Uuteen nousuun

Ainiin muuten. Ajattelin, että haluaisin painaa sen-ja-sen-kuun lopussa sen-ja-sen-verran vähemmän kun nyt. Saanko aina välillä nillittää sulle, kun en saa suklaata?

Kyseisen viestin lähetin tänään ystävälleni, joka vastasi että todellakin, itselläänkin olisi muutama kilo karistettavana, mutta tiukassa tuntuvat olevan. Vaihdoimme muutaman sanasen herkuttelusta, ja kummallakin tuntuu olevan vähän samantyylisiä ongelmia - hänellä suolaisten herkkujen ja minulla suklaan kanssa. Lomalla voi vähän herkutella. Viikonloppuna voi herkutella. Ja kun vuorotyössä viikonloppu saattaa tulla kolme kertaa viikossa, niin siinähän sitä ollaan. Tai kun tuli tehtyä 500kcal kuluttanut treeni, niin nyt voi vetää jäätelöä. Juu voi, mutta ei sillä tonnilla sentään.

Eli joo. Tarkoitus olisi taas kerran aloittaa alusta. Tein jotain mitä en ole ennen tehnyt, ja asetin itselleni välitavoitteen. Tavoite on täysin mahdollinen ja realistinen eikä vaadi kitukuuria, ainoastaan ruokavalion tarkistamista ja herkuttelun kohtuullistamista, kun liikuntapuoli on kutakuinkin jo hanskassa. Silti pelottaa. Toki omat repsahduksetkin, mutta myös se, että entä jos tuo kilpparivaiva vaikuttaa kaikesta huolimatta edelleen? Jos nyt taas epäonnistun, tuleeko tästä ikinä mitään? Olisi niin helppo luovuttaa ja alkaa masistella siitä, että jos kaikki olisi mennyt kuin Strömsössä ikään, olisin nyt 65-kiloinen. No, enpä ole. Masistelun sijaan päätän mieluummin ajatella niin, että aina on hyvä aika aloittaa uudestaan.

Taidan olla mahdollisimman perinteinen tunnesyöjä. Suklaa on kaveri kun stressaa, kun pitää juhlistaa jotain, kun on vähän mieli maassa tai kun päätä särkee. Olen myös tapasyöjä: suklaa on kaveri kun sitä kerran kaapissa on. Ei nyt ehkä ihan törkeästi tee juuri nyt mieli, mutta olihan se viimeksikin herkkua. Leffaa katsoessa pitää syödä jotain hyvää. Ja niin edelleen.

Olen katsonut nenä ruudussa kiinni Suurinta pudottajaa niin kauan kuin muistan. En usko puoliakaan tapahtumista aidoiksi, mutta onhan se hyvää viihdettä ja mielenkiintoista katsella muodonmuutoksia. On myös käynyt muutamaan otteeseen mielessä, kun ohjelmassa on painotettu syy-seuraus-suhteiden ymmärtämisen tärkeyttä, että pitäisikö minun ymmärtää miksi olen tällainen. Painonnousulle nyt on muutamakin selkeä syy; auton hankkiminen ja yleinen laiskistuminen sekä tuo kilpirauhasen vajaatoiminta. Mutta siihen, miksi herkuttelen niin kuin herkuttelen, minulla ei ole vastausta.

Entä mitä ajattelen saavuttavani, jos laihdun? En saisi narkkariläheistäni muuttamaan elämäänsä kymmenen kiloa kevyempänäkään, enkä olisi nykyistä tyytyväisempi työhöni. Elän onnellisessa ja hyvin toimivassa parisuhteessa ja toivon, että ajan myötä avovaimon nimikkeestäni tippuu etuliite pois - en usko että kiloillani olisi tässä asiassa paljoakaan merkitystä. Sen sijaan voisin ajatella, että mikäli saisin nipistettyä pois haluamani määrän kiloja, minusta tulisi terveempi, energisempi ja voisin paremmin. Se taas voisi vaikuttaa positiivisesti myös parisuhteeseen, vaikka se nykyiselläänkin on enemmän kuin hyvissä kantimissa. Ainakin turha läskeistä napiseminen jäisi pois, jos ei muuta. En tiedä, hankalaa.

Jätän tarkoituksella julkistamatta asettamani tavoitteiden yksityiskohdat, sillä epäonnistumisen pelko on vielä liian suuri ja pessimisti ei pety. Jatkan blogin pyörittämistä enimmäkseen liikunnan ympärillä, ja sotken mahdollisesti mukaan ajoittain myös jotain muuta jos aihetta on. Uuteen nousuun, tai enneminkin laskuun, uteliaana ja vielä toistaiseksi toiveikkaana.