Ihkua pihkua

Tämän viikon perusteella on pakko sanoa, että kaksi combatia viikossa on parasta mitä voi housut jalassa tehdä. En tiedä mikä kuherruskuukausi minulla on kyseisen tunnin kanssa menossa - onhan se aina ollut ihan huippua, mutta nyt ovat palanneet ne ensimmäisten kertojen kylmät väreet syystä että on vaan niin jäätävän kivaa. Ensi viikollakin olisi mahdollista päästä molemmille tunneille, mutta ajattelin antaa torstain jamille mahdollisuuden. Haluan ainakin käydä katsomassa, onko ohjelma jo vaihtunut.

Pohjelihasteni lisäksi tein torstain tunnilla toisenkin havainnon: kun menee sellaisen jumpparin läheisyyteen jota on salaa ihaillut jo vajaan vuoden, saa itsestään enemmän irti. Combateissa käy siis yksi nainen, joka on aivan huikeassa kunnossa ja josta näkee, että on tullut käytyä tunnilla kerran jos toisenkin. Torstaina pääsin olosuhteiden pakosta poukkoilemaan hänen läheisyyteensä, ja eihän siinä mitenkään voi itse tehdä puolitehoilla, kun toinen vaan on niin hyvä. Kaikki kunnia niille joista ns. näkee että päälaji on zumba (anteeksi ystäväiset, en vaan keksinyt miten muutenkaan asiaa ilmaista), mutta saatan hakeutua samalle paikalle jatkossakin. Vielä kun saisi rohkaistua mieltään niin paljon, että saisi jonkun tunnin lopuksi sanottua mielessä pyörineen asian: "oon kateellinen siun sivupotkusta".

Eilen oli työpaikan virkistysilta, suomennettuna ryyppybileet. Olen tähän mennessä skipannut kaikki menneet ryhmärymyämiset, mutta tällä kertaa ajattelin olla sosiaalinen ja mennä joukon jatkoksi. Ja pakko tunnustaa, että hyvä että menin. Olen erinäisissä yhteyksissä tuonut ilmi vähäisen rälläysintoni, joten en saanut yhtään kieroa katsetta, vaikka pärjäsin koko illan kahdella pienellä siiderillä. Lisäksi oli hienoa huomata, että kuppikunnittumisesta (on se sana, on on) huolimatta voi olla hauskaa - pari muuta pöytää oli selkeästi tiettyjen porukoiden miehittämiä, itse nakotin ns. sekasikiöpöydässä jossa oli porukkaa vähän sieltä ja täältä. Ja vaikka emme muuta tehneetkään kuin jutelleet ringissä, väittäisin olleeni parhaissa bileissä pitkään aikaan. Kohteliaan semihymyilyn sijaan nauroin itseni tärviölle moneen otteeseen, vedet silmissä ja ns. jalkapohjista asti, vieläpä ihan aidosti. Luonnollisesti jutut olivat I guess you just had to be there -tasoa eli jälkeenpäin kerrottuna tuskin ketään naurattaisi, mutta tilannekomiikkahan se onkin parasta. Ja kun töissä ei kuitenkaan pääse kaikkien kanssa kovin syvällisesti sosialisoimaan, niin olihan se siistiä nähdä, että tuokin aavistuksen yrmyn oloinen kaveri onkin hauska heppu.

Öäää mitäs muuta. Viikon crossailusta ja spinnailusta ei ihmeempää kommentoitavaa, perushuttua. Kuin myös oikeastaan tämän päivän salitreeni; ei kummempia itsensä ylittämisiä muttei myöskään rimanalituksia - perushyvää pungertamista. Joku kerta vielä roudaan luurin salille ja otan kuvan siitä kuminauha-koroke-leuanvetoharjoittelusta, sillä voin luvata, että vajukimman näköistä touhua saa hakea.