Semi-oppikirjaviikko

Siinäpä jälleen saldoa viikolta, joka tuntui hujahtaneen ohi ihan huomaamatta. Maanantaille peruscombatit, tiistaiaamulle "uuden" kuntospinnin koeajo - on kuulemma sama kuin entinen rasvanpolttospin, mutta itselle ensimmäinen laatuaan joka tapauksessa. Tiistai-iltana tuli korkattua toinenkin neitsyys, kun kävin työkaverin kanssa osallistumassa Ruusukävelyyn, joka oli siis elämäni ensimmäinen maksullinen liikuntatapahtuma. Hauskaa oli hyvässä seurassa, sää oli huikean hyvä ja lenkin lopuksi sai palkinnoksi tuoretta ruisleipää. Not bad at all.

Tiistain spinnin jälkeen törmäsin pt:hen, ja saimme sovituksi kaksi seuraavaa tapaamista. Seuraavalla kerralla saan pyynnöstäni kaksijakoisen saliohjelman - en tiedä vielä ammunko itseäni jalkaan moisella pyynnöllä, mutta katsotaan. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla olisi sitten taas kehonkoostumusmittauksen aika, oh joy... Mutta no, toisaalta käyn tsekkaamassa tilanteen jopa melkein mielelläni. Paino ei ole kehittynyt haluamaani suuntaan, mutta koska voimat tuntuvat lisääntyvän vähä vähältä, tahdon tietää onko kropassani tapahtunut jotain muuta positiiviseksi luokiteltavaa.

Keskiviikon salitreenissä ei hirvittävästi mitään uutta auringon alla, mitä nyt tunnen puhdasta iloa pystypunnerruksissa kehittymisestä. Olen aina kuvitellut olkapäideni olevan totaalisen kelvottomat, mutta näemmä ovat kuitenkin ihan kehityskelpoiset yksilöt.

Perjantaina ulkoilutin uusia rakkauspakkauksiani, ja ovat ne kyllä vallan mainiot popot ainakin kävellessä. Ne jalassa tulee himo juosta vaikkei tällä hetkellä omistakaan minkään valtakunnan juoksukuntoa, mutta voisihan tuota alkaa opetella. Olen jo saavuttanut muutaman ei tule tapahtumaan -henkisen tavoitteen/unelman, joten miksikä sitä ei voisi seuraavaksi alkaa haaveilla hölkkäämisestä. Juoksevathan ne muutkin, joten miksen minäkin?

Tänään kävin aiemmasta vastentahtoisuudestani huolimatta taas heiluttelemassa kahvakuulaa, sillä vaikka sitä onkin inhottava tunnustaa, niin kai se olisi suotavaa pitää ohjelmassa mukana edes silloin tällöin. Viime viikolla ajattelin, että ihmisellä on lupa olla joku laji josta ei tykkää ja jota ei tahdo harrastaa. Toisaalta mieli ei ole muuttunut suuresti vieläkään, mutta tänään yritin silti ajatella niin, että ei ole pakko tykätä mutta on pakko yrittää tulla toimeen. Liikuntaa aloitteleville en ehkä suosittelisi jonkun inhokin väkisin harrastamista, mutta kun pelkoa liikuntainnon lopahtamisesta ei ole, en kai voi satunnaiseen kuulailuun kuollakaan.

Loppuilta sujuneekin sitten autuaasti sohvannurkassa kiekkoa tuijottaen. Olen maailman huonoin penkkiurheilija, en ole tarpeeksi perillä mistään lajista tunnistaakseni urheilijoita kasvoilta tai edes nimiltä, mutta keväisin joku napsahtaa korvien välissä ja saan katsottua useammankin lätkäpelin pitkästymättä. Aurinkoista sunnuntai-iltaa teille :)