Sivut

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

-0,5 kg

Tervetuloa viidennelle lukijalle!

Liikunnan puolesta viikko näyttää yllättävän hyvältä siihen nähden, että palasin tiistaina lomalta töihin ja arvelin, etten tule normiarkena pääsemään lähellekään viimeisen lomaviikon lukemia. Ei tämä nyt ihan pusikkoon mennyt, sillä tämän viikon vajaat 6,5 h hävisivät edelliselle vain puolella tunnilla.

En ole varsinaisesti lyönyt lukkoon mitään ajallisia tavoitteita, mutta taisin tehdä jo uudenvuodenlupauksen liikkua vähintään kolmesti viikossa. Tämän olen mielessäni jalostanut vielä niin, että mukava olisi päästä 5-8 tuntiin, mutten viitsi ottaa tästä sen suurempaa stressiä. Joillain viikoilla työvuorot osuvat ihan nappiin kuntokeskuksen lukujärjestyksen kanssa, toisinaan on klo 11-19 -tyylisiä vuoroja jolloin en saa itsestäni irti yhtään mitään. Sillä mennään mitä eteen heitetään.

Syömisten puolesta viikko meni ihan jees -kategoriaan. Viikonloppuna tuli herkuteltua enemmän kuin olisi ehkä tarvinnut, mutta siististi syödyn ma-pe -välin ansiosta omatunto ei karju kovin lujaa. Paino oli eilen aamulla 500g vähemmän kuin maanantaina, joten senkään suhteen ei voi valittaa. Ajattelin katsoa miten pitkälle pääsen pelkällä herkuttelun vähentämisellä, ja josko jossain vaiheessa on aiheellista tarkistaa muitakin syömisiä. Uusi nousu jatkuu joka tapauksessa vielä ensimmäisen viikon jälkeenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti