Sivut

torstai 26. joulukuuta 2013

Uteliaisuus tappoi kissan ja muita ajatuksia bodyattackista

Tänään tein jotain, mitä en normaalisti tee - kahdellakin eri tasolla. Yksi: kävin ensimmäistä kertaa ikinä bodyattackissa ja kaksi: kävin vierailevan ohjaajan tunnilla vapaaehtoisesti. No, eipä kai minua kukaan ole ennenkään pakottanut vierailijoiden tunneille menemään, mutta tilanteet ovat yleensä olleet sellaisia, että jonkun lempparitunnin ohjaaja on vaihtunut lennossa ja peruakaan ei ole enää viitsinyt. Aiemmat kokemukset muista kuin vakkariohjaajista eivät ole olleet kovin mairittelevia, joten mietin pari kertaa, viitsisinkö ottaa riskin. Uteliaisuus kuitenkin voitti - olen halunnut jo pidempään testata attackin, ja kun sitä ei vakkariohjelmistossa tai vakkariohjaajien vetämänä ole ollut, piti antaa vierailijalle mahdollisuus.

Jumppasali oli kinkkua sulattelevista akoista täysi, jopa täydempi kuin olisin osannut odottaa. Ohjaajan nähtyäni ymmärsin miksi: salin edessä touhusi jäätävän hyvässä fyysisessä kunnossa oleva nuorimies, jonka herättämä ensireaktio oli, että voi kun se on niin nätti. Luvassa oli siis ainakin silmänruokaa, jos tunti sattuisi jostain syystä muuten olemaan pettymys.

Vaan nopeastipa se eyecandy unohtui, kun päästiin tekemisen makuun. Naurahdin ääneen, kun alkulämmittelyn jälkeen sykkeen pompatessa 153:een ohjaaja totesi, että no nyt aloitetaan treeni. Vaihdoin peilin kautta kauhistuneen silmäyksen myös tunnille tulleen entisen työkaverini kanssa, ja vedin syvään henkeä.

Sen jälkeinen aika onkin hitusen hämärän peitossa. Mieleen jäivät lähinnä juokseminen, haarahypyt, kerähypyt (you know, polvet rintaan), askelkyykkyhypyt, polvennostojuoksu ja muu kevyt pieni aktiviteetti. Suurin osa energiasta kului hengittämiseen ja siihen, että yritin olla kuolematta. Biisien välissä oli nojattava käsillä polviin jotta kesti seisaallaan. Ohjaajan tokaistessa ensimmäisen sykehuipun jälkeen että nyt huilataan... ja punnerretaan, olisi tehnyt mieli sanoa, että there's like eighteen things wrong with that sentence.

Mutta siis, olihan se ihan loistavaa. Lukuun ottamatta sitä faktaa että itsensä saa hengiltä paljon helpommallakin, tunti oli ihan huippu. Ohjaajasta tykkäsin todella paljon; touhusi hyvin jumppaajien mukana, kannusti, kävi vieressä kisaamassa, otti katsekontaktia ja sai näin omatkin polvet nousemaan piirun verran korkeammalle. Olisi heittämällä potentiaalia lemppariohjaajaksi, mutta tyyppi on ikävä kyllä ulkoistanut itsensä asumaan toiselle paikkakunnalle, ja satoja kilometrejä en minäkään viitsi matkustaa hyvänkään jumpan takia. Kävin kiittämässä tunnista sanoin oot sie kyllä vähän hullu, mutta kiitos.

Jätin palautetta myös salille, että attack olisi mukava saada vakkariohjelmistoon, sillä tykkäsin ohjaajan lisäksi myös tunnista. Olihan se aivan järkyttävän rankkaa ja maksimisyke 180, mutta vastaavalla tavalla ei ole tullut itseään haastettua aikoihin. Ja vaikka tunti olikin pahinta missä olen koskaan ollut, tahdon ehdottomasti mennä joskus uudestaan.


4 kommenttia:

  1. Meilläkin tuli tuo viime vuoden syksynä silloisen vakkarisalin ohjelmistoon. Muutaman kerran ehdin sairastelujen välillä siellä käydä, kunnes pakottavat syyt saivat lopettamaan käynnin tunnilla. Vaikka raskaana jumpissa kävinkin, tuo ei tullut mieleen edes alkuraskaudesta tuon pienen kuoleman takia. Ehkäpä sitä joskus virlä pystyy palaamaan senkin pariin, nyt kun salin sijainti on turhan kaukana niin täytyy tyytyä lähijumppien tarjontaan, jotka ovat hyviä nekin, mutta ei niissä ihan samoja tehoja saa irti.

    Itsellä tässä pikku hiljaa pitäisi siis taas löytää uudet kuviot omille harrasteille, kun pikkumiehen takia kuviot menee vähän uusiksi. No onneksi sain synttärilahjaksi sykemittarin, niin josko vaikka lenkkeily eri muodoissaan alkaisi taas maistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tosiaan eilisen perusteella tulisi heti mieleen lähteä pomppimaan tuonne jos olisi raskaana - energia riitti juuri ja juuri itsensä pitämiseen hengissä, ei puhettakaan että jonkun toisen hengestä huolehtiminen olisi onnistunut :P Mutta tehokasta tosiaan oli kun sääretkin hikoilivat, mitä tapahtuu yleensä kesähelteillä huonommin ilmastoidussa salissa.

      Sykemittari on näppärä, ja pidän peukkuja, että se mieluinen liikuntamuoto löytyy :) Monilla saleillahan on käsittääkseni ns. lapsiparkkeja jos sellaista haluaa hyödyntää - ei varmastikaan vielä tässä vaiheessa, mutta tulevaisuudessa kunhan pikkuinen kasvaa. Sitä odotellessa tsemppiä lenkkeilyyn!

      Poista
  2. No jopa vain kuulostaa hurjalta, huh!!! Kurkistin jo meidän salin kevätaikataulua, ja siellähän näytti kukkuvan uutuutena SatsEnergy, joka on ilmeisesti satsin vastine attackille. Tämän jälkeen en ole ollenkaan varma uskallanko mennä testaamaan :D mutta uuteen jamiin taidan mennä tutustumaan sunnuntaina, jeee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tuo olikin kamalampaa kuin ihanan kamala, niin kyllä mie silti suosittelen testaamaan Satsin vastinetta edes kerran ;) Se itsensä ylittämisen fiilis on suorastaan ravisteleva kun tuollaisesta selviää omin jaloin kotiin, ja jää polte päästä joskus uudestaan. Siis heti kun keuhkot, sydän ja pohkeet toipuvat järkytyksestä.

      Tulit muuten tuon tunnin aikana mieleen, kun kirjoittelit joskus siitä liikuttumisesta jollain tunnilla. Omat silmäkulmat on kostuneet joskus muinoin jonkun combatin loppuvenyissä, ja nyt attackin aikana oli todella lähellä. Jonkun tositosi kovan vedon jälkeen (ei kyllä mitään muistikuvaa mitä siinä tehtiin) olisi ollut potentiaalia semivetistelyihin jos olisi ehtinyt - oli vaan kiire juosta/punnertaa/mitäikinä jo seuraavaa biisiä niin jäi yhteen "damn I did it" -nyyhkäisyyn :P

      Poista