Kohtalaisen monipuolinen viikko. Kuherruskuukausi minun ja urhistelun välillä jatkuu sillä erotuksella, että tällä viikolla sain lepopäivät pidettyä lepopäivinä ilman päänsisäistä yhyy eiku tahtosin poukkoilla -vinguntaa. Virtaa tuntui riittävän vaikka mihin, ja kaikki oli kivaa (paitsi Party45).
Tiistaina kävin tekemässä ensimmäistä kertaa yksin Lempparin suunnitteleman kahvakuulatreenin. Tehokasta tuntui olevan ja sykkeet nousivat rehelliselle huohotustasolle, ja kun ystävä heilui vieressä oman treeninsä, kuulailu sujui ikään kuin huomaamatta. Pakko silti sanoa, että suurena kahvakuulafanina (not) arvostan erityisesti sitä, että treeni on mahdollista vetää nippuun vähän reilussa puolessa tunnissa. Toimii siis erityisesti sellaisina päivinä/aamuina kun ei oikeastaan ehtisi mitään kunnollista vetää, ja lisäksi se on puolessa tunnissa ohi on aivan loistava argumentti niihin hetkiin, kun yhyy emmie taho.
Keskiviikkona kävin rakastumassa bodybalanceen ja Party45-tunnilla päättämässä, että on ihan okei jos ei vaan tykkää jostain. Partylla on kaksi eri ohjaajaa eri päivinä, joten saatan joskus tulevaisuudessa käydä vielä kokeilemassa irtoaako toisen ohjaajan vetämänä, ja mikäli ei, suljen tunnin kansioon nimeltä been there, done that and will not do that again.
Perjantaina sain Lempparilta 1-jakoisen saliohjelman, joten kasassa alkaa olla suht kattava valikoima erilaisia lihasteluohjelmia. Yhdessä läpikäytynä hommaan meni piirun verran päälle tunti, lopullinen aika selvinnee seuraavalla kerralla yksin touhutessa. Rakastuin erityisesti yhden jalan prässiin, josta sain taas yhden liikkeen jolla yrittää paukutella enkkoja. Nyt kelkassa oli 50 kiloa - aiemman kokemuksen puutteen takia ei aavistustakaan onko se paljon vai vähän, mutta ihan nätisti kulki ja yhtä nätisti on pari päivää kiristänyt takareisissä.
Tänään teki mieli vielä reenailla jotenkin, ja koska ulkona oli kylmä eikä salikaan napostellut, valitsin vartin crossailun ja ihanan, ihanan Lempparin vetämän balancen. Mikäpä sen parempi tapa päättää treeniviikko kuin maata selällään lattialla ja kuunnella rauhoittavalla äänellä hymisty "nauti tästä hetkestä, kun sun ei tarvii suoriutua mistään." Amen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti