Kysyttäessä otsikon kysymys lähestulkoon keneltä tahansa, vastaus lienee kyllä. Kysyttäessä minulta, henkilöltä joka repii huonon omatunnon sieltäkin mistä ei tarvitsisi, homma ei ole ollenkaan niin yksinkertainen.
Kehitin itselleni alkuvuodesta kriisin, kun luottoparturini ilmoitti muuttavansa Tanskaan hoitamaan hevosia. Ei auttanut kuin etsiä uusi tukkatohtori, ja kysyinkin luottohenkilöltäni vinkkejä. Hän suositteli ex-työkaveriaan ja nykyistä kaveriaan sanoen, että tämä on hyvin samantyylinen huumorintajultaan kuin hän itse. Tartuin vinkkiin kiitollisena, ja kuinka ollakaan, uusi parturi oli kuin olikin aivan loistava ja yhtä ihku kuin edellinen.
Ongelmaksi tämä muodostui siinä vaiheessa, kun kuulin entisen luottoparturini palanneen takaisin Suomeen ja vieläpä samaan kampaamoliikkeeseen, mistä oli lähtenyt. Kaupungissa oli siis kaksi aivan loistavaa parturia, joita molempia olin oppinut jumaloimaan, ja jotka olivat keskenään kavereita. Kehitin aivan järjettömän moraalisen ongelman siitä, kumman luo jatkossa menisin. Puhuisivatko he keskenään, ja tuntuisiko toisesta pahalta, jos valitsisin toisen? Kyllä, todellakin ajattelin olevani niin erityinen.
Tapasin karanneen ja taas palanneen parturin pari viikkoa sen jälkeen, kun hän oli suomettunut. Kerroin hänelle ongelmastani ja ulisin, että mitä ihimettä mie nyt teen. Parturi naurahti ja totesi, että itsehän hän oli kaveriaan minulle suositellut, eikä siis kantaisi kaunaa vaikka jatkossakin hänellä kävisin. Kertoipa vielä aloittaneensa koulun ja vähentävänsä töitä. Sitäpaitsi sanotaanhan sitä, että kampaajaa pitäisi vaihtaa muutaman vuoden välein. Problem solved.
Se, miten tämä luvattoman pitkä alustus liittyy mihinkään, tulee tässä: kuulin jokin aika sitten yhden lemppariohjaajani kouluttautuneen personal traineriksi. Imaisin informaation itseeni jo silloin, mutta en varsinaisesti miettinyt sen pidemmälle. Muutama päivä sitten keksin, että haluan taas sijoittaa itseeni ja ottaa 10 kerran personal trainer -paketin. Siinä vaiheessa huonoon omatuntoon taipuvainen pikku pääkoppani alkoi käydä ylikierroksilla: olen jo käynyt 10 kertaa läpi yhden trainerin kanssa, joten tunnen olevani hänen asiakkaansa. Nyt olisi kuitenkin mahdollisuus saada traineriksi yksi lemppareistani ryhmäliikunnan puolelta, joten miten voisin jättää sen mahdollisuuden käyttämättä? Jos jatkan saman trainerin kanssa, haaveilen lempparistani, ja jos taas valitsen lempparini, tunnen pettäneeni edellisen.
Vihreämpi, aidan toinen puolisko voitti. Päätin, että koska olen maksava asiakas, saan muuttaa mieltäni ja olla hankala. Saan vaihtaa traineria lennossa, sillä en halua käyttää kymmentä kertaa miettien, millaista se olisi ollut sen lempparin kanssa. Laitoin sähköpostia lempparille ja kysyin, ottaako uusia asiakkaita - kuulemma ottaa, ja oli mielissään kuultuaan, että haluan traineriksi nimenomaan hänet. Jatkoa siis seuraa, ja ensimmäinen, maksuton "mitäs me keksittäis" -kerta on ensi viikolla.
Laitoin muuten sähköpostin myös entiselle trainerille, kertoakseni, ettei toisen kelkkaan hyppääminen johtunut siitä, että asiakassuhteessamme olisi ollut jotain vikaa. Erittelin muutaman syyn ja toivotin mukavaa syksyä, ja vaikkei tyyppi ole mailiin vielä vastannutkaan, helpotuin salaa vähän jo postin lähetettyäni. Mihinkäs sitä tiikeri raidoistaan jne.
Ihana Anni :D Mä todellakin tunnistan nämä pohdinnat siitä loukkaanko tyyliin nyt sitä toista kampaajaa, jos meneekin käymään toisella. Vaikka vakikampaaja onkin kesälomalla ja saa ehkä siinä jonkun lapsenkin samalla, niin silti! Mutta hei mä ihan innostuin tästä PT-jutusta! Mä niin olen haaveillut PT-satsauksesta, mutta en vieläkään ole ihan varma mitä siitä saisin enemmän kuin esim. kovalla ryhmäliikuntatunnilla? Mä oon jotenkin lukossa tämän ajatuksen kanssa, ja tosi mielellään lukisin enemmänkin sun ajatuksia siitä miten PT:n palkkaaminen vaikuttaa omaan treenamiseen, motivaation, kehittymiseen jne :)
VastaaPoistaMiulla on tuo PT-postaus ollut ajatustasolla työstettävänä siitä lähtien, kun siitä ensimmäisen kerran mainitsit :P En vaan ole saanut koottua ajatuksiani yhteen, mutta yritän tässä lähitulevaisuudessa saada jotain juttua aikaiseksi. Ehkä haistelen ainakin tuon ensimmäisen kerran uuden trainerin kanssa alta pois, niin josko se herättäisi jotain viisaita ajatuksia, jotka voisin sitten jakaa täällä :)
Poista