Sivut

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Luovuttamisesta

Olen pohtinut viime aikoina paljon luovuttamista, tai lähinnä sitä, mitä se omalla kohdallani tarkoittaisi käytännössä. Monissa lukemissani blogeissa on kirjoitettu siitä, miten hienoa on kun näkyviä tuloksia tulee, ja että ilman niitä homma olisi tyssännyt alkuunsa. Ja mietitty, ettei varmasti löytyisi motivaatiota jatkaa, jos tuloksia ei tulisi.

Niinpä niin. Minä painoin viime vuoden helmikuussa vähän päälle 76 kiloa, sain hilattua lukeman joskus kesällä 71,9:ään ja tämänhetkinen magic number lienee hitusen päälle 74. En siis ole mikään varsinainen menestystarina, mitä tulee painonpudotukseen. Ja tässä sitä edelleen ollaan, jo toisen blogin voimin. Miksi ihmeessä?

Eihän tämän pitäisi olla näin vaikeaa. Kuten jo yhden lukemani blogin osoiterivilläkin lukee, ei painonpudotus mitään rakettitiedettä tai ydinfysiikkaa ole. Kun ihminen syö vähemmän kuin kuluttaa, hän laihtuu. Itse syön ainakin pt:n sanojen mukaan ihan sopivasti tavoitteisiini ja kulutukseeni nähden, joten maltillisen hoikistumisen pitäisi olla kaiken järjen mukaan mahdollista, ja oikeastaan tapahtunut jo. Olenko turhautunut? Olen, äärimmäisen.

Miksi en sitten luovuta? Siksi, etten oikeastaan ole kyennyt määrittelemään itselleni, mitä se tarkoittaa. Jos puhutaan pelkästään ravintopuolesta, niin ehkä sillä saralla luovutan aina silloin tällöin. Tai en tiedä, ehkä ajatusmaailmani syömisen suhteen on niin sekaisin, että pidän "normaalia" herkuttelua luovuttamisena. Ruokavaliossani on kuitenkin ollut tiettyjä peruspilareita jo vuosia (mm. täysjyväversiot vaaleiden sijaan), joita en enää vaihtaisi pois. Eli jos luovuttaminen tarkoittaisi paluuta parikymppisen minän ruokailutapoihin, siitä ei tulisi mitään.

Jos taas ajatellaan liikuntapuolta ja sitä, että luovuttaminen olisi yhtä kuin liikkumisen lopettaminen, minusta ei enää saisi luovuttajaa. Liikunta ei ole ollut enää pitkään aikaan pakkopullaa, vaan liikun, koska tahdon liikkua. Liikun, koska siitä tulee hyvä olo, koska se pitää mieleterveyteni rippeet tallella ja koska en tiedä mitä muutakaan tekisin sillä kaikella ajalla, joka jäisi yli jos treenit otettaisiin viikko-ohjelmasta pois. Eli ei, siinä mielessä en missään tapauksessa voisi luovuttaa.

Kuitenkin tuntuu, että tästä kaikesta on muodostunut minulle jollain tavalla liian iso asia. Ei liene mennyt yhtään päivää kuluneen vuoden aikana, etteivät nämä asiat olisi olleet mielessä. Kun en ole onnistunut sillä tavalla kuin olisin halunnut, painonpudotuksesta on tullut mörkö ja stressinaihe. Kun soppaan lisätään kilpirauhasongelmat ja kotikuvioiden aiheuttamat vuosikausia jatkuneet katkonaiset unet, on minulla käsissäni melkoinen keitos.

En oikeastaan tiedä, mitä tällä paatoksella haen. Jonkinlaista selkeyttä kai omiin ajatuksiin, ja jos jollakulla herää aiheesta viisaita tai vähemmän viisaita ajatuksia, otan nekin ilomielin vastaan. Jollain tavalla tuota ajatusmaailmaa pitäisi joka tapauksessa fiksailla, koska nyt stressinaiheita tuntuu tunkevan niin ovista, ikkunoista kuin hätäuloskäynneistäkin. Koska kotikuvioihin liittyvät stressinaiheet ovat sellaisia joihin en voi vaikuttaa tai joita en voi poistaa, niin loogisinta taitaisi olla lopettaa painosta stressaaminen, ja keskittyä niihin asioihin joissa tuloksia tulee (=rauta nousee). Vaikka en osaisikaan enää luovuttaa, niin itsesyytöksistä voisin kuitenkin opetella luopumaan.

Blogin suhteen en ainakaan aio luovuttaa, sillä tämä on ollut pitkään laihdutusblogin sijaan treeniblogi, ja sellaisena aion sen pitää jatkossakin. Kenelle muullekaan hehkuttaisin, että melkein jaksoin jotain mitä en ennen jaksanut lähellekään ;)     

4 kommenttia:

  1. Mulla on yks hyvä kaveri joka sairastaa aika pahaa kilpparia (ei selvinnyt enää edes ihan niillä normaaleilla lääkkeillä, mitä ne nyt onkaan, vaan tartti toiset lisäksi) ja kokeili useita eri laihdutustapoja, kunnes sitten kokeili karppausta. Sillä laihtui, hitaasti kylläkin, mutta laihtui. Enkä nyt todella halua tuputtaa karppausta et jee kyllä kokeile, koska enhän mä itsekään enää karppaa. Karppasin kuitenkin aikanaan laihtuakseni ja sillä sain painon 79->64, josta se on kyllä pompannu pari kiloa ylöspäin, mutta mun pituudella edelleen ollaan reilusti normaalipainossa. Paljon liikkuvalle siinä on ongelmansa minkä takia itsekin siirryin karppaamisesta takas vähän hiilaripitosempaan maailmaan, mutta kyllä se vaan painonpudotuksessa tuppas toimimaan. Vaikka noh, yksilöitä toki ollaan kaikki, eli en nyt väitä että toimisi kaikilla.

    Toinen pointti sitten, että koska et ole kuitenkaan mitenkään todella ylipainoinen, niin onko sillä edes väliä? Siis tottakai ymmärän joo ulkonäköseikat ja naiseuteen liittyvän turhamaisuudeen, sen takiahan mä itsekin laihdutin. Mut jos aattelis ainakin, et liikunnan ei tarvii olla kytköksissä laihtumiseen, vaan liikut koska tulet siitä terveemmäksi, painosta riippumatta. Olet sitäapaitsi varmasi terveempi kuin moni normaalipainoinen "laihaläski", joka ei koskaan liiku mihinkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karppaus kävi joskus mielessä, mutta ohitin sen sitten kun ajattelin, ettei ehkä toimisi minulla. Tai no, painonhan sillä voisi saada putoamaan, mutta muuten en ole erityisen ihastunut ajatukseen. Pt totesi taannoin, ettei hänkään suosittelisi minulle karppausta, vaan ennemmin kiinnittämään huomiota hiilareiden laatuun.

      Toiseen pointtiin: I hear ya :) On sitä itsekin tullut mietittyä, että minkä takia päässä täytyy olla välttämättä fiksaatio jostain alle 70 kilosta. Niinhän sitä sanotaan, ettei liikkumalla laihdu, minkä olen ainakin omalla kohdallani todennut valitettavaksi faktaksi. Siksipä liikunnalle on pitänyt löytää muut syyt, jotka onneksi löytyivätkin suht helposti.

      Ja tosiaan, koska kotikuviot ovat mitä ovat, jotenkin tuntuu ettei nyt ole aika panikoida vaa'an lukemasta vaan keskittyä ensin esim. siihen, että saisi taas nukuttua kunnolla.

      Poista
  2. Tää oli kyllä tosi hyvä kirjoitus. Voin hyvin kuvitella turhautumisesi, jos olet jo pitkään yritänyt pudottaa painoa, eikä tuloksia tunnu tulevan siinä tahdissa kuin toivoisit. Nämä saattaa kuulostaa kliseiltä, mutta tarkoitan jokaista sanaa silti. Ensinnäkin terveys, hyvinvointi ja kauneus on niin paljon enemmän kuin luku vaa'assa. Sä olet fyysisesti varmasti todella paljon kovemmassa kunnossa kuin moni muu. Mä en ole koskaan vetänyt edes yhtä melkein-leukaa. En edes 10% melkein-leukaa. Mä itse olen jojoillut vuosia painoni kanssa, ja laihduttanut ties kuinka monesti. Tämä vuosi on ollut erilainen, sillä olen keskittänyt kaiken energiani puolimaratonhaaveen toteuttamiseen ja tietoisesti unohtanut kaikki kalorilaskennat yms, ja yrittänyt syödä mahdollisimman intuitiivisesti ja silloin kun on nälkä. Painoa on pudonnut kuin varkain, ja uskoisin että pitkälti juuri siksi, että en ole stressanut painostani oikeastaan koko vuonna. Mitä väliä, vaikka painan 70, jos mä pystyn juoksemaan yli 10 kilsan lenkkejä? On ihanaa olla terve, ja pystyä ylittämään omia raja-aitoja. Toki mun tilanne on eri kuin sun, sillä mulla ei ole kilppari- tai perhehaasteita ainakaan tällä hetkellä, eli ei voi tietenkään verrata yksi yhteen. Mutta mitä jos säkin asettaisit itsellesi jotain liikuntaan kohdistuvia konkreettisia tavoitteita, jotka ottaisit ykkösprioriteetiksi, ja antaisit painon ja puntarin olla? Kun antaa elämän kuljettaa, voi tapahtua hyviä asioita, vaikka ihan varkain ja huomaamattakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Tiinuska <3 Jotenkin tuntuu hassulta, että tuossa on juuri niitä asioita joita olen itsekin miettinyt, mutta jostain syystä ne on aina kuultava joltain muulta, että voi edes harkita uskovansa niihin. Eli, kiitos, kiitos, kiitos.

      Jospa tosiaan yrittäisin nyt keskittyä enemmän siihen, että ylittäisin itseni salilla kuin siihen, että alittaisin sen hemmetin 70 kiloa :P

      Poista