Sivut

maanantai 30. joulukuuta 2013

Oho

Olen huono shoppailija. Siis yleensä. Useimmiten näen parilla silmäyksellä onko kaupassa jotain kiinnostavaa, joten suurin osa liikkeistä tulee kirjaimellisesti juostua läpi ilman, että edes kosken yhteenkään vaatekappaleeseen.

Tämä ei koske treenivaatteita. Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin, mutta minusta treenivaatteet ovat kauniita ja mukavia, ja voisin ostaa niitä loputtomasti. Tänään kävin muutamassa liikkeessä pyörimässä, ja haussa oli mm. tavallisia, kohtalaisen hyvin istuvia t-paitoja arkikäyttöön (ei siis treeneihin). Mihin ne ovat hävinneet? Jos löysinkin seulani läpäisevän mallin, rinnuksissa luki "you can sit with us always and forever" tai "bad habits like me". Siis mitä? Jäi ostamatta.

Koska olin kuitenkin antanut itselleni luvan päästää mopon irti, marssin Stadiumiin mentaliteetilla sovita ihan mitä haluat ja osta kaikki mikä käy päälle. Siitähän se ajatus sitten lähti...

Nainen tarvitsee aina "vielä yhdet" Niken treenihousut, jotka ovat unelmanpehmeät jalassa ja nuolevat ihoa kuin... no joo. Ja tietysti (Socin) paidan niitä hetkiä varten, kun maha on tiellä eikä sitä jaksa vetää sisään.

Nainen tarvitsee myös "vielä yhden" Niken hihattoman topin, joka on niin kivan värinen. Kaula-aukko laskeutuu ehkä sentin alemmas kuin välttämättä olisi tarpeen, mutta alle laitettava urheilutoppi pelastaa epävarmat päivät. Nainen olisi saattanut ostaa myös saman topin mustana, ellei sen kaula-aukko olisi laskeutunut yli viittä senttiä sisartaan alemmas.

Nainen tarvitsee myös vielä yhden hihattoman topin, koska se näyttää ja tuntuu kivalta päällä. Nainen saattaa myös kassalle kävellessään napata rekistä vielä saman topin sinisenä, koska... no ei kai näitä voi koskaan olla liikaa.

Ainiin oho, niitä tavallisia t-paitojahan piti ostaa myös. Ostin kyllä sellaisenkin. Yhden. Hups.

2 kommenttia:

  1. Tuttu tauti! Paitsi että minä en enää oikein edes tiedä, millaisia tavallisia vaatteita tahtoisin ostaa. Pitäähän vaatekaappi siis jollain täyttää, treenivaatteet sopivat siihen hyvin. Kohta alan varmaan käyttää niitä töissäkin. Kätevää lähteä töiden jälkeen jumppaan, kun ei tarvitse vaihtaa vaatteita. :)

    Ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kuulostaa tutulta :) Hyvähän se on tosiaan ns. "tavallisissa" vaatekaupoissa käydä, kun ei tiedä, mitä sieltä edes pitäisi/voisi ostaa.

      Mainiota kuluvaa vuotta sinulle myös!

      Poista