Pirkkopirteä täällä moi. Kuten kuvasta näkyy, vietän taas kuherruskuukautta treenaamisen kanssa. Salilla on kivaa, jumpissa on kivaa, käveleminen on kivaa, crossailu on kivaa. Tekee mieli liikkua koko ajan - ei pakosta tai huonosta omatunnosta, vaan liikkumisen ilosta. Ei malttaisi pitää lepopäiviä.
Tälle kaikelle on kyllä järkeenkäypä syynsä. Olen jo muutaman päivän miettinyt, että uskaltaisinko sanoa ääneen koko asiaa etten vaan pilaa sitä, mutta pakko on vähän hehkuttaa että rintakehän paine on lähestulkoon kadonnut. Ilmaantuu edelleen ajoittain mutta huomattavasti lievempänä, ja häviää itsekseen pitkäksi aikaa. Havahduin toissapäivänä töissä siihen kun vedin syvään henkeä ja ajattelin, että jumaliste, minua ei ahdista. En edes muista milloin olisin kyseisestä ajatuksesta saanut itseni kiinni - marraskuun alkua taisi olla se. Olo on siis kuin kahvilla kofeiinitablettinsa alas huuhdelleella duracell-pupulla. Kovia treenejä en kuitenkaan vetele joka päivä, ja esimerkiksi eilinen kävelylenkki oli mallia hyvinkin palautteleva.
Maanisesta fiiliksestä huolimatta keskiviikon salitreeni oli jotenkin kummallinen. Olo oli aamusta alkaen vähän off, mutta päätin siitä huolimatta käydä heiluttelemassa puntteja. Ihan kohtalaisen hyvin se sujuikin eikä mitään törkeitä rimanalituksia tullut, mutta ranskalaisissa punnerruksissa käyttämäni käsipainot painoivat aivan jäätävän paljon verrattuna normaalioloon. Olin myös kymmenisen minuuttia nopeampi kuin tähän asti, vaikka en tietääkseni unohtanut mitään liikettä välistä. Lisäksi ihmettelin etureisiäni, jotka eivät olleet treenistä moksiskaan vaikka yleensä tekeytyvät toimintakyvyttömiksi - sen sijaan oikea takareisi ja puolet hanurista kiskaisivat itsensä juntturaan. Ilmeisesti omituinen fiilis aiheutti keskittymiskatkoksen, ja veivasin smith-kyykkyjä piirun verran eri asennossa kuin yleensä. No, tulipahan silti tehtyä.
Maanantain spinnit olivat kivat, enkä tosiaan jäänyt ikuisiksi ajoiksi kiinni pyörän polkimiin. Irrottaminen ei siis ollut homma eikä mikään, mutta sen sijaan en olisi varmasti tunnissakaan keksinyt itse, miten ne kengät saa siihen vehkeeseen kiinni. Kävinkin kertomassa ohjaajalle että ostin tällaiset hienot popot, mutta voitko pliis tulla näyttämään miten niitä käytetään. Ystävällisesti
Peruskuntoämpyilyistä ei oikeastaan sen ihmeempiä kuten ei yleensäkään, perushuttua. Leikittelin jo ajatuksella siirtymisestä jossain vaiheessa takaisin juoksumatolle, kun hölkkäilyharjoitukset katkesivat syksyllä sairasteluputkeen, mutta ehkä maltan mieleni vielä hetken. Huomenna taidan taas käydä polkemassa crossaria, kun tänään salitreenin yhteydessä tehdyt verryttelyt/jäähdyttelyt tuntuivat sujuvan suorastaan epänormaalin lennokkaasti.
Päätin myös ottaa itseäni niskasta kiinni ja hypätä pää edellä tuntemattomaan - keskiviikolle on varattu bodybalance ja ystävä puhuttu ympäri lähtemään seuraksi. Olohan tulee olemaan kuin uppotukilla pajunvitsojen vieressä, mutta josko tuo ruho siitä lähtisi notkistumaan.
Pirkkopirteää viikkoa teillekin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti