Sivut

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

I love you, man

Kävin tänään toista kertaa ikinä Fressin omalla tanssitunnilla, Party45:llä. En erityisesti tykännyt tunnista ensimmäisellä kerralla ja samoin pelkäsin käyvän nytkin - en vain odottanut, että se no voihan vee -fiilis tulisi ensimmäisen biisin ensimmäisellä puoliskolla. En osaa osoittaa sormella miksi en syty tunnille alkuunkaan, mutta nähtävästi se ei vaan ole yhtään minun juttuni. Rakastin aikoinaan bodyjamia ja siedän sh'bamia ja zumbaa, mutta eiköhän partyjen osalta tämä kerta ollut minulle se joutsenlaulu.

Syy, miksi tunnille ylipäätään menin oli se, että se oli juuri ennen bodybalancea ja toimi ihan hyvin lämppärinä. Sain kuin sainkin siis mentyä sinne balanceen, ja voi hyvä ihme miten hyvää se tekikään. Sain toki tuta oman kuolevaisuuteni muutaman liikkeen kanssa, mutta eipä se menoa haitannut - päinvastoin, jäi polte päästä hetikohtapian uudelleen, kehittyä ja oppia lisää. Kroppani kiitti uudesta ärsykkeestä venymällä paremmin kuin viikkoihin, ja loppurentoutuksen aikana silmäkulmista vieri muutama kyynel vain sen takia, kun oli niin hyvä olla.

Sillä hetkellä, ja oikeastaan vähän vieläkin, rakastin kaikkea ja kaikkia. I love you, man, ja olen zenimpi kuin aikoihin.

 

2 kommenttia:

  1. Voi ihana!! Sielläkin on siis nyt tirautettu onnenkyyneleitä balancen jälkeen. Mä voin niin eläytyä tunteeseesi ja toivon niitä hetkiä sinulle monia lisää! Balance on kyllä mitä parhainta hemmottelua mielelle ja keholle. Ennen balancea sopii hyvin tehdä myös joku lyhyt treeni vaikkapa salilla, jos haluaa maksimoida mielihyvän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni kyllä perille ihan satasella :) Sen verran fyysisiä biisejä oli pari, että joutuu miettimään mitä tekee just ennen tai edellisenä päivänä. Crossailu varmaan alkuun turvallisinta, miksei puntteilukin sitten kun kroppa vähän tottuu.

      Poista