Tänään oli kyllä niiiiin maanantai. Ei ehkä kalenteriin katsottuna, mutta henkisesti. Aamu alkoi sujuvasti sillä, että jätin työavaimeni kotiin eteisen pöydälle, ja luonnollisesti muistin asian vasta työpaikan pihassa. Eipä sillä, onneksi meillä tunnetaan käsite nimeltä vara-avaimet, joten sain päiväksi lainaan kulkukortin. Pukukaappini avain roikkuu samassa nauhassa kulkulätkän kanssa, ja koska en viitsinyt murtautua omaan koppiini, hain lainaan myös pukukaappien vara-avaimet. Kyllä, monikossa. Ja voin kertoa, että on mahdotonta välttyä et vaan osaa -fiilikseltä, kun kantaa arviolta noin viittäkymmentä toisiinsa narulla sidottua abloyta. (Ja ei, en kantanut niitä mukanani koko päivää. Fiiliksen nostatukseen riittää matka alakerran pukukoppiin.)
No joo, tuon voi kuitenkin sulattaa suht helposti. Lomafiilis ja silleen, huomenna on nimittäin viimeinen työvuoro ennen ensimmäistä, viikon mittaista kesälomapätkää. Tulee tarpeeseen.
Se, mitä sen sijaan en voi sulattaa helposti tai edes vaikeasti on se, että unohdin combatin. Tai no, en unohtanut sen olemassaoloa ja olin kyllä menossa tunnille, mutta väärään aikaan. Fail. Normaalisti katson aina kalenterista joskus päivällä mihin aikaan tunti alkaa, sillä en tahdo millään oppia luottamaan omaan muistiini. No, tässä se nähtiin, että tarkistan homman ihan syystä.
Vedin kotona jumppakamat niskaan ja painelin ovesta ulos, ja heti pihassa riipaisi: voi helvetin kesälukujärjestys. Keväällä tunti alkoi 17.40, kesällä 16.30. Arvatkaa, korpesiko tajuta olevansa tunnin myöhässä? Mieli teki kääntyä takaisin, mutta kun trikoot olivat jo päällä ja olin poistunut kämpästä, ei luonto antanut periksi. Kävin sitten kiukuspäissäni veivaamassa kolme varttia crossarilla, joten ei kai sekään ihan hukkaan mennyt.
Mutta silti. Ei tätä päivää voi muuten kuvailla kuin toteamalla, että en vaan osaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti