Mitta täynnä

Huoh. No, onhan kaksi kertaa enemmän kuin nolla. Viikkoon mahtui siis tunnin crossailu sekä tunnin treeni powerplate-härpättimellä Lempparin ohjauksessa. Powerplate on siis se värisevä vekotin, jota voi käyttää niin hierontaan, venyttelyyn kuin voimatreeniinkin. Itse en ikävä kyllä päässyt nauttimaan pelkästä hieronnasta, vaan pääpaino oli voimatreenissä. Hauskaa sinänsä, että vaikka ei muka oikein mitään tee ja missään tunnu, seuraavana päivänä juntturoita löytyy vähän jos vaikka mistä. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus, siis.

Lemppari muuten ilmoitti jatkavansa tammikuussa opintojaan, ja muuttavansa arkipäiviksi toiselle paikkakunnalle. Tarjosi ensin treenarin vaihtoa, mutta lievästi sanottuna torjuvan ilmeeni nähtyään kertoi, että aikoo tehdä pt-töitä myös viikonloppuisin. Tuohon tarrauduin kuin hukkuva oljenkorteen - sunnuntait ovat (tai olisivat) treenipäiviäni usein muutenkin, joten treffit sopivat mainiosti myös silloin. Enkä tasan vaihda treenaria, jos ei ole ihan pakko.

Rintakehän paineentunne ei ole kadonnut vieläkään kokonaan, mutta olen alkanut epäillä sen johtuvan jostain muusta kuin flunssailusta. Jos keuhkoissa ei kuulu mitään, onteloissa ei ole mitään, tämä ei ole mykoplasmaa eikä minulla ole mitään muita oireita, niin ehkä se tuntemus ei liitykään flunssaan. Mikäli olen oikeassa, vaihtoehtoja on oikeastaan kaksi: stressiperäinen ahdistus/paine tai sitten rankani on vetänyt niin jumiin, että se tuntuu ilkeästi rintakehässä.

Huomenna on tarkoitus suorittaa hieman kyseenalainen koe: menen combat-tunnille. Mikäli happi loppuu ja olen vähällä kuolla, lienee turvallista olettaa vian olevan sittenkin keuhkoissa. Jos taas keuhkot eivät lennä salin lattialle ja syke pysyy normaaleissa combat-lukemissa, uskaltanen lisätä treenien määrää. Olo edellä on tarkoitus mennä edelleen, mutta on se nyt saatana jos ei ala oikeaa syytä löytyä. Nimimerkillä puolitoista kuukautta epänormaaliutta, ei toki sillä että laskisin.

Positiivisten kokemusten viikkoa meille kaikille, joohan?