Sivut

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Tiltissä

Ei tarvinnut mennä eilen jazzfunk-tunnille, eikä sen puoleen enää loppuviikolla töihin. Sunnuntaina alkanut lievä hengenahdistus muuttui maanantaina selkäpiitä myöten ravistelevaksi yskäksi, ja vaikka muita flunssanoireita ei näkynyt, katsoin parhaaksi varata tiistai-illalle lääkäriajan. Hyvä niin, sillä ääni alkoi kadota oktaavi kerrallaan ja eilen illalla oli jo vähän ylilämpöä.

Voltarenia, finrexiniä, bafusinia, särkylääkettä sekä reseptiyskänlääkettä ja -nenäsumutetta

Keuhkot olivat kuulemma ihan siistit, mutta kuulostin ilmeisesti riittävän surkealta, sillä lääkäri kysäisi, haluaisinko ehkä levätä pari päivää. Eilisen perusteella olisin vielä voinut kieltäytyäkin, mutta kerrankin olin kaukaa viisas (ja läheltä helvetin hyvännäköinen, eiku) ja otin levon vastaan. Tänä aamuna en olisi voinut olla kiitollisempi suodusta lepohetkestä - nenä sekä vuotaa että on tukossa, keuhkot rohisevat, yskittää ja ääneni on pelottavampi kuin Muumien mörkö ja Pikkukakkosen heikkojen jäiden varoitus yhteensä. Minulla taitaa olla flunssa.
 
Voltaren on kuvassa siksi, että tajusin samalla näyttää lekurille vasenta koipeani, joka on oireillut pitkin talvea. Ei tunnu kävellessä eikä edes jumpatessa, mutta jalkapöydän kääntäminen tiettyihin asentoihin sattuu - diagnoosina jännetupintulehdus. Saattaa hyvinkin johtua lokakuisesta leikkuulautaepisodista, mutta pitäisi mennä ohi, kunhan jaksan uittaa tassuani Voltarenissa.
 
Jään siis melko varmasti henkiin. Treenipaussi luonnollisesti ottaa ohimoon, mutta ehtii sitä liikkua terveenäkin. Ja kun ei ole normaaliin tapaan semikipeä vaan ihan rehellisesti puhkiväsynyt ja kroppa tiltissä, korvienvälikään ei jaksa tuntea huonoa omatuntoa siitä, että todennäköisesti vietän 80% päivästä vaakatasossa. Sairastupa kiittää ja kuittaa. 

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Stop in the name of flu


Taas sunnuntai, uskomatonta. Aika menee tätä nykyä niin törkeää vauhtia, että kohtahan se on jo huhtikuu, tällä mammalla synttärit ja kriisin ainekset kasassa (enää vuosi pyöreisiin, iik).

Mutta joo. Maanantaina oli taas combattia, ja kirjailin tuonne heiaheiaan kommentiksi "Lihaskuntobiisin herättämä ajatus: on kai sitä vähempäänkin kuoltu." Käyttämälleni salille tulevat uudet ohjelmat aina ihan tolkuttoman myöhään syystä tai toisesta, joten enää ei voi puhua uudesta, mutta olin siis maanantaina ensimmäistä kertaa kokemassa nykyisen ohjelman kokonaisuudessaan. Se lihaskuntobiisi, voi herramunjee. En edes tiedä siinä tehtävän liikkeen nimeä enkä jaksanut googlettaa/youtubettaa, mutta puoli biisiä meni lähinnä ihmetellessä, että tuohonko sitä muka pitäisi kyetä.

Totesin tunnin jälkeen ohjaajalle, että osuvasti on biisi valittu tällä kertaa kun alussa sanotaan "you're going to die", eikä se tunnu pätkääkään liioitellulta. Ohjaaja lohdutti, että vaikka hänkin on jonkin verran tehnyt jotain (toim. huom. ihan käsittämättömässä tikissä), tuntuu nykyinen lihaskuntobiisi hänenkin mielestään entisiä rankemmalta. No, ehkä se alkaa kolmen kuukauden aikana sujua. Ainakaan ei tehnyt mieli luovuttaa, vaan ajattelin, että minähän prkl opettelen tuon tempun.

Torstain salitreeniä tulikin jo hehkutettua, joten kuitataan se nyt vain sanomalla jee. Perjantaina kävin rimpuilemassa crossarilla (vartin lämmöt, 4 x 2min spurtit 2 minuutin palautuksilla ja sen jälkeen tunti täyteen perussettiä), ja lauantaina leikittiin miehekkeen kanssa pirteitä peipposia ja sännättiin aamulenkille ennen allekirjoittaneen työvuoroa. No okei, unta oli alla 9 tuntia ja lähtö lenkille ennen aamuyhdeksää, joten ehkei tuo ihan hurja saavutus ollut - hyvä mieli siitä tuli joka tapauksessa.

Vaan olen kyllä ihan huikean lahjakas välttelemään kahvakuulailua nyt, kun se ei ihan hirveästi meinaa huvittaa. Keskiviikkona useamman päivän on-offina jatkunut vatsakipu äityi taas niihin mittasuhteisiin että keskityin lähinnä sohvalla ja lattialla makaamiseen, ja tänään aamulla hengitys tuntui jotenkin rohisevalta, joten päätin jättää korkeamman sykkeen treenit tekemättä. Kävelylenkille uskaltauduin ja nyt yskiessä tuntuu kuin keuhkot lentäisivät pellolle, joten ehkä parempi niin - taitaa olla huomenna lepopäivän paikka, ettei lentsu vie mukanaan. Silti, on tämä vaan melko taitavaa.

Loppuun vielä omaa mieltä lämmittävä kuva (euro purkkiin joka treenin jälkeen):

 Neljä viikkoa ja 21 euroa, jei!

torstai 24. tammikuuta 2013

Ylätaljaaaaahh

Ai jehna että on mukavaa, kun salitreeni inspiroi taas. Joku saattaa muistaa taannoisen ylätaljaininäni, kun pt ilmoitti, että 50 kilon pakan olisi syytä alkaa tuntua pieneltä jonkun ajan kuluttua. Olen antautunut tyypille vietäväksi ns. pässi narussa -menetelmällä, mutta en tuolloin ihan tosissani uskonut, että koskaan kykenisin moiseen suoritukseen.

Okei, en kykene tekemään ylätaljassa vieläkään 50 kilolla. Miten siistiä olisikin ollut voida sanoa pystyvänsä, mutta nyt uskon, että hetken päästä jo pystyn. Tänään tein kaksi sarjaa 40 kilolla ja ajattelin, että teen 45 kilolla niin monta kuin menee. Toistoja tuli 8. Kah-dek-san! Ja ihmiselle, joka aloitti touhun marraskuun lopussa 25 kilosta, se on paljon se. Huippua!

Menin myös jossain salinjälkeisissä endorfiinihöyryissä tekemään varauksen ensi tiistain dance-tunnille. Kyseinen tunti ei ole minua varten (kokeiltu on pari kertaa, ei vaan lähe), mutta nyt teemana näkyi olevan jazzfunk ja ohjaajana sama nainen, joka veti viimeviikkoisen zumban. Kävin jo vuosia sitten erään toisen liikuntakeskuksen aikoihin kyseisen tädin funky-tunneilla ja tykkäsin, joten ajattelin, ettei tuo ihan karmeaa voi olla. Alkoi silti pelottaa n. puolitoista sekuntia varauksen tekemisen jälkeen, mutta sou not. 

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Oivaltava otsikko

Heti alkuun (kun vielä muistan), sille anonyymille, joka kyseli varrellisten Niken tossujeni perään: lähetin Nikelle kuvallisen utelun kengistä, josko kertoisivat minulle mallin ja sen, saako niitä vielä ostettua jostakin. Palaan asiaan jahka saan vastauksen, stay tuned ja vilkuile ko. postauksen kommenttilootaa.
Edit 22.1.: Tsekkaa ne kommentit :)


Mitäpä tästä viikosta jaarittelisi? Maanantaille oli varattu combat, mutta koska hartiat ja käsivarret huusivat edellissunnuntain salitreenin jäljiltä hoosiannaa, skippasin tunnin. Oikeasti kipeillä lihaksilla on vaikeaa tehdä mitään järkevää, ja tyyliin ei istu lähteä combattiin himmailemaan. Kun tehdään, tehdään kunnolla. Verta, terästä, hevosia!

No joo. Combat jäi siis huiskimatta, joten puhuttiin miehekkeen kanssa, josko lähtisi käymään iltalenkillä. Idea oli lyömätön tasan siihen asti, kun mahat täyttyivät ruuasta ja kävimme sohvalle "ihan vaan hetkeksi". Käsi ylös, kuka oikeasti on joskus maannut sohvalla vain hetken? Niinpä. No, ei se lepopäiväkään pahaa tehnyt, ja joskus torkkupeiton alla makaaminen vaan on parasta maailmassa.

Tiistaina kävin tekemässä intervallilenkin crossarilla, jonka päätteeksi sain jonkinlaisen migreenikohtauksen. Jäätävät päänsäryt ovat onneksi jääneet teinivuosiin, mutta näköhäiriöitä on silloin tällöin ilmaantunut, yleensä juuri treenin jälkeen. Liekö jumittuneiden hartioiden ja kovan hengästymisen syytä vai mitä, mutta puolen näkökentän kokoinen vilkkuva aurakuvio on aika veikeä. En mm. ollut kotimatkalla tajuta edellä ajavan auton kääntyvän, kun vilkkunsa jäi värisevien kuvioiden alle. Turvallinen autoilu ennen kaikkea.

Keskiviikkona olinkin varsinainen pirkkopirteä, kun kävin pt-kuulatreffien jälkeen kotona syömässä ja säntäsin vielä kaverin kanssa zumbaamaan. Olen joskus aiemminkin kirjoitellut lajin hohdon menneen kohdallani vähän ohi, mutta todettakoon vielä kertaalleen, että vaikka hommassa tuleekin ihan mukava hiki ja varsinkin tämänkertainen ohjaaja on ihan huippuhyvä, se vaan ei ole jamia. Mutta onhan se muutaman kerran vuodessa kokeiltava, josko mieli muuttuisi.

Äääääh johan alkaa saada mittaa tämäkin jorina. Kiristetään tahtia loppua kohti, ja tiivistetään keskiviikko siihen, että olen melko fiiliksissä pt:n sanoista ja siitä, että tyyppi vaikutti jopa jossain määrin vaikuttuneelta tekniikastani ja kehittymisestäni. Torstain jam oli taas maailman parasta ikinä, olen ihan pienesti rakastunut Gandalf Archeriin ja koreografioihinsa. Perjantain punttitreeni tuntui pahalta ja eilinen lenkki tökki sääolosuhteiden takia, mutta tulivatpahan tehtyä.

Joo, oon hiljaa ny.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Toinen joululahja ja liian pienet painot


Kuten keulin jo joululahjapostauksessa, mieheni on melko hyvä nappaamaan vihjeistä kiinni. Kävin silloin joulukuun alussa kynsien kestolakkauksessa, jonka jälkeen alkoi armoton rakennekynsien kuolaus. Asiaa ei auttanut yhtään se, että yhdellä kollegalla on akryylit, joiden hän on hehkuttanut kestävän meidänkin työssämme vallan mainiosti. Ilmeisesti inisin aiheesta ääneen tarpeeksi lujaa, sillä toinen joululahja oli lahjakortti paikalliseen kynsistudioon. Voin kertoa, että silmäni loistivat tässäkin kohtaa - ehkä jopa kirkkaammin kuin toisen lahjakortin kohdalla.

Jos olin tuohon asti piinannut työkaveriani typerillä kysymyksillä, innostuin joulun jälkeen entisestään. Mitä matskua nuo on? -Akryyliä. Kestääkö ne hyvin? -Kestää. Saako niillä asioista kiinni? -Saa. Tuleeks ne niin kun oman kynnen päälle? -Tavallaan, pituus tehdään muotilla. No saako omat kynnet olla lyhyet töpöt? -Saa. Ja niin edelleen. Kun olin kerännyt tarpeeksi informaatiota osatakseni varata ajan, soitin kyseiseen kioskiin ja ilmoitin saaneeni lahjakortin. Varattiin aika koekynsiin (as it turns out, käyttämiään materiaaleja on kolme erilaista ja kaikki eivät sovi kaikille, joten koekynsillä katsottiin, mikä passaisi minulle parhaiten), ja muutaman päivän päähän varsinaisiin kynsiin.

Viime perjantaina sitten vietin kolme tuntia roikottaen käsiäni välillä epäergonomisissakin asennoissa, ja vihdoin tuli valmista:


On ne vaan ihan älyttömän söpskät, ja itsetunto kohosi niin että pituuttakin kasvoin monta senttiä. No ei, mutta hienothan niistä tuli. Materiaalina siis akryyli, josta muottien avulla saatiin minunkin töppökynsieni jatkeeksi ihan naiselliset raapimet. Nimettömiin sain kukat, peukaloihin pienet kissat (crazy catlady kun olen). Onhan tämä melkoista opettelua ollut näiden muutaman päivän ajan (miten tästä kynästä oikein kuuluu pitää kiinni?!), mutta en voisi olla tyytyväisempi.

Ja koska tämä on edelleen treeniblogi, mainitsen tämänpäiväisistä pt-treffeistä sen verran, että kuulemma aliarvioin omat voimani ja saan alkaa käyttää kuulia rohkeammin. Ihan kätevä itsetuntobuusti tuokin, sillä vaikka paino ei laskekaan halutusti, niin painot nousevat. Jee.  

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Jamiliekkejä


Melkein ihanteellinen viikko takana. Liikuntasuunnitelmaanihan kuuluu salitreeni, toiminnallinen treeni, peruskunto, intervalli ja combat. Lisäksi kuudentena on muistaakseni sanamuoto "oma/lepo", käytännössä tuo oma tarkoittaa yleensä jamia tai muuta poukkoilutuntia. Ja koska hyvin harvoin saan liikuttua kuutena päivänä viikossa, sellaisina viikkoina jolloin työvuorojen puolesta pääsen sekä combatiin että jamiin, joku muu treenimuoto putoaa pois. Tällä viikolla tuli kyllä kuusi treeniä, mutta intervallicrossailun sijaan kävin lenkillä. Kun sää salli ja sain vielä miehestä seuraa, ei tarvinnut kauaa arpoa raittiin ilman ja sisäcrossailun välillä.

Erityisen liekeissä olin bodyjamista, jossa vaihtui vihdoin ohjelma. Ei tosin kokonaan, sillä ohjaaja ei ollut ehtinyt treenata loppupuoliskoa peilin edessä ja pelkäsi näyttävänsä apinalta. Se oli kuitenkin helppo antaa anteeksi, sillä BJ62 jäi historiaan ja loppupuoliskona toimi nostalginen BJ55. Ai jehna, en muistanut ollenkaan, että se oli NOIN kivaa! Ihan tuli ikävä, ja nyt harmittaa kun ei pääse tekemään kyseistä ohjelmaa enää. Mutta ehkä rakastun tähän nykyiseen yhtä palavasti, ainakin alku on lupaava.

Muuta ihmeellistä sanottavaa kuluneesta viikosta ei oikeastaan olekaan, ainakaan treeneihin liittyen. Sitäpaitsi kirjoittaminen ei suju ihan entiseen tahtiin; homma liittyy tuohon edellisen postauksen toiseen lahjakorttiin ja palaan aiheeseen jahka saan räpsäistyä pari kuvaa.

Keskiviikkona pääsen taas pt:n juttusille, which is nice. Ihan mukavaa muutenkin päivittää kuulumisia, mutta erityisesti on kiva päästä kertomaan kotiin ostetuista kuulista ja siitä, että olen vihdoin oppinut syömään rahkaa. Odotan ylitsepursuavaa ylistystä ja olalle taputtelua.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Joululahjukset


En tainnut muistaa hehkuttaa, miten mainio mies minulla on, mitä tulee lahjoihin. Tuolla tuntuu olevan korvat kuulolla silloinkin kun en osaisi edes kuvitella, ja muutenkin osaa lukea minua pirullisen hyvin. Palaan tuohon päällimmäiseen lahjukseen myöhemmin, mutta voin vain kuvitella, miten silmäni alkoivat loistaa kaivettuani alimmaisen kortin kuorestaan. Isäntä on saanut kuunnella treenihapatustani ns. riittävästi ja ollut mukana muutamalla "mie haluisin tollasen ja tollasen ja tollasen" -tyylisellä urheiluliikekatselmuksella. Lahjakortti oli siis enemmänkin kuin tervetullut; lupa tuhlata! Toppeja! Housuja! Dri-Fitiä!

Kuten mainitsin edellisessä postauksessa, myös isäukko muisti meitä lahjakortilla, tosin kilpailevaan liikkeeseen. Ajattelin käyttää oman puolikkaani kahvakuulahankintoihin, mutta suoritin kuitenkin pikaisen hintavertailun ja totesin, että siinä missä isän antamalla lahjakortilla olisin saanut kaksi kuulaa, miehen antamalla lahjuksella saisin niitä kolme (no okei, vajaan kympin jouduin sijoittamaan itse). Näinpä siis marssin Intersportiin kuulaostoksille, ja jätin isukin lahjan odottamaan vaateshoppailuinspiraatiota.


Siinä ne nyt ovat, mamin rakkaat. Salilla tehdyssä kuulaohjelmassa olen käyttänyt 4:n, 8:n ja 10:n kilon kuulia, mutten viitsinyt ostaa nelosta kotiin siinä pelossa, että se jää piakkoin pieneksi. Sain kuin sainkin aikaiseksi tempaista ensimmäisen kotitreenin tänään, ja vaikka turkkilaiset ylösnousut tuntuvat kutosen kanssa vielä hitusen haastavilta, ei kaduta pätkääkään että jätin nelosen kauppaan. Siinähän sitä kehittyy, kun hampaat irvessä vääntää.

Mahtavuutta kaiken kaikkiaan. Tekosyyt on nyt minimoitu kun "ei jaksa lähteä salille" ei enää kelpaa, joten eiköhän tästä vielä ihan hyvä tule.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Vuoden ensimmäinen

En viitsi aloittaa sanomalla, että uusi vuosi, uudet kujeet. Jollain tavalla uuden vuoden alkaminen on kuitenkin aina merkityksellinen juttu, vaikka lupaukset olisivatkin jääneet tekemättä. Oli jotenkin siistiä perustaa uusi kansio nimeltä treenit 2013 ja nimetä ylläoleva kuva treenit01.jpg. Nopea vilkaisu viime vuoden kansioon kertoo minun liikkuneen 46:lla viikolla, joskin aloin kirjoittaa tätä blogia vasta helmikuussa ja nimesin kuvat juoksevalla numerolla viikkonumeron sijaan. Muistaakseni liikuin kyllä jo alkuvuodesta vanhan blogin aikaan, mutta en jaksa palata tarkistamaan.

Anyhow. En varsinaisesti pääse vielä tälläkään viikolla keulimaan liikuntakertojen määrällä, mutta oikein muksakka perusviikko siitä huolimatta. Salitreeni luisti tällä(kin) viikolla jotenkin ylenpalttisen hienosti, rautaa nousi ylä- ja alataljoissa sekä pystypunnerruksissa taas aavistuksen enemmän kuin edellisellä kerralla. Vinopenkissä sen sijaan riittää työtä varmaan loppuelämäksi, tällä hetkellä nousee tasan tanko (20 kg) eikä yhtään enempää. Irvistellen saan 3 x 10 -sarjat tehtyä, ja viimeisten toistojen kohdalla lentäisivät perkeleet ellen olisi niin helvetin korrekti. Ehe ehe.

Pt:n kanssa sovittiin treffit viikolle 3, katsotaan taas kuulailua. Tulin tunnustaneeksi, että siinä missä salitreeni on taas tyyliin maailman parhautta ja innostaa ihan satasella, kuula tökkii eikä huvita pätkääkään. Ehkä siis ihan hyvä, että saan jonkun katsomaan vierestä, että treeni tulee tehtyä. En tiedä mikä hommassa mättää sillä ohjelmassa ei ole vikaa, ainoastaan tekijässä. Alan vahvasti kallistua sen puoleen, että mukavuusalueeseeni mahtuu kerralla vain tietty määrä erilaisia treenimuotoja, ja joku tippuu automaattisesti evvk-osastolle. Keväällä se oli salitreeni, viime talvena lenkkeily ja nyt näköjään kuula. Harkitsen myös erinäisiä toimenpiteitä; isukki lahjoi meitä urheiluliikkeen lahjakortilla, joten ehkä kotiutan pari kuulaa ja kokeilen, napostelisiko toiminnallinen olohuonetreeni yhtään paremmin.

Äääää joku juttu oli vielä. Ai niin! Pöllin Jennien blogin kommenteista aivan tolkuttoman hyvän idean: laitan euron "säästöpossuun" joka kerta, kun treeni on väännetty. En varsinaisesti tarvitse lisämotivaatiota liikkumiseen, mutta onhan tuo pirun näppärä säästämistapa, jonka jälkeen voi hyvällä omatunnolla ostaa jotain kivaa. Pitäisiköhän luvata itselle, että jokaisesta kuulatreenistä saa laittaa purkkiin extraa?