Sivut

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Vuoden ensimmäinen

En viitsi aloittaa sanomalla, että uusi vuosi, uudet kujeet. Jollain tavalla uuden vuoden alkaminen on kuitenkin aina merkityksellinen juttu, vaikka lupaukset olisivatkin jääneet tekemättä. Oli jotenkin siistiä perustaa uusi kansio nimeltä treenit 2013 ja nimetä ylläoleva kuva treenit01.jpg. Nopea vilkaisu viime vuoden kansioon kertoo minun liikkuneen 46:lla viikolla, joskin aloin kirjoittaa tätä blogia vasta helmikuussa ja nimesin kuvat juoksevalla numerolla viikkonumeron sijaan. Muistaakseni liikuin kyllä jo alkuvuodesta vanhan blogin aikaan, mutta en jaksa palata tarkistamaan.

Anyhow. En varsinaisesti pääse vielä tälläkään viikolla keulimaan liikuntakertojen määrällä, mutta oikein muksakka perusviikko siitä huolimatta. Salitreeni luisti tällä(kin) viikolla jotenkin ylenpalttisen hienosti, rautaa nousi ylä- ja alataljoissa sekä pystypunnerruksissa taas aavistuksen enemmän kuin edellisellä kerralla. Vinopenkissä sen sijaan riittää työtä varmaan loppuelämäksi, tällä hetkellä nousee tasan tanko (20 kg) eikä yhtään enempää. Irvistellen saan 3 x 10 -sarjat tehtyä, ja viimeisten toistojen kohdalla lentäisivät perkeleet ellen olisi niin helvetin korrekti. Ehe ehe.

Pt:n kanssa sovittiin treffit viikolle 3, katsotaan taas kuulailua. Tulin tunnustaneeksi, että siinä missä salitreeni on taas tyyliin maailman parhautta ja innostaa ihan satasella, kuula tökkii eikä huvita pätkääkään. Ehkä siis ihan hyvä, että saan jonkun katsomaan vierestä, että treeni tulee tehtyä. En tiedä mikä hommassa mättää sillä ohjelmassa ei ole vikaa, ainoastaan tekijässä. Alan vahvasti kallistua sen puoleen, että mukavuusalueeseeni mahtuu kerralla vain tietty määrä erilaisia treenimuotoja, ja joku tippuu automaattisesti evvk-osastolle. Keväällä se oli salitreeni, viime talvena lenkkeily ja nyt näköjään kuula. Harkitsen myös erinäisiä toimenpiteitä; isukki lahjoi meitä urheiluliikkeen lahjakortilla, joten ehkä kotiutan pari kuulaa ja kokeilen, napostelisiko toiminnallinen olohuonetreeni yhtään paremmin.

Äääää joku juttu oli vielä. Ai niin! Pöllin Jennien blogin kommenteista aivan tolkuttoman hyvän idean: laitan euron "säästöpossuun" joka kerta, kun treeni on väännetty. En varsinaisesti tarvitse lisämotivaatiota liikkumiseen, mutta onhan tuo pirun näppärä säästämistapa, jonka jälkeen voi hyvällä omatunnolla ostaa jotain kivaa. Pitäisiköhän luvata itselle, että jokaisesta kuulatreenistä saa laittaa purkkiin extraa?

2 kommenttia:

  1. Mä oon pitänyt tuota euro per liikuntakerta -juttua kanssa, ja ostanut niillä rahoilla hyvillä mielun uusia treenivaatteita. Kivaa :-) Pitäiskin taas ottaa se käyttöön.

    VastaaPoista
  2. Tuo on kyllä kiva :) Ja jos malttaisi kerätä koko vuoden, saisi samalla tietää treenikertojen todellisen määrän (heiaheiassa crossarilämmittely ja punttitreeni = 2 kertaa, omassa mielessä yksi).

    VastaaPoista