Sivut

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Uusia ohjelmia ja löysät työhousut

Jälleen yksi viikko paketoituna, vaikken kykenekään ymmärtämään miten on mahdollista, että ensin on maanantai ja sitten yhtäkkiä jo sunnuntai. Aika kiitää ihan järjetöntä vauhtia ja tuntuu, että kohta on taas joulu. Mutta josko tuossa välissä ehtisi nauttia vielä keväästä ja nurkan takana kurkkivasta kesästä, iih.

Maanantaina pakkasin kassiin salihanskat sun muut tykötarpeet ja marssin punttikselle katsomaan, vieläkö muistaisin mitä siellä yleensä pitää tehdä. Liikkeet palailivat ihan hyvin mieleen ja tuntui vallan mukavaltakin tekemiseltä, mutta tiistaina tunsin taas reeniä edeltävän tauon pituuden. Vatsalihakset ottivat itseensä kaikista eniten, ja lisäksi jumissa olivat sellaisetkin lihakset, joita en ollut maanantaina treenannut. Kokovartalojumituksesta johtuen viikon toinen puntti jäi tekemättä, sillä vatsikset lakkasivat huutamasta apua joskus torstain tienoilla, ja loppuviikolla esteenä oli ns. muu elämä.

Keskiviikkona kävin tunnetusti testaamassa uuden combatin, ja nyt muutaman päivän jälkeen aika on kullannut muistoja jo niin paljon, että odotan mielissäni seuraavaa kertaa. Alkavalla viikolla sitä ei kuitenkaan tule, kiitos iltavuorojen, mutta jos vaikka sitten seuraavalla.

Perjantaina oli pitkästä aikaa vuorossa spinningiä, ja ohjaajan "polje nopeampaa, vielä, VIELÄ!" -kannustuksen takia tunnin vaikutukset tuntuvat edelleen hanurissa. Eilen tuli kaverin kolmekymppisten takia valvoskeltua tavanomaista myöhempään, joten tämän päivän treenin virkaa toimitti itseoikeutetusti bodybalance. Siinäkin vaihtui ohjelma, ja luvassa taitaa olla taas mielenkiintoiset ja antoisat 3 kuukautta kun yritän käsittää, miten ihmisvartalo on tarkoitus vääntää sellaisiin asentoihin. En silti valita ollenkaan sillä balancen positiiviset vaikutukset mielenterveydelle korostuvat juuri uutta ohjelmaa opetellessa - ei siinä paljon ehdi murehtia tai stressata kun yrittää keskittyä siihen, ettei esimerkiksi rojahda turvalleen. Me likes.

Anyhow, tuntosarvet ovat lenssun jäljiltä olleet pystyssä vielä tälläkin viikolla, ja jokaisen treenin jälkeen on pitänyt kuulostella, että miltä tuntuu jne. Hyvin on kuitenkin sujunut, joten kenties tässä päästään ns. normaalirytmiin piankin. Vielä alkavalla viikolla ihan täysipäinen tohottaminen ei onnistu hieronta- ja työvuorologistisista syistä, mutta ehkä sitten jo seuraavalla.

Huomenna olisi edessä viimeinen pt-tapaaminen Lempparin kanssa ja sitä myöten myös kehonkoostumusmittaus. En uskalla odottaa ihan hurjan suuria muutoksia edelliskertojen pettymysten takia, mutta ainakin suunta on oikea: eilen puin työhousut jalkaan avaamatta nappia tai vetoketjua.

Nyt ne jo lököttävät. Jee :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti