Sivut

torstai 2. tammikuuta 2014

Pumppi is back?

Vuosi vaihtui Singstaria lauleskellen ja Aliasta pelaillen kaveriporukassa, ja vaikken voi keulia suurella alkoholinkulutuksella, tiesin, että jo pelkällä valvomisella olisi vaikutusta seuraavaan päivään. Olin joka tapauksessa päättänyt pitää eilen treenipäivän ja alkuperäinen suunnitelma olikin mennä salille, mutta jostain kumman syystä alkoi tuntua, etten välttämättä saa itse piiskattua itseäni riittävästi. Salin lukujärjestyksestä bongasin bodypumpin ja ajattelin notta what the hell, kai sielläkin kerta vuoteen on käytävä (köh edellisen kerran 30.12.2012 köh).

Oli kaikinpuolin oikea päätös. Tunnin treeni piristi nuutunutta oloa loistavasti, ja ohjaajan kannustuksesta tuli ehkä tehtyä enemmän kuin itse olisi saanut salin puolella aikaan. Lihaksissa tuntui ihan kunnon polte kun ei haluttanut lusmuilla, ainoastaan parissa biisissä oli pakko jättää muutama toisto väliin kun ei kertakaikkiaan vaan kyennyt tekemään. Tai jos olisinkin päässyt askelkyykyissä (which I still hate) alas asti, ajattelin aiheuttavani ohjaajalle ylimääräistä vaivaa, kun olisi joutunut kaapimaan ruhoni lattialta takaisin ylös. Seli seli.

Kuluva vuosi alkoi siis suht mallikkaasti, ja vaikken lupauksia tehnytkään, pari tavoitetta tuli pumppitunnin aikana mieleen: vuonna 2014 tahdon ehdottomasti pystyä tekemään edes yhden tyylipuhtaan ojentajapunnerruksen, vaikka sitten polvet maassa. Näyttää atleettisen ohjaajan tekemänä niiiiiin siistiltä, että tällainen kotleettisempikin tyyppi innostuu. Toinen tavoite on käydä vuoden aikana kokeilemassa bodybalancea edes kerran, mieluummin toki useammin. Eilen olisi ollut tilaisuus pumpin jälkeen ja ohjaajakin olisi ollut ns. kohillaan, mutta jänistin - sytyn uusille lajeille suunnilleen yhtä nopeasti kuin läpimärkä villasukka, joten homma voi vaatia jonkin verran henkistä valmistautumista ja youtubettamista. Mutta kyllä minä vielä joskus.

2 kommenttia:

  1. Pumppi kyllä virkistää! Nyt tosin kun salitreeni on vetaissut mut imuunsa,en ole vähään aikaan päässyt haastamaan itseäni pumpin puolelle. Balancelle täysi tuki täältä! Mä en koskaan tajunnut sen jujua vasta kuin viimeaikoina. Mitä lempeää hemmottelua keholle ja mielelle! Ps. Olis helpompi kommentoida, jos voisi jättää kommentin ilman tuota kryptistä "todista, että et ole robotti" numerosarjaa :) sen saa pois sun blogger-asetuksista, jos haluut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä vähän sama homma, eli pumppi ja salitreeni on vaihdelleet kausittain. 2012 salitreeni ei inspiroinut pätkääkään joten kävin pumpissa, viime vuonna taas sain niin kivat saliohjelmat että pumppi jäi. Tällä viikolla en uskonut ehtiväni/jaksavani/viitsiväni käydä kahdesti salilla, joten kuittasin ainakin toisen pumpilla. Balance on otettu to do -listalle, katsotaan missä vaiheessa saan mentyä tunnille asti :)

      Kiitos muuten vinkistä, en edes muistanut että tässä on sanavahvistus päällä kun sitä ei itse omaa tekstiään kommentoidessa näe. On nyt ainakin toistaiseksi otettu pois päältä :)

      Poista