Niina kirjoitteli kehonkuvasta ja mainitsi Energynetin, jossa voi käydä mittaamassa omansa. Tartuin linkkiin heti sillä paloin halusta tietää, kuinka kaukana todellisuudesta oma käsitykseni itsestäni mahtaa olla. Kehonkuvani tuntuu vaihtelevan mielialojen ja päivien mukaan ei paha :sta voi tsiisus mikä valas -mietteisiin. Peilikuva ja kameroihin tallentuneet otokset (joita ei onneksi ole nykyään paljon) eivät jotenkin kohtaa - peilistä katsoo valokuvaa hoikempi minä.
Arvoin molempien kohtien kanssa. Vihreää palluraa ajatellen kolmonen oli omaan makuuni aavistuksen liian ruipelo, ja nelonen näytti realistisemmalta tavoitteelta. Toisaalta, jos kolmoseen lisäisi lihaksia... Päädyin silti neloseen. Koet olevasi -kohdassakin olin kahden vaiheilla kun mietin, uskoako peiliä vai valokuvia. Ajattelin, että peilistä näkyvä kroppa voisi olla jotain vitosen kaltaista, mutta valokuvista katsoo takaisin ihan selvä kutonen. Laskennallisesti olen siis vitonen, ja hyväksyn kyllä tuomion, vaikka väittäisinkin olevani enemmän vitonen omenavatsalla.
Herättäähän tämä jonkinlaisia ajatuksia. Olen teininäkin nähnyt itseni isompana kuin olin, johtuen ehkä siitä, että vatsani on aina pömpöttänyt - joten siinä mielessä ei ole mitään uutta, etten ole ihan kartalla todellisesta olomuodostani. Sanottakoon tosin, että nykyään niitä alle parikymppisenä napsaistuja otoksia katsoessa tulee mieleen, että kylläpä sitä voi ihminen näyttää pieneltä. Hämmentävää tämä on siinä mielessä, että mikäli ylläolevaa laskuria on uskominen, en olekaan todellisuudessa niin kaukana tavoitteestani kuin kuvittelin. Toisaalta on muistettava, että interneetterin laskurit ovat vain interneetterin laskureita, ja sekä peili että valokuvat kyllä kertovat matkaa olevan vielä jäljellä.
Matkan alkuaskeleet ovatkin sujuneet ihan mukavasti. Starttasin herkuttoman arjen lähes moitteettomasti; murojen sekaan on eksynyt pari teelusikallista kaakaojauhetta sillä en pidä maidon mausta, ja töissä on syötävä Läkeroleja jotta ääni riittää. Eilisellä kauppareissulla mieliteko-Snickers jäi ostamatta kun järkeilin, että treenin jälkeistä "suklaatarvetta" todennäköisempää on ihan oikea nälkä. Ja kas kummaa, mieliteko vaihtui autoon päästyäni kinkkumunakas-himoksi. Muiden syömisten suhteen en ole erityisemmin pingottanut, vaan syönyt kotiruokaa ja rehuja niin, ettei ole jäänyt nälkä.
Tänään ostin työpaikkani aulassa päivystävältä, sympaattiselta pojalta taas kaksi litraa mansikoita ("Mansikoita, kiitos." -Monta? "Yks." -Vai kaks? Kaaaaaks. Joooooo! Sano siinä sitten ei...), joista toinen saa toimittaa tänään herkun virkaa. Taidan silti sallia itselleni viikonloppuna suklaata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti