Huomentapäivää, kaunokaiset. Harvinaista kyllä tänään ei ole reenailupäivä, sillä työt haittaavat harrastuksia. Sunnuntaivuoroja osuu omassa työssä kohdalle ehkä kerran reilussa kuukaudessa, joten useimmiten sunnuntai on yhtä kuin not lazyass sunday. Tällä kertaa olen tosin ihan tyytyväinen siitä, että näin ei ole - perjantaina alkoi jo vähän tuntua siltä, kuin olisi riehunut seitsemän päivää putkeen.
Alkuviikosta nyt ei ole sen ihmeempää sanottavaa, peruskauraa. Keskiviikkona kävin pt:n kanssa läpi muutamia uusia liikkeitä saliohjelmaa ajatellen, jotta vaihtoehtoja olisi sen verran, että pärjään niillä esim. kesän yli. Pääsin kokeilemaan kuminauhalla avustettua leuanvetoa, mutta eihän se vielä sujunut - ylätaljassa liikkuu 50 kiloa häthätää muutaman kerran, ja elopainoa tästä ruhosta löytyy kuitenkin reilut 20 kiloa enemmän. Mutta ei se nyt ihan epätoivoista rimpuilua ollut (eipä), vaan jäi fiilis, että kyllä se joskus onnistuu. Ei ehkä ensi viikolla, mutta viimeistään ensi vuonna.
Toinen hyvin mieleen jäänyt liike oli askelkyykky smithissä. Pt hymyili jotenkin viekkaasti sanoessaan, että jos joskus haluat olla takuuvarmasti kipeä seuraavana päivänä, niin tee näitä. No AIJAA. Ehdin keskiviikkona tehdä noita ehkä viisi toistoa per jalka, ja vasta tänään hanuri ja takareidet alkavat olla edes suurinpiirtein iskussa. Ehkä en aloita ko. liikkeen tekemistä kovin kunnianhimoisilla sarjoilla...
Siinäpä se viikko taitaa olla taputeltuna, katsellaan mitä seuraava tuo mukanaan. Keskiviikkona hierontaan <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti