Asetin marraskuussa itselleni tavoitteeksi kyetä joskus punnertamaan suorin vartaloin. Olen säännöllisen epäsäännöllisesti kokeillut kyseistä toimintoa, ja tällä viikolla olen saanut useamman kerran aikaiseksi muutaman peräkkäisen semi-hyväksyttävän toiston (=nenä ei koske lattiaa mutta käsissä on selkeä kulma). Alan siis päästä suht lähelle tavoitettani.
Tänään tein salilla pystypunnerruksia 9 kilon käsipainoilla. Tässä liikkeessä minulla ei ole ollut määriteltyjä tavoitteita, mutta jo tuo kilomäärä kuulostaa ja tuntuu niin uskomattomalta ottaen huomioon lähtötasoni, että voittajafiilis oli taattu.
Sitten tuli mieleeni ajatus: kehoni tekee kaiken mitä siltä pyydän, paitsi suostuu pudottamaan painoa. Tämän ajatuksenhan voi painottaa kahdesta eri kohdasta:
a) Kehoni tekee kaiken mitä siltä pyydän, PAITSI SUOSTUU PUDOTTAMAAN PAINOA.
b) KEHONI TEKEE KAIKEN MITÄ SILTÄ PYYDÄN, paitsi suostuu pudottamaan painoa.
Miksi, oi miksi on niiiiiin paljon helpompaa ajatella aasti kuin beesti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti