välineen välillä on useampi metri, saati silloin jos henkilö huhkii sen näköisenä, että saattaa kohta ottaa välineen käyttöönsä. Eivät ne salitreenaajan kaksi tärkeintä sanaa niin tolkuttoman vaikeita ole: tarvitsetko tätä?
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Walk walk walk
Seitsemän ja puolen tunnin viikko, which was nice. Kuten arvelin, tämänpäiväinen auringonpaiste veti ulos ja viikon toinen salitreeni jäi tekemättä. No, ensi viikolla sitten. Työkaveri lähtikin moikkaamaan mummoaan joten sain seuraa miehekkeestä, Heiaheian mukaan olemme kävelleet tällä viikolla 29 kilometriä. Ja maratoonarit taas hiljaa siellä sillä kyllä, sekin on saavutus.
Vihdoin kuuluu jotain uutta painorintamallekin, lukema oli eilen ja tänään aamulla alhaisempi kuin pitkään aikaan. En tiedä kuinka lyhytaikaisesta mielen- tai kropanhäiriöstä on kyse, mutta nautin siitä niin kauan kuin sitä kestää. Toive tietysti olisi, että suunta olisi alaspäin, kilppariarvot vihdoin kohdillaan ja laskusuhdanne jatkuisi. Aluksi ajattelin etten ota tälle projektille mitään aikataulua, mutta nyt on käynyt ilmi, että syyskuun lopulla olisi mahdollista lähteä etelänreissulle. Mikäli matka toteutuu, niin olisihan se nyt siistiä olla näyttämättä rantautuneelta valaalta.
Edit: seitsemän ja puolen, ei kuuden ja puolen tunnin viikko. Olin unohtanut merkitä salitreenille keston.
perjantai 25. toukokuuta 2012
Halojata halloo
Iltaa vaan, sedät, tädit ja henkilöt. Ei ole oikeastaan mitään asiaa, mutta tulipa avattua tekstieditori kun ei vielä tunnu unikaan tulevan. Kummallista sinänsä, sillä aamulla olin kellon soidessa aivan tolkuttoman väsynyt; näin unta, että töissä oli kiire ja olin luvannut pidentää päivääni tunnilla-parilla. Kello soi kun olin vielä töissä, joten herääminen ja sängystä ylös kampeaminen ei olisi voinut enää paljon vastenmielisemmältä tuntua. Kiukuttelinkin leikilläni työkaverille, että miksi minun on jaksettava vielä kun olen jo unissani yhden vuoron tehnyt.
Mutta nyt alkoi neljän päivän vapaa, ah autuutta! Huomiseen päivään sisältyy shoppailua toivottavasti tuloksellisesti - yleensä, kun annan itselleni luvan shoppailla surutta, en löydä mitään. Lisäksi pitäisi raikota vähän paikkoja kotona, sillä emo on tulossa alkuviikosta käymään kylässä. Viikon toinen salitreenikin pitäisi tehdä toisena päivänä, mutta jos sää hellii yhtä ihanana kuin nyt viimepäivinä, treeni hikisessä sisäilmassa vaihtunee sunnuntailenkkiin työkaverin seurassa.
Tänään taittui 9,5 kilometriä ajassa 1 h 35 min, sykkeistä sun muista ei hajuakaan kun en viitsinyt ottaa sykemittaria mukaan. Suuntasimme miehekkeen kanssa ainaisen asfalttitallaamisen sijaan pururadalle, ja teki kyllä gutaa hieman vihoitelleille jaloilleni. Sain pari päivää sitten bodyjamissa vasemman jalan päkiästä jonkun lihaksen jumiin, mutta pururadalla käppäillessä ei tuntunut ollenkaan. Viimeinen kilometri piti kävellä asfaltilla, ja koivet alkoivat temppuilla saman tien alustan vaihduttua. Kieltämättä maisematkin miellyttivät ja vaihtelu tuntui kaikinpuolin mukavalta, joten taitaa tuosta muodostua toinen vakioreittimme.
Mitäs muuta. Bongasin helmikuussa Tukholmassa käydessämme yhdestä tavaratalosta Maraboun suklaarouhekeksejä, joiden päälle kuolasin välittömästi mutta jotka jätin kauppaan ajatellen, että onneksi noita ei myydä Suomessa. Tämän viikon alussa selailin Pirkka-lehteä ja kah veikkonen mitkäs ne siellä. Himottelin kyseisiä herkkuja useamman päivän ja kävin kerran niitä jo silittelemässä, tänään sitten nappasin paketin ostoskärryyn. Yllättävintä oli ehkä se, että eivät ne nyt niin ihmeellisiä olleet. Suklaarouhekeksejä toki, ja harvemmin ne pahojakaan ovat, mutta suklaa olisi oikeastaan voinut olla mitä tahansa. Voisin jopa sanoa olevani vähän pettynyt, mutta aina parempi niin - onpahan katkaistu niiltäkin himotuksilta pohjat ja elämä voi jatkua.
Mutta nyt alkoi neljän päivän vapaa, ah autuutta! Huomiseen päivään sisältyy shoppailua toivottavasti tuloksellisesti - yleensä, kun annan itselleni luvan shoppailla surutta, en löydä mitään. Lisäksi pitäisi raikota vähän paikkoja kotona, sillä emo on tulossa alkuviikosta käymään kylässä. Viikon toinen salitreenikin pitäisi tehdä toisena päivänä, mutta jos sää hellii yhtä ihanana kuin nyt viimepäivinä, treeni hikisessä sisäilmassa vaihtunee sunnuntailenkkiin työkaverin seurassa.
Tänään taittui 9,5 kilometriä ajassa 1 h 35 min, sykkeistä sun muista ei hajuakaan kun en viitsinyt ottaa sykemittaria mukaan. Suuntasimme miehekkeen kanssa ainaisen asfalttitallaamisen sijaan pururadalle, ja teki kyllä gutaa hieman vihoitelleille jaloilleni. Sain pari päivää sitten bodyjamissa vasemman jalan päkiästä jonkun lihaksen jumiin, mutta pururadalla käppäillessä ei tuntunut ollenkaan. Viimeinen kilometri piti kävellä asfaltilla, ja koivet alkoivat temppuilla saman tien alustan vaihduttua. Kieltämättä maisematkin miellyttivät ja vaihtelu tuntui kaikinpuolin mukavalta, joten taitaa tuosta muodostua toinen vakioreittimme.
Mitäs muuta. Bongasin helmikuussa Tukholmassa käydessämme yhdestä tavaratalosta Maraboun suklaarouhekeksejä, joiden päälle kuolasin välittömästi mutta jotka jätin kauppaan ajatellen, että onneksi noita ei myydä Suomessa. Tämän viikon alussa selailin Pirkka-lehteä ja kah veikkonen mitkäs ne siellä. Himottelin kyseisiä herkkuja useamman päivän ja kävin kerran niitä jo silittelemässä, tänään sitten nappasin paketin ostoskärryyn. Yllättävintä oli ehkä se, että eivät ne nyt niin ihmeellisiä olleet. Suklaarouhekeksejä toki, ja harvemmin ne pahojakaan ovat, mutta suklaa olisi oikeastaan voinut olla mitä tahansa. Voisin jopa sanoa olevani vähän pettynyt, mutta aina parempi niin - onpahan katkaistu niiltäkin himotuksilta pohjat ja elämä voi jatkua.
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Hyvänmielenlisiä
Pahoittelen kuluvan viikon radiohiljaisuutta, en vain ole löytänyt hieman hukassa olevaa kirjoitusinspiraatiota mistään. Olisin voinut nimetä tämänkin viikon perusviikoksi siinä mielessä, ettei siinä treenien suhteen tapahtunut oikein mitään erikoista. Olen nyt parin viikon ajan päästänyt itseni neljällä liikuntakerralla viiden sijaan, ja olo on jotenkin... lösähtänyt. Saattaa tosin johtua vähän siitäkin, että vetelin päivälliseksi Kotipizzan Special operan kyytipoikanaan mansikkasiideriä, jälkkäriksi muutaman rivin suklaata. Hupsista saatana.
Viikonlopun läskiperseilystä huolimatta olen kohtuullisen tyytyväinen kuluneeseen viikkoon; paino pyöri parina aamuna alle 74 kilon ja onnistuin pitämään herkuttelun kurissa muutaman päivän ajan. Tätä voisi yrittää taas kerran uudestaankin, kun viikolta ei kuitenkaan jäänyt päällimmäiseksi mieleen vieroitusoireita tai muita suklaatuskia.
Mitäs muuta. Tosiaan, tein männäviikolla pari miellyttävää huomiota maitovammaisille (=laktoosi-intolerantikoille) suunnatuista tuoteperheistä: jätskialtaasta löytyy jo muutamaakin eri vaihtoehtoa mehujäiden lisäksi, eikä aina tarvitse joko tyytyä vaniljajäätelöön tai kantaa mukana laktoosinpilkkojia. Tämänkin huomion voitti miellyttävyydessään se fakta, että Valion uuden ProFeel -tuoteperheen kaikki tuotteet ovat laktoosittomia. Jei! Jugurtteihin tai rahkoihin en ole toistaiseksi kajonnut, mutta maistoin sitä kaakaon makuista proteiinijuomaa ja sille tielle jäin. Se ei a) tunnu pirtelöltä suussa eikä b) maistu pahalta, mikä on suunnaton parannus kaikkiin maistamiini proteiinilisiin. (Toim. huom. Valio ei sponsoroi minua (vaikkei pahitteeksi olisikaan), suosittelen mielelläni hyviksi toteamiani tuotteita.)
Hyvänmielenlisää tuli tällä viikolla siitäkin, että läheiseni lähti huumevieroitukseen. Ja tottakai siitä, että parin lämpimän ja yhden sateisen päivän jälkeen ulkona alkaa olla vihreää; alan olla kaikin puolin valmis kesän tuloon. Henkisesti siis, fyysisesti matkaa on jäljellä vielä paljon. Toisaalta en voi mitenkään unohtaa jostain huumorisähköpostista luettua ohjetta rantakuntoon pääsemiseksi: 1) Pue bikinit ylle. 2) Valmis!
Viikonlopun läskiperseilystä huolimatta olen kohtuullisen tyytyväinen kuluneeseen viikkoon; paino pyöri parina aamuna alle 74 kilon ja onnistuin pitämään herkuttelun kurissa muutaman päivän ajan. Tätä voisi yrittää taas kerran uudestaankin, kun viikolta ei kuitenkaan jäänyt päällimmäiseksi mieleen vieroitusoireita tai muita suklaatuskia.
Mitäs muuta. Tosiaan, tein männäviikolla pari miellyttävää huomiota maitovammaisille (=laktoosi-intolerantikoille) suunnatuista tuoteperheistä: jätskialtaasta löytyy jo muutamaakin eri vaihtoehtoa mehujäiden lisäksi, eikä aina tarvitse joko tyytyä vaniljajäätelöön tai kantaa mukana laktoosinpilkkojia. Tämänkin huomion voitti miellyttävyydessään se fakta, että Valion uuden ProFeel -tuoteperheen kaikki tuotteet ovat laktoosittomia. Jei! Jugurtteihin tai rahkoihin en ole toistaiseksi kajonnut, mutta maistoin sitä kaakaon makuista proteiinijuomaa ja sille tielle jäin. Se ei a) tunnu pirtelöltä suussa eikä b) maistu pahalta, mikä on suunnaton parannus kaikkiin maistamiini proteiinilisiin. (Toim. huom. Valio ei sponsoroi minua (vaikkei pahitteeksi olisikaan), suosittelen mielelläni hyviksi toteamiani tuotteita.)
Hyvänmielenlisää tuli tällä viikolla siitäkin, että läheiseni lähti huumevieroitukseen. Ja tottakai siitä, että parin lämpimän ja yhden sateisen päivän jälkeen ulkona alkaa olla vihreää; alan olla kaikin puolin valmis kesän tuloon. Henkisesti siis, fyysisesti matkaa on jäljellä vielä paljon. Toisaalta en voi mitenkään unohtaa jostain huumorisähköpostista luettua ohjetta rantakuntoon pääsemiseksi: 1) Pue bikinit ylle. 2) Valmis!
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Perusviikko
Ei oikeastaan mitään lisättävää ylläolevaan kuvaan. Huomenna alkaa tosiaan kuntokeskuksen kesälukujärjestys, joten viikkorutiinit muuttuvat väkisin. Vaan eivätpä nuo ole olleet kiveen hakattuja tähänkään asti, joten eiköhän tästä hengissä selvitä.
Painonhallinnan tai -hallitsemattomuuden ulkopuolisista asioista sen verran, että henkisellä puolella saattaa olla luvassa helpotusta. Olen joutunut nyt useamman vuoden seuraamaan kuinka yksi läheisistä tuhoaa elämäänsä, mutta nyt asiaan voisi mahdollisesti olla tiedossa muutosta. Vielä ei passaa laittaa bileitä pystyyn, mutta askel eteenpäin olisi jo sekin, että voisin perheineni nukkua ja hengittää rauhassa.
torstai 10. toukokuuta 2012
Hajatelma
Väsynyt ajatuksenpätkä tähän iltaan, ennen kuin suorin höyhensaarille: jos ei ole oikeasti yrittänyt, ei ole oikeasti epäonnistunut.
Olenhan minä siis oikeastikin yrittänyt, silloin viime kesänä. Sen epäonnistumisen jäljiltä on vain niinsanotusti pelko perseessä, ja päässä on takonut viime päivinä lähinnä mitä jos en taaskaan onnistu. Sen takia lienee niin hankalaa pitää näpit erossa suklaasta; jos mussuttelen suklaata joka päivä, en voi sanoa oikeasti yrittäväni, jolloin en myöskään ole oikeasti epäonnistunut. Siitähän tässä täytyy olla kyse, sillä ei kai kukaan ihminen tarvitse suklaata pysyäkseen hengissä. Sitäpaitsi minulla on konkreettisia muistikuvia siitä, ettei se syömättömyys ole ollenkaan mahdotonta - viime kesänä söin kuukauden ajan jätskiä kerran viikossa ja siinäpä ne herkuttelut olivatkin.
Joo. Väsynyttä, tiedetään. Vaihdetaan aimo annos pelkuruutta timmiin kroppaan.
Olenhan minä siis oikeastikin yrittänyt, silloin viime kesänä. Sen epäonnistumisen jäljiltä on vain niinsanotusti pelko perseessä, ja päässä on takonut viime päivinä lähinnä mitä jos en taaskaan onnistu. Sen takia lienee niin hankalaa pitää näpit erossa suklaasta; jos mussuttelen suklaata joka päivä, en voi sanoa oikeasti yrittäväni, jolloin en myöskään ole oikeasti epäonnistunut. Siitähän tässä täytyy olla kyse, sillä ei kai kukaan ihminen tarvitse suklaata pysyäkseen hengissä. Sitäpaitsi minulla on konkreettisia muistikuvia siitä, ettei se syömättömyys ole ollenkaan mahdotonta - viime kesänä söin kuukauden ajan jätskiä kerran viikossa ja siinäpä ne herkuttelut olivatkin.
Joo. Väsynyttä, tiedetään. Vaihdetaan aimo annos pelkuruutta timmiin kroppaan.
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Muutoskapinaa
Tänään olin hurja ja tein sen, mikä ei olisi talven pimeimpinä kuukausina tullut kuuloonkaan: vaihdoin tanssitunnin kävelylenkkiin. Yleensä en luista tekemistäni tuntivarauksista kuin äärimmäisessä hädässä, mutta eilisen sadepäivän jälkeen aamulla pilven takaa kurkistanut aurinko näytti niin kauniilta, että oli pakko päästä ulos. Ja koska minäkään en ole ihan niin hurja että jaksaisin kymmenen kilometrin lenkin jälkeen vielä hikisen bodyjamin, klikkasin peruuta varaus -linkkiä melko surutta.
Sitäpaitsi tähän max. tunti tanssia viikossa -tahtiin on pakko totutella viimeistään ensi viikosta alkaen, kun kuntokeskus ottaa käyttöön kesälukujärjestyksen. Tunnustan olevani joissain asioissa todella muutosvastarintainen ja minulla saattaa kestää pitkäänkin tottua uusiin rutiineihin - siksipä siis en ottanut kovin hyvin vastaan sitä tietoa, että kesäkauden ajan ohjelmistossa on yksi bodyjam ja kaksi zumbaa/sh'bamia, joista jälkimmäiset ovat samana päivänä ja joista kaikki jäävät heinäkuuksi tauolle. Miten niin ohjaajatkin muka tarvitsevat kesälomaa? Ja milläs myö sitte ajellaan? Kysyy nimimerkki kiukutteleva kuusivuotias.
No joo. Ehkä tuo kuukauden tauko tanssillisissa tunneissa tuo hyvän tilaisuuden herätellä henkiin lenkkeilyinto, ja kenties voisin jopa tutustua johonkin uuteen tuntiin (bodycombat kuulostaa ja näyttää mielenkiintoiselta, mutta saatan ehkä kuolla tai jotain).
torstai 3. toukokuuta 2012
Kilpparituloksia
Käväisin viime viikolla labrassa otattamassa kilpirauhaskokeen, ja tänään oli lääkäriaika tulosten saamista varten. Taisin kirjoitellakin joskus tammikuussa, miten TSH:ni oli hurjat 7,9, kun viitearvot ovat 0,3-4,5 ja suositusten mukaan arvon olisi hyvä olla noin 2. Sain silloin tujumman lääkityksen, ja nyt reilun kolmen kuukauden jälkeen TSH oli 0,27. Lääkitys on siis purrut ja ehkä jopa liiankin hyvin, lekurin ohjeiden mukaan kevennän annostusta hieman ja syön kahtena päivänä viikossa puolikkaan pillerin. Muina päivinä otan kokonaisen, ja puolen vuoden päästä on taas uusi kontrolli.
Tuntuu kyllä hyvältä tietää, että syksystä selkeästi kohentunut olotilani ei ole ollut pelkkää placebo-vaikutusta, vaan lääkitys on tehonnut ihan oikeasti. Mainitsin lääkärille painonpudotushaaveistani ja kysyin, onko jotain sairauteen liittyvää mikä pitäisi ymmärtää ottaa erityisesti huomioon. Esteitä pudotukselle ei kuulemma ole, ja usein käy niinkin, että TSH-arvojen asettuessa uomiinsa muutama kilo tippuu itsekseen.
Nyt olisikin sitten edessä se suurin urakka: päästää irti tästä jäätävästä stressistä, mikä tähän koko hommaan liittyy. Jos vaikka pyrkisi tekemään suurimman osan ajasta fiksuja valintoja, ja yrittäisi luottaa siihen että ajan kanssa jotain kyllä tapahtuu. Tällaiselle kaikkimullehetinyt -tyypille tuollaiset "kyllä se siitä sitten joskus" -tyyliset ajatukset vain tuottavat lievästi sanottuna sopeutumisongelmia.
Loppuun semihehkutukset vielä siitä, että kävelin toissapäivänä elämäni toisen 10 km -lenkin, eikä tuntunut niin pahalta kuin ensimmäinen. Alla ei tosin ollut 8 päivän työputkea ja loppumatkasta askel kyllä painoi edelleen, mutta tuli silti hieno fiilis.
Tuntuu kyllä hyvältä tietää, että syksystä selkeästi kohentunut olotilani ei ole ollut pelkkää placebo-vaikutusta, vaan lääkitys on tehonnut ihan oikeasti. Mainitsin lääkärille painonpudotushaaveistani ja kysyin, onko jotain sairauteen liittyvää mikä pitäisi ymmärtää ottaa erityisesti huomioon. Esteitä pudotukselle ei kuulemma ole, ja usein käy niinkin, että TSH-arvojen asettuessa uomiinsa muutama kilo tippuu itsekseen.
Nyt olisikin sitten edessä se suurin urakka: päästää irti tästä jäätävästä stressistä, mikä tähän koko hommaan liittyy. Jos vaikka pyrkisi tekemään suurimman osan ajasta fiksuja valintoja, ja yrittäisi luottaa siihen että ajan kanssa jotain kyllä tapahtuu. Tällaiselle kaikkimullehetinyt -tyypille tuollaiset "kyllä se siitä sitten joskus" -tyyliset ajatukset vain tuottavat lievästi sanottuna sopeutumisongelmia.
Loppuun semihehkutukset vielä siitä, että kävelin toissapäivänä elämäni toisen 10 km -lenkin, eikä tuntunut niin pahalta kuin ensimmäinen. Alla ei tosin ollut 8 päivän työputkea ja loppumatkasta askel kyllä painoi edelleen, mutta tuli silti hieno fiilis.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)