Sivut

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Prässienkat ja ihmismäisiä vaatteita

Olen näköjään taas vaihteeksi jumahtanut pelkkiin sunnuntaipostauksiin. Ärsyttää kyllä itseänikin, mutta pidätän oikeuden olla ärsyttävä ja huono bloggari niin kauan, että pääsen kunnolla mukaan uuteen elämänrytmiini.

Kolme ensimmäistä päivää uudessa työpaikassa takana. Vietän ihan totaalista kuherruskuukautta tämän homman kanssa, sillä tunnen itseni suorastaan ärsyttävän iloiseksi ja energiseksi. Pääsen tosiaan joka päivä töistä neljältä (paitsi huomenna ja tiistaina viideltä), aurinko on paistanut koko viikon ja bambit soittaneet balalaikkaa. Ennen odotin vapaapäiviä, jotta saisin maata kotona tekemättä mitään. Nyt odotan niitä, jotta saisin tehdä kaikkea kivaa. Vapaapäivien määrä ei ole muuttunut miksikään, mutta ilmeisesti niiden sijoittumisella viikkoon on kuin onkin merkitystä. Tai sitten entinen työni oli kuormittavampaa kuin tajusinkaan, tiedä häntä.

Joka tapauksessa, viikko oli hyvä. Oikeastaan arkeni alkoi uuden työn myötä vasta keskiviikkona, joten alkuviikko meni erityisfiiliksissä. Maanantaina Fressillä oli käytössä ns. sunnuntailukujärjestys koska pääsiäinen, joten pääsinkin heti viikon alkajaisiksi balanceen. Tiistaina kävin tekemässä toistaiseksi viimeisen arkiaamutreenini. Keskiviikon combat meni ihan jees -kategoriaan, mutta oli kuitenkin sen verran nahkeaa, että pidin torstaina lepopäivän.

Lepopäivistä tulikin mieleen, että joudun nähtävästi uudistuneen arkeni myötä kiinnittämään entistä enemmän huomiota siihen, että ne levot tulevat myös pidettyä. Nyt kun arki-iltojen jumppatunneille ei ole enää esteitä ja viikonloppuinakin ehtii vaikka mitä, tuntuu, että mahdollisuuksia on rajattomasti. Välillä joutuukin muistuttamaan itseään notta hei, olet nyt poukkoillut kuusi päivää putkeen, olisikohan aihetta vetää vähän henkeä.

Perjantaina kävin piiiiiitkästä aikaa salilla alkuillasta. Jännitin vähän ennakkoon energiatasoni ja salin ruuhkien puolesta - molemmissa tapauksissa ihan turhaan. En tarvinnut edes lämmintä ruokaa ennen salia, vaan imaisin ruisleivän ja singahdin puntille lähes suoraan töistä. Ja ilmeisesti perjantai-ilta ei ole treeniajoista se suosituin, sillä sain olla suurimman osan ajasta melko rauhassa. Perjantai oli vallan hyvä päivä myös tästä syystä:

Siniset ovat 20 kilon limppuja, keltaiset 15 kg. Lisäksi molemmilla puolilla on piilossa vihreät 10 kg levyt. Pitkällä matikalla laskettuna siinä on 170 kiloa, jolla meni 10 toistoa ja joka on ennätykseni. Olisin voinut halata lähettyvillä olleita salikissoja elleivät olisi olleet niin tympeän näköisiä, enkä välittänyt edes siitä, miten ääliöltä tuntuu kuvata suoritustaan. En ehkä silti ota tavaksi.

Eilen säntäilin yli viisi tuntia pitkin vaatekauppoja, sillä tajusin monen vuoden "ketju määrää miltä näytät" -vaiheen jälkeen, ettei minulla ole normaalien ihmisten vaatteita ollenkaan. Tai no muutama trikoopaita joo, mutta halusin silti töihin jotain sellaista, mikä ei näytä hätäratkaisulta. Tuntien tuskanhikisen taistelun tuloksena löysin kolme yläosaa ja yhdet farkut, taisto jatkuu seuraavan palkkapäivän jälkeen. Ja jos joku sanoo että shoppailu on kevyttä ajanvietettä eikä mitään kestävyysurheilua, nirhaan hänet henkilökohtaisesti.

Viikko oli mukava lopettaa tunnin kävelylenkkiin ja toiseen (!!) bodybalanceen. Life tastes good :)

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

No huhhuh

Hyvää sunnuntaita! Ja pahoittelut samaan hengenvetoon (jälleen) viikoksi venähtäneestä postaustauosta. On vain ollut sanalla sanoen häkellyttävä viikko, eikä sitä voi oikein muuten kuin otsikon toteamuksella kuvailla.

Tälle viikolle mahtui siis sekä viimeinen työpäivä nyt jo entisessä työpaikassani, sekä allekirjoittaneen 30-vuotissynttärit. Minähän en tunnetusti ole mikään bilehile partygirl, mutta ajattelin, että jos sitä kerran kymmenessä vuodessa ns. laittaisi isolleen. Vuokrasin synttäreitä varten paikallisen invalidiliiton mökin/päärakennuksen, kutsuin parikymmentä vierasta joista paikalle pääsi 13 ja buukkasin lahjakkaan nuoren miehen säestäjineen esiintymään. Artisti oli vieraille kahta henkilöä lukuunottamatta yllätys (olihan se ihihihihi-innostus joillekin purettava etten räjähtänyt), ja mieleinen yllätys olikin. Pilleet olivat hyvin minun näköiseni, kaikin puolin onnistuneet ja ihkupihkut.

Pilleet olivat tosin synttäreiden lisäksi myös läksiäiset, sillä noin puolet vieraista oli ex-työkavereita. Olen torstaista asti odottanut sitä, että en mene sinne (töihin) enää koskaan iskisi tajuntaan. Tänä aamuna se sitten iski, tyhjyys. Pieni pala tuntui kurkussa, joten pomppasin sängystä kuin aropupu ja naamioin hämmennykseni kämpän puunaamiseen. Hyvin toimi, ja tasapainoinen olo palasi muutamassa tunnissa.

Viikon urhistelut näkyvät tuttuun tapaan yllä. Oli käsittääkseni ihan hyvä viikko niitäkin ajatellen, mutta jotenkin ajatukset ovat nyt jossain muualla kuin lihaksissa. Kävin pitkästä aikaa spinningissä, lenkkeilin kauniissa kevätsäässä penikat kipeiksi ja liikuttelin jalkaprässissä taas pitkästä aikaa 150 kiloa. Kokeilin myös penaa, ja rintalihakset kiljuvat edelleen jotta mitä jäbä duunaa - olisi ilmeisesti syytä lähestyä penkkiä hitusen useamminkin.

Ensi viikosta alkaen pitäisi alkaa opetella uutta elämänrytmiä, ja ennen kaikkea ymmärtää ajaa keskiviikkona sinne uuteen työpaikkaan vanhan sijasta. On se jännää.

Se täytti 30 ja pisti päälle muutakin kun trikoot.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Semijee

Kuvittelin viime sunnuntaina kuluneesta viikosta muodostuvan haasteellisen, mutta ihan nättihän siitä kuitenkin lopulta tuli (liikuntojen suhteen, ruokavaliopuolen voin kuitata tunnustamalla, että olen syönyt viikonlopun aikana noin kuusisataatuhatta kaloria). Suht peruskauraa eli pari punttia, 25. crossailu tänä vuonna, combat ja balance.

Combatista sellainen jee, että alan mahdollisesti päästä vähän jyvälle hip escapesta. Olen jo ymmärtänyt mitä siinä pitäisi tehdä ja miten, mutta hiomista vaatii vielä. Perse pitäisi saada osumaan lattiaan joka kerta ja vielä pysyä musiikissa kiinni, mutta kunhan nuo "pikkujutut" oppii handlaamaan niin ollaan jo aika hyvällä mallilla. Nyt kolmen kerran jälkeen voisi kai jo sanoa, että ihan kivatsu ohjelma tuo 59.

Balancesta sellainen jee, että jos aikaa ja uskallusta olisi ollut ihan himppasen enemmän, olisin pystynyt vääntämään itseni siltaan. Selkäbiisissä siis nostetaan ensin lantio, ja sitten jalkoja vuorotellen koukkuun-suorista-koukkuun-alas -tyyliin. Jalkojen nostelu sillassa ei tule luonnistumaan vielä aikoihin, mutta ehkä seuraavalla kerralla voisin yrittää pelkkää asentoa ilman koipien kohottelua. Kotona testasin siltaa vielä tunnin jälkeen, ja vaikka kuvatodisteita ei tältä kerralta ole, kuvittelen sen sujuneen jo himppasen paremmin. Kädet tahtovat jäädä edelleen liian kauas, mutta jos nostan itseni ensin pään varaan (sounds safe), saan herkemmin siirrettyä käpäliä oikeammalle kohdalle ja korkeamman kaaren aikaan.

Perjantaipunttia piti himppasen soveltaa, sillä kävin torstaina kolmen vartin hieronnassa ja sen murjomisen jäljiltä selkä ja hartiat olivat totaalisesti pois pelistä. Jotain olotilasta kertoo se, että hartioiden painuminen pehmeää tyynyä vasten sattui, joten menin sitten fiksusti ilman ohjelmaa heilumaan punttien sekaan ja miettimään, jotta mitäs ny tehrään. Pari liikettä jaloille, haukkareille, ojentajille ja vatsoille toimi ratkaisuna, ja etureisiä kiristää edelleen.

Olivat muuten hankkineet Fressille tämän tapaisen vempeleen:


Tietää sitä, että leuanvetoharjoitukseni jatkuvat taas luvattoman pitkän tauon jälkeen. Kävin tänään kokeilemassa kyseistä masiinaa Lempparin valvovan silmän alla (ihana nainen, kun asiakassuhteen päätyttyäkin rientää apuun), ja saadakseni nykyisillä voimillani vedettyä leuan minun pitäisi painaa 40 kiloa. No pressure ja silleen.
 
Ensi viikko onkin tekosyiden viikko (parturi, juoksevia asioita, synttärit jne), katsotaan mitä saan aikaan :)

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Silta

And behold: ensimmäinen "treeni"kuva ikinä:


Jalat ovat liian koukussa ja kädet liian kaukana, mutta aika hyvä alku. Ei täydellistä, muttei täysin toivotontakaan.

Silta on yhtenä vaihtoehtona mukana bodybalancen nykyisessä ohjelmassa, mutta tunnilla en ole liikettä uskaltanut edes yrittää. Pelko päälleen putoamisesta oli tänäänkin kova, mutta harjoittelin ensin tyynyn kanssa, ja sitten ilman.

Kun ensimmäistä kertaa tajusin onnistuneeni nostamaan itseni käsien ja jalkojen varaan, fiilis oli suorastaan elämääsyleilevä: jumaliste, en ole kyennyt tähän viiteentoista vuoteen! En valehtele yhtään kun sanon, että edellinen kerta todellakin oli yläasteella.

Jatkakaamme harjoituksia riemusta kiljuen.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Autopilotilla

Toinen viikko "uuden salielämän" aloituksen jälkeen, ja tunnollisesti jälleen kaksi punttista. Kovin iloinen olen ainakin siitä, että jo näin lyhyen "säännöllisyyden" jälkeen kroppa on hiffannut mistä on kysymys, ja palautuu kutakuinkin parissa päivässä. Perjantain reenin jäljiltä ojentajissa tuntuu vielä aavistuksen, mutta edes kolmen prässisarjan pumppaaminen 140 kilolla ei saanut koipia jumiin. Huomenna siis jälleen puntille.

Muutenkin olen tyytyväinen treeniviikkooni; kaksi punttia, yksi kävelylenkki, yksi kovatehoinen tunti ja yksi balance. Niin kauan kun en sisällytä yhteen päivään useampaa treeniä ja haluan pitää ihan kunnon lepopäiviäkin, paremmin ei oikeastaan voisi mennä. Balance oli tämän vuoden kymmenes laatuaan mikä tarkoittaa sitä, että 14 viikosta kymmenenä olen muistanut myös kehon- ja mielenhuollon.

Jos treeni kulkeekin, niin ruokavalion kanssa olisi edelleen asennoitumisharjoitusten paikka. Roskan mättäminen sisuksiin on kyllä vähentynyt entisestä, mutta silti sitä esiintyy omaan makuuni turhan paljon. Silloin tällöin tulee edelleen sorruttua myös sellaiseen aivottomaan mättämiseen - ei niinkään määrällisesti, mutta syö suklaata vaikkei oikeastaan tiedä miksi -tyyliin. Mutta no, onneksi tässä on loppuelämä aikaa harjoitella.

Melkoiseksi jorinaksi meni tämä (no milloin ei?), mutta jotenkin kuluneesta viikosta ei jäänyt mieleen mitään erityistä. Päällimmäisenä mielessä ovat pyörineet luonnollisesti työpaikan vaihtamiseen liittyvät asiat, joten kaikki muu on harmaata mössöä ja tullut ehkä suoritettua melko automatisoidusti. En itseasiassa edes tajunnut stressanneeni asiasta niin paljon kuin lopulta näköjään stressasin: keskiviikkona kirjoittelin nimen papereihin ja torstaina huuleen puhkesi yskänrokko. Epätyypilliseen kohtaan vieläpä, eli flunssan oireen sijaan kyseessä on ihan selkeästi stressinpurkauma.

Tulevalla viikolla on ohjelmassa hierontaa, stand upia ja hautajaiset, mutta olen vakaasti päättänyt pitää kahden salitreenin säännöstäni kiinni. Kaikki muu onkin sitten plussaa :)

torstai 3. huhtikuuta 2014

Muutosta muutosta

Mainitsin joskus pari viikkoa sitten, että keväällä saattaa tapahtua jänniä asioita, mutten taikauskoineni uskaltanut kertoa yhtään enempää. Nyt kun ns. paperihommat on tehty, taitaa olla turvallista jo ihan vähän innostua: sanoin eilen itseni irti nykyisestä työpaikastani, ja viimeinen työvuoroni on 17.4. Ilman tietoa jatkosta en olisi uskaltanut tuota tehdä, mutta jonkinlaisen hypyn tuntemattomaan teen silti, sillä en ole tulevan työni kaltaisia hommia ennen tehnyt. Minusta tulee siis konttorirotta (virallinen nimike myyntiassistentti).

En vielä voi edes käsittää niitä kaikkia muutoksia, jotka tulevat hetken päästä olemaan arkipäivää. Koska rakastan listoja:

- Työaikani tulee olemaan klo 8-16, maanantaista perjantaihin. Ei iltavuoroja, ei viikonlopputöitä. Säännölliset työajat - en saata edes kuvitella, miltä moinen tuntuu.
- Pääsen hyödyntämään koulutustani.
- Jatkan asiakaspalvelua, mutta ne naama punaisena pikkuasioista karjuvat turjakkeet tulevat vähenemään radikaalisti.
- Sanoinko jo, että viikonloput ovat vapaat? Aina? Voin vihdoinkin yhtyä radion aamujuontajan sirkutukseen perjantaista sen sijaan, että tahtoisin työntää hänen päänsä peltiämpäriin ja iskeä siihen moukarilla.
- Palkka nousee.
- Työmatka lyhenee.
- Minulle muodostuu hyvin todennäköisesti säännöllinen unirytmi.
- Pääsen mille tahansa alkuillan jumppatunnille milloin tahansa.
- Voin katsoa Salkkarit siihen aikaan kun ne oikeasti tulevat.
- Liityn siihen ihmisryhmään joka syö lounasta. Muutenkin ruoka-ajat säännöllistyvät entisestään, kun en syö lämmintä ruokaa yhtenä päivänä klo 13.30 ja toisena klo 18 jne.
- Arkeeni tulee ylipäätään tolkuttomasti lisää säännöllisyyttä ja rutiinia.

Ainut miinus jonka hommasta keksin on se, että aamusalit vaihtuvat nyt iltapäivä- tai iltasaleihin. Voisihan sinne tietysti mennä jo vaikka viideltä aamulla, mutta itseni tuntien so not gonna happen. Vaan jospa sitä tottuisi siihen, että salille mennään töistä suoraan niin kuin tsiljoonat muutkin ihmiset.

Alle parikymppisenä olin sitä mieltä, etten koskaan ikinä milloinkaan tahdo mihinkään kasistaneljään-työhön. 25-vuotiaana tajusin, että sehän itseasiassa onkin juuri se, mitä nimenomaan tahdon. Nyt olen sen saavuttanut. Turha sanoakaan että tunnen itseni semisti ikälopuksi (kahden viikon päässä vaanivilla synttäreillä ei tietenkään ole asian kanssa mitään tekemistä). Melekosen hienoa silti.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Legendaarista

Olen todistetusti pukeutunut muihinkin kuin treenivaatteisiin:


Villeintä mitä risteilyllä tein oli hiusten kihartaminen (taustalla näkyvä karpalolonkero on toinen avaamistani juomista, josta sain juotua puolet), mutta kiva oli käydä. Kiva oli tulla kotiinkin, ja kaurapuuro maistunee aamulla taas melko hyvältä.