Melko jees

Hyvää iltaa sedät, tädit ja henkilöt. Taas on yksi viikko taputeltu pakettiin, ja onneksi se sujui urhistelujen merkeissä noin satatoistatuhatta prosenttia paremmin kuin edeltäjänsä. Kuten edellisessä postauksessa totesin, flunssan jälkeen on joka kerta yhtä hankalaa lähteä liikkeelle. Toisaalta flunssaisena ei malttaisi olla paikallaan ja ketuttaa olla kipeä, mutta kun tauti lopulta väistyy sen verran että kykenisi liikkumaan, ei yhtäkkiä huvittaisikaan yhtään. Sanokaa mitä sanotte, kyllä se sohva ehtii viikossa kasvaa persiiseen kiinni hyvinkin tehokkaasti.

Oikeassa elämässä tuota maanantain kävelyä ei oikeastaan laskettaisi, mutta koska liikun työmatkat autolla yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta, otin vapauden kuitata sillä päivän lenkin. Viikon muut merkkaukset ovat kyllä ihan oikeita suorituksia, ja sainpa tämän päivän jälkeen Heialta mitalinkin - olen liikkunut tänä vuonna kymmenellä eri tavalla. Kiitos tästä saavutuksesta kuuluu pt:ltä saaduille keppijumppaohjeille, joilla saan sekä liikkuvuusharjoitusta että kevyen hien pintaan. Juuri sellaista sopivaa tv:n edessä härväämistä joka ei vaadi kummoisia välineitä - kuka muka tarvitsee urheiluliikkeiden jumppakeppejä kun on olemassa Tokmannin 1,59 euron hintaisia harjanvarsia?

Mitään ihmeellisempää kuukausikatsausta en viitsi tehdä, mutta herkuttelun puolelta tunnustettakoon että hanurilleenhan se meni niin että heilahti. Helmikuun viimeisenä päivänä jokapäiväinen herkuttelu ei todellakaan kiinnostanut, mutta kummasti se alkoi taas viikkojen edetessä maistua. Huomasin myös tällä viikolla olevani totaalinen tunnesyöjä - maanantai meni hienosti ilman herkkuja, mutta kotipuolesta kuuluneiden huonojen uutisten jälkeen tiistaina piti syödä suklaapatukka. Ja jokaisena muunakin päivänä jotain. Eli eipä se kolmen viikon lakkoilu ihan hirveän vahvasti alkanut, mutta turha parkua kun pissi on jo housuissa maito on jo maassa. En kyllä mitenkään kykene ymmärtämään omaa logiikkaani: jos jollain läheisellä menee elämä perseelleen, ei ole kovinkaan todennäköistä, että minun syömäni suklaa korjaisi tilannetta. Vaikka hienoahan se olisi, jos korjaisi.

Joka tapauksessa, jonkinlainen lakkoilu on vääjäämättä edessä. En tiedä tapahtuuko se huomisesta alkaen vai kesällä tai joskus muulloin, mutta tunnistan kyllä oman mittani täyttymisen merkit kun sellaisia näen.

Ensi viikolla salitreffit pt:n kanssa, ajattelin pyytää erikseen tyyppiä avuksi pystypunnerruksiin, joihin olisin torstaina halunnut nostaa painoja mutten uskaltanut, kun kävin puntilla yksin. Varmistajan puuttuessa pelko olkapäiden sijoiltaan muljahtamisesta sai jättämään isommat käsipainot vielä telineeseen, mutta polte jäi. Lisäksi saanen jotain uutta saliohjelmaani, toivottavasti yhtä palkitsevia asioita kuin nykyisessä on.

Ja aivan, hankkiudun eroon rakennekynsistäni. Kolme kuukautta näköjään menee siihen, että alkaa kasvaa elin otsaan sen takia, ettei osu kosketusnäytöillä mihinkään mihin yrittää ja blogipostauksen kirjoittaminen kestää noin seitsemäntoista vuotta. Mikäänhän ei luonnollisesti estä allekirjoittanutta muuttamasta mieltään, mutta tällä hetkellä houkuttelee se fiilis, kun salilla tankoihin tarttuminen ei pelota.

Perse ylös penkistä

Jööses, miten nihkeää on aina flunssan jälkeen lähteä liikkeelle. "Onneksi" minulla on kerran talvessa simahtava auto, jonka ansiosta kävelin maanantaina töistä kotiin. Samana päivänä kuulin taas huonoja uutisia kotipuolesta, joten tiistaina oli päästävä pääntuuletuslenkille. En edes aikonut kävellä pitkään, mutta puolitoista tuntia ja 9,5 kilometriä hurahtivat ohi helposti. Kumpanakaan päivänä ei olisi oikeastaan kiinnostanut nostaa persettä sohvalta, mutta tiistain lenkin jälkeen innostuin varaamaan keskiviikkoaamulle spinnin. Tänään kävin jo salilla, joten eiköhän se tästä taas.

Löysin alkuvuodesta parin vinkin ja mutkan kautta paikallisen maatalouteen keskittyneen myymälän, joka myy mm. Valion tuotteita. Osa on kalliimpia ja osa halvempia kuin kaupassa, joten hintatietoinen (=kaupassa työskentelevä) voi löytää aarteita. Maustetut rahkat ovat miehekkeelle, itse hamstraan Profeelin kaakaojuomia ja pehmeää laktoosintonta rahkaa. Kuvan satsi maksoi neljäkymppiä, kaupan päälle sain kestokassin <3

Tynkäviikko

Yritän kaikin voimin olla kuittaamatta tätä postausta kasalla painokelvottomia sanoja. Ottaa ihan hitusen ohimoon, että heti kun maanantaina alkoi loma, alkoi myös niiskutus. Vielä enemmän ottaa ohimoon se, että loma loppuu tänään mutta niiskutan edelleen vähän.

Perjantain "lenkki" oli kiva, käytännössä siis käpeksin auringonpaisteessa jäällä sellaisen kaverin kanssa, jonka olen nähnyt viimeksi kuukausia sitten. Rauhallista hiihtelyä ympäriinsä 13-vuotiaan koiruuden tahtiin - voisi sitä aamupäivänsä pöllömminkin viettää.

Tästä viikosta ei siis sen enempää, toivotaan ensi viikolle parempaa vointia. 

Punaista ja seepraa

Taisin viime viikolla luvata jotain, joten siinä. Tykkään seeproistani. Tykkään myös uudesta päästäni; luottoparturini monen vuoden ajalta muutti Tanskaan hoitamaan hevosia, joten piti etsiä uusi, ja onnekseni kynsihuoltajani on myös parturi-kampaaja. Onneksi todellakin, sillä ahdistuin jo valtavasti siitä, kuinka rasittavaa olisi ollut etsiä kokonaan uusi ja ennalta tuntematon tukkatohtori.

Hyvä näin. Uudesta kuontalosta on kuva tuossa sivupalkissa. Tyyli säilyy uskollisesti sarjassa pese ja pidä ponnarilla, mutta rrrrakastan tuota punaista.

Eväitä eväisiin

Housen kutoskautta katsottu 1/3, joten lienee hyvä hetki pitää pieni tauko ja jorista jotain ruokaan liittyvää. Kilpparilabran tulokset sain siis eilen, ja viitealueilla ovat kummatkin arvot - painonpudotukselle ei siis pitäisi olla esteitä ainakaan tuon vaivan suhteen. Kaiken järjen mukaan painon junnauksen syyn pitäisi siis olla siinä miten syön, joten menin tämänpäiväiseen pt-tapaamisen vähän nihkein fiiliksin ajatellen, että nyt se puolittaa energiansaantini tai jotain.

Kävi ilmi, että jos ajoittain lapasesta lähtevää herkutteluani ei lasketa, syömistottumukseni ovat ihan hyvällä tolalla ja peruspalikat kasassa. Pieniä viilauksia kuulemma voisin kuitenkin tehdä:

Aamupalalla saan hyvää rasvaa pellavansiemenrouheesta ja omega 3 -kapselista. Päivän mittaan saantia voisi kuitenkin lisätä esim. pähkinöillä. Joku proteiinilisä tekisi hyvää aamupalalleni, käytännössä tulee todennäköisesti olemaan keitetty munanvalkuainen tai pari.

Tästä ateriasta sain pt:ltä pisteitä, on kuulemma "kuin oppikirjasta": n. 150g broilerin fileepihvi, pari kauhallista tummaa riisiä ja rehuja. Käytän nykyään valmismarinoituja pihvejä, joten jos saisin aikaiseksi hifistellä vähän, voisin ostaa maustamattomia lihoja ja maustaa ne itse.

Jos ateria on hiilaripainotteinen, voisi miettiä proteiinilisää lämpimän ruuan seuraksi. Tätä joutuukin vähän miettimään, sillä raejuustoa en ole yrityksistä huolimatta oppinut syömään. Se vaan on pahaa.

Töissä on usein kaksi taukoa, jolloin syön ensimmäisellä paussilla real-leivän päällisillä ja profeel-jugurtin ja toisella real-leivän päällisillä ja profeel-juoman. Näiden kanssa proteiininsaanti kuulemma "ihan jees", kun muistaisi sen vielä kotonakin.

Maitorahka on kuulemma hyvä iltapala, eli pointsit himaan siitäkin (melko usein jo syönkin tuota, joojoo). Illalla olisi suotavaa olla ahtamatta hiilareita.

Syömingeissäni on siis paljon hyvää. Ateriarytmi on kohdallaan eivätkä välit veny useinkaan liian pitkiksi, olen vaihtanut riisit ja pastat tummiin tai täysjyväversioihin jo kauan sitten, ja nykyään muistan jo monella aterialla hokea itselleni proteiiniproteiiniproteiiiiiini. Herkuttelu on edelleen ongelma, mutta sen eteen tehdään töitä erinäisin keinoin: suunnittelin ensi maanantaista synttäreihini kestävää lakkoa, käytännössä vähän reilu 3 viikkoa. Pt antoi siunauksensa tälle ja totesi, että joskus etappiajattelu auttaa - ei ole lopullista ja helpottaa päätöksen pitämistä.

Sanoin itse pt:lle ääneen ajatukseni siitä, että jos en liikkuisi yhtään, niin eihän tämä mikään laihduttajan ruokavalio ole. Pt hymyili pienesti ja tokaisi, että siehän olet aktiiviliikkuja, joten ei sen tarvitse ollakaan. Helpotuksekseni en siis syö ratkaisevasti liikaa, eikä pt nähnyt tarvetta kiristää vannetta ensimmäisenä energiansaannista.

En siis edelleenkään saanut a johtuu b:stä -tyylistä vastausta siihen, miksen saa painoani laskemaan. Päässäni pyöri pari iltaa sitten syvällisiäkin pohdintoja psyykkisistä syistä, mutta jätetään ne nyt tällä kertaa pois. Sain pt:ltä vahvistuksen epäilyilleni unenlaadun vaikutuksesta koko hommaan, joten vuosia jatkuneilla rikkonaisilla öillä saattaa hyvinkin olla sormensa pelissä. Erinäisten muutosten takia olen kuitenkin rentoutunut silmissä, ja nukun jo silloin tällöin 6-7 tuntia putkeen - huima parannus yhteensä 9-10 tunnin uniin, joiden aikana saatoin herätä 4-5 kertaa.

Lisäksi sain kehotuksen yrittää minimoida stressitekijät. Tunnustin vahtivani vaakaa pakkomielteenomaisesti ja repiväni siitä stressiä, johon vastaus oli yksinkertainen: jos on pakko niin saat tarkistaa tilanteen parin viikon välein, mutta muuten pysy kaukana siitä vehkeestä.

Aye aye, captain.  

Niisk

Kun kirjoitin, että lomasuunnitelmiin kuuluu liikkua niin paljon tai vähän kuin huvittaa, en todellakaan tarkoittanut, etten aikoisi tai haluaisi liikkua ollenkaan. Nähtävästi pitäisi kuitenkin pitää varansa sen suhteen mitä tulee kirjoittaneeksi, sillä ilmeisesti tuo lausahdukseni oli tulkittavissa niin, että tahdon välttämättä sairastaa lomani.

Nenä on tukossa ja vuotaa yhtäaikaa, ja viime yön unet olivat taas laatua herää kolme kertaa niistämään ja kaksi kertaa korjaamaan luonnottoman korkeaa tyynyä. Fiilis tänä aamuna oli lähinnä !"#¤%&.

No, näillä se on mentävä mitä on annettu. Mieheke aloitti niiskuttamisen viime viikolla, ja toiveikkaasti ajattelin, että josko vastustuskykyni onnistuisi torjumaan tämänkertaisen taudin. En siis ollut onnekas tällä kertaa, mutta on yritettävä ottaa pakollisesta levosta kaikki irti:

Kana-teriyaki ja House <3

 

Ostin House-boksin eilen ajatellen, että katson lomalla sen minkä ehdin, niissä väleissä kun en liiku tai ole muuten parempaa tekemistä. No, nyt kun sitä parempaa tekemistä ei tosiaan ole, niin saanpahan ainakin syventyä juonikuvioihin rauhassa.

 

Ja niin, tämänpäiväinen hieronta oli pala taivasta. Otan ehdottomasti tavaksi ja varaan seuraavan käsittelyn kolmen viikon päähän.

Semilaiskuus jatkuu

Pahoittelen viikon kestänyttä radiohiljaisuutta, jolle ei oikeastaan ole edes mitään erityistä syytä. Toki töissä oli kiire, mutta vietän siellä kuitenkin vain 6-8 tuntia vuorokaudesta, joten senkään piikkiin ei voi aina kaikkea laittaa. Suurimpia syitä taitavat olla laiskuus ja saamattomuus, joista kärsin jo viime viikolla. Jotenkin kovin ristiriitaista, kun toisaalta valon lisääntyminen tuntuu hyvältä ja tuo lisäenergiaa, mutten kuitenkaan saa suunnattua sitä energiaa oikeisiin asioihin. No, onhan tässä vielä aikaa totutella kevään tuloon.

Viikkoon tuli yksi ylimääräinen lepopäivä, kun teimme miehekkeen kanssa reissun tämän kotikonnuille. En kuitenkaan jaksa tuntea aiheesta suuriakaan tunnontuskia, sillä viikkoon mahtui kuitenkin kaksi aerobista ja kaksi punttista, ja itselleni aikoinaan asettamani tavoite täyttyi.

Huomenna kuulen vihdoin kilpparilabran tulokset; työterveyden respa tarjosi soittoaikaa periaatteella "lääkäri soittaa sitten kun soittaa", joten katsoin paremmaksi valita sellaisen päivän, kun olen varmuudella puhelimen ääressä. Rasittavia tosin tuollaiset epämääräisyydet, en yhtään tykkää kun jotain tapahtuu johonkin aikaan.

Vaan onneksi olen nyt lomalla, eikä ajanmääreiden tarkkuudella ole sinänsä merkitystä. Tulevan viikon suunnitelmiin kuuluu nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, liikkua niin paljon tai vähän kuin huvittaa ja myös vain olla - taito, jonka olen lähestulkoon jo kadottanut. Lisäksi käyn ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen hieronnassa, ja olenpa varannut ajan hiustenvärjäykseenkin samalle tsiksille joka tekee kynteni. Joista siis yritän edelleen saada aikaiseksi julkaista kuvan. Ensi viikolla. Ehkä. 

Semilaiskuutta

Olipas jotenkin semilaiskan tuntuinen viikko, vaikka viitenä päivänä itseni liikkeelle sainkin. Kahvakuula tökki, ennen zumbaa ja spinniä väsytti tolkuttomasti, salille ei olisi huvittanut lähteä ja tänään olisi niiiiin tehnyt mieli mennä päiväunille lenkin sijaan. Mutta koska pakkaslukemat olivat inhimillisissä rajoissa ja aurinko paistoi, olihan sinne pihalle pakko lähteä. Ja hyvä niin, väitän pienen happihyppelyn piristävän paljon enemmän kuin parin tunnin päiväunien, joiden jälkeen kuuppa on ihan jumissa.

Nyt muuten tökkii kirjoittaminenkin, typotan suunnilleen jokaisen sanan ja ÄRSYTTÄÄ.

Muunkin elämän kannalta ihan jees viikko, kävin tosiaan uusimassa kynteni (kuvia lienee luvassa jossain vaiheessa) ja suorittamassa parin tunnin poski- ja vatsalihastreenin Jaakko Saariluoman juttuja kuunnellen. Hauska mies, melkeinpä hauskin niistä jotka olen nähnyt. Eilen kävin vielä työkaverin kanssa leffassa, joten viikkoon mahtui pitkästä aikaa paljon muutakin ohjelmaa poukkoilun lisäksi.

Huomenna kilpparilabraan, soittoajan saan todennäköisesti loppuviikolle jolloin olen taas piirun verran viisaampi. Oli arvojen kanssa niin tai näin niin josko tuo elämä alkaisi pikkuhiljaa voittaa - nukuin viime yönä piiiitkästä aikaa seitsemän tuntia heräämättä kertaakaan, joten toiveita kokonaisista öistä alkaa taas olla horisontissa. Hyväunista alkavaa viikkoa muillekin :)

Viisikymmentä

Kävin tänään salilla. Olo oli jotenkin puolivoimaton ja väsynyt, mutta ihan kohtuullisesti kulki siitä huolimatta. Jossain siinä ensimmäisiä liikkeitä vääntäessäni takaraivossa kolkutteli jotenkin hassusti, ja mietin, että miltä ylätaljan leuanvetoimitaatio (= kapeahkolla vastaotteella) tuntuisi sillä 50 kilolla, josta personal trainerkin puhui silloin ohjelman minulle annettuaan.

Tein ensin 12 x 40 kg ja 8 x 45 kg, ja kun en ollut riittävän kuollut vielä noiden jälkeen, niin pitihän se sitten kokeilla. Ja kyllä, se nousi. Minä, löllökäsinen ja tavoitteellisen harjoittelun suhteen täysi newbie sain liikkeelle sen kauan pelkäämäni viisikymmentä kiloa. Viisikymmentä. Jos kiroilisin (köh), niin sanoisin että viisi-perkeleen-kymmentä. Siinä pakassa ei ole enempää painoja. En ole ikinä koskaan milloinkaan tehnyt minkään valtakunnan laitteen maksimipainoilla yhtään mitään. En ikinä.

No okei, se viisikymppiä liikkui kaikki neljä kertaa, mutta ei nyt tartuta epäolennaisuuksiin. Sillä, että sen vetotangon mukana nousi koko helkkarin painopakka, on aivan järjettömän suuri psykologinen merkitys. Vaikka viime päivinä peilistä on tuijottanut takaisin sotanorsu ja vaikka tällä hetkellä tuntuu että olen tuomittu painamaan tämän verran täältä ikuisuuteen, niin ainakin pystyn asioihin joita en vielä hetki sitten kuvitellut mahdollisiksi. In your face, vaaka.

Hajatuksia männäpäiviltä

- Hävitin tänään elämästäni puoli tuntia. Laitoin ruuan uuniin ja kävin sohvalle ajatuksena pitää silmiä hetken aikaa kiinni, ja laitoin varuilta kellon soimaan puolen tunnin päähän. Suljin silmäni, ja kello soi samantien. Mikä väsymys? Ja miksi en nuku öisin yhtä tehokkaasti?

- Maistoin tänään Dumle-donitsia. Eivät olleet niin pahoja kuin toivoin.

- Alan pikkuhiljaa päästä jyvälle spinningistä. Kävin tänään toista kertaa kevytspin-nimisellä tunnilla jolla kylläkin hikoilen kuin emakko, ja saatan jopa ymmärtää miksi siihen hommaan voi jäädä koukkuun. Ja sopiihan se koukkuuntuminen, kun usein olen tiistaina aamuvuorossa eikä muita kivempia tuntejakaan ole.

- Kun pidän koipiani tietyssä asennossa, näyttää siltä että minulla on pohjelihakset.

- Talvilomaan jäljellä 8 työvuoroa. Voisiko jo olla ensi viikon perjantai?   

Prässiriemua ja paluu herkkuihin

Pari uutta lukijaa ilmaantunut, teretulemast kelkkaan!

Perussettiä kuluneella viikolla, melko aerobista vain. Kahvakuula kiinnostaa yhtä vähän kuin aina ennenkin, joten se jäi kokonaan välistä - salille olisin halunnut keskiviikkoaamuna, mutta muutin suunnitelmia pienen kurkkukipuilun takia. Tammikuun lopun kaksiviikkoisen flunssan jälkeen olen jotenkin erityisen varovainen ja yritän kuunnella kroppaa kaikki tuntosarvet pystyssä, sillä en kaipaa tälle keväälle (tai koko vuodelle mieluummin) enää yhtään sairaspäivää lisää. Tottakai niitä on luvassa, mutta jos voin sairasteluja jotenkin ehkäistä, teen sen ehdottomasti. Onneksi kipuilut hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, joten pääsin torstaina jamiin.

Perjantaina pääsin salille asti, ja intouduin taas kokeilemaan rajojani jalkaprässillä. 120 kg liikkui, ja olin taas tukehtua omaan mahtavuuteeni. En tiedä minkälaisia painoja tämän kokoisen jumpparin pitäisi saada liikkeelle, mutta omassa mittakaavassani tuo on minulle itselleni hyvä saavutus. Muutenkin nykyisessä saliohjelmassa on juttuja joissa kehittyminen kiinnostaa ja motivoi hurjasti, joten ehkä senkin takia kahvakuulailu tuntuu vähän pakkopullalta. Huomenna aamulla voisin taas yrittää kotitreenailla, niin tulisi sitä toiminnallista harjoittelua edes pari kertaa kuussa.

Sain tosiaan vedettyä herkuttoman helmikuun kunnialla loppuun. Tai no, sekin taitaa riippua vähän siitä keneltä kysytään; söin töissä Läkeroleja, ja muutaman kerran miehekkeen kanssa söimme ei-niin-terveellistä ruokaa. Mutta koska pointtina oli kuitenkin pärjätä kuukausi ilman suklaata, karkkia, sipsejä, pullaa, keksejä jne, katson ns. vetäneeni homman himaan. 

Perjantaina en tuntenut ylitsepääsemätöntä himoa vetää sokeriövereitä, joten söin päivän mittaan kuusi Pätkis-karkkia. Eilen ja tänään onkin tullut tankattua siinä määrin, että paluu jokapäiväiseen herkutteluun ei kiinnosta pätkääkään, kun siitä kerran seuraa öklöys. Lakkokuukaudesta voi siis katsoa olleen ihan konkreettista hyötyä, jos kerran onnistun muuttamaan suhtautumistani terveellisempään suuntaan.

Alkavalla viikolla tiedossa stand-upia, kynsihuoltoa ja elämäni kolmas spinning. Aurinkoista maaliskuuta för alla!