Toipilasviikko

Puolitehoinen viikko, mutta niin oli olokin. Flunssa hellitti otettaan keskiviikon tienoilla, eikä tuo moi miten jaksat, tuntuuko tää pahalta -mentaliteetilla vedetty kroppaantutustumislenkki pahentanut oloa. Torstaina uskalsin lähteä uudelle kävelylle, tällä kertaa ihan ns. oikealla lenkkivauhdilla, ja olin perjantaina edelleen hengissä. Jospa se tästä, johan tuossa yli viikko tuli sairastettuakin.

Tämänpäiväinen pumppi tuntui hyvältä. Jos ensimmäinen tunti oli beige, tämä toinen herätti orastavan ihastuksen. Taidan siis alkukankeudesta huolimatta lämmetä, ja nähtävästi voin viihtyä myös lihaskuntotunneilla. Tein kyllä sen verran syntiä, että lisäsin painoja jo nyt, vaikka muistelen jostain kuulleeni, että niin olisi suotavaa tehdä vasta useamman viikon jälkeen. Vetoan kuitenkin siihen, etten pumppineitsyenä voinut tietää millaisilla painoilla kykenen tekemään, enkä näe järkeä tehdä sellaisilla, jotka eivät ihan oikeasti tunnu missään. Luonnollisestikaan en marssinut saliin takki auki ja valinnut samoja painoja mihin olisin ehkä salilla tarttunut, mutta luotin omaan arvostelukykyyni ja kokeilin pieniä lisäyksiä niihin osioihin, joihin en viimeksi saanut tuntumaa. Edelleen kyllä pärjäsin koko tunnin 4 x 1kg ja 2 x 2,5kg levyillä, joten ei tässä nyt vielä parane nokka pystyssä kulkea. Mutta pikkuhiljaa, vähän nimittäin epäilen että tuo laji on tullut jäädäkseen.

Sääri ei ole oireillut sen jälkeen kun avauduin siitä täällä, joten nähtävästi pesäero ballerinoihin tuotti halutun tuloksen. Tämän rohkaisemana uskaltaudun huomenna combatiin uusine kenkineni, ja mikäli raajat pysyvät kunnossa, tiistaina otan uusintakierroksen. Jostainhan se riemu on revittävä näinäkin viikkoina, kun keskiviikon jamit jäävät väliin. Flunssailun ajan kestänyt motivaatiopulakin on taas menneitään, joten näköjään liikunta motivoi liikkumaan lisää. Urheilullista viikkoa, ihanaiset!