Honey I'm home

Tai no, kotona ikäänkuin ah kuinka oikealta tämä tuntuu -mentaliteetilla. Kävin siis tänään bodycombatissa ensimmäistä kertaa melkein kahteen kuukauteen. Kahteen KUUKAUTEEN. Se on niin pitkä aika, että piti selata sekä Heiaa että blogia, jotta sain selville milloin viimeksi olen tunnilla ollut. 11. helmikuuta oli se.

On ollut huonoa tuuria. Combat menee salillani tässä lukkarissa kaksi kertaa viikossa, kahden eri ohjaajan vetäminä. Toinen ohjaaja oli käsileikkauksessa viime vuoden lopulla, ja pitkällä saikulla sen jälkeen. Viikon ensimmäinen tunti järjestettiin silloin kun ei-saikulla-oleva ohjaaja kykeni sen vetämään, muina kertoina tilalla oli toinen tunti. Sanomattakin selvää, että järjestetyille tunneille en päässyt kiitos iltavuorojen, ja ne kerrat jolloin olisin paikalle päässyt, ohjelmassa oli muutos. En mennyt. Viikon toinen tunti on samana päivänä kuin bodyjam, ja olen näiden parin kuukauden ajan valinnut aina sen, kun en molempia jaksa peräkkäin vetää.

Tyhmä nainen. Tykkään nimittäin tästä nyt menevästä ohjelmasta tämän päivän perusteella niin paljon, ettei mitään rajaa. Olin koko tunnin ihan liekeissä vaikka osa ajasta menikin puhtaaseen härväämiseen ennalta tuntemattoman ohjelman takia. Venyttelybiisin aikana olin vähällä alkaa vetistellä endorfiinipäissäni. Ensi viikolla joudun taas skippaamaan molemmat tunnit töiden takia, mutta sitten seuraavalla viikolla taas. Can't wait.

Kuvituskuvana aiheeseen täysin liittymätön otos uudesta pähkinälajikkeesta. Kielipoliisia sekä naurattaa että ahdistaa, mutta luonto ei antanut periksi huomauttaa asiasta kaupassa.