Perusviikon peruspäivitys. Perusperusperus. Sanoinko jo, että perus?
Erilaista muihin viikkoihin se, että sain vihdoinkin aikaiseksi kokeilla intervallitreenin ihmeellistä maailmaa. Pt on sitkeästi merkannut sen jokaiseen kolmeen liikuntasuunnitelmaan jotka minulla on ollut, ja perjantaina tein sen ensimmäisen kerran. Köh. Käytännössä siis crossailua, alkuun 10 minuutin lämmittely jonka jälkeen 4 x 2 minuutin sykkeennostot, väleissä 2 minuutin palautukset. Ja koska tuo homma ei vienyt kuin vajaan puoli tuntia enkä malttanut lopettaa ns. kesken, himmailin vielä peruskuntosykkeellä tunnin täyteen. Ei ollut perseestä ja aika meni nopeasti, voisi kokeilla toistekin.
Toinen lihaskuntotreeni jäi tekemättä torstaina jumiin menneiden ojentajien takia, tosin todellisempi syy lienee typerien työvuorojen aiheuttama lorvikatarri. Mutta poljin sentään tuota pyörää tänään, go me.
Mmmmmitäs muuta. Alkavan viikon työvuorot + itsenäisyyspäivä + Fressin joulunajan lukujärjestys = ei lempparitunteja. Tarkoittaa käytännössä kynsien kestolakkausta, veronpalautusten tuhlaamista ja keskiviikkoisia pikkujouluja. Ja ehkä johonkin väliin tuota urhisteluakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti