Tiltissä

Ei tarvinnut mennä eilen jazzfunk-tunnille, eikä sen puoleen enää loppuviikolla töihin. Sunnuntaina alkanut lievä hengenahdistus muuttui maanantaina selkäpiitä myöten ravistelevaksi yskäksi, ja vaikka muita flunssanoireita ei näkynyt, katsoin parhaaksi varata tiistai-illalle lääkäriajan. Hyvä niin, sillä ääni alkoi kadota oktaavi kerrallaan ja eilen illalla oli jo vähän ylilämpöä.

Voltarenia, finrexiniä, bafusinia, särkylääkettä sekä reseptiyskänlääkettä ja -nenäsumutetta

Keuhkot olivat kuulemma ihan siistit, mutta kuulostin ilmeisesti riittävän surkealta, sillä lääkäri kysäisi, haluaisinko ehkä levätä pari päivää. Eilisen perusteella olisin vielä voinut kieltäytyäkin, mutta kerrankin olin kaukaa viisas (ja läheltä helvetin hyvännäköinen, eiku) ja otin levon vastaan. Tänä aamuna en olisi voinut olla kiitollisempi suodusta lepohetkestä - nenä sekä vuotaa että on tukossa, keuhkot rohisevat, yskittää ja ääneni on pelottavampi kuin Muumien mörkö ja Pikkukakkosen heikkojen jäiden varoitus yhteensä. Minulla taitaa olla flunssa.

 

Voltaren on kuvassa siksi, että tajusin samalla näyttää lekurille vasenta koipeani, joka on oireillut pitkin talvea. Ei tunnu kävellessä eikä edes jumpatessa, mutta jalkapöydän kääntäminen tiettyihin asentoihin sattuu - diagnoosina jännetupintulehdus. Saattaa hyvinkin johtua lokakuisesta leikkuulautaepisodista, mutta pitäisi mennä ohi, kunhan jaksan uittaa tassuani Voltarenissa.

 

Jään siis melko varmasti henkiin. Treenipaussi luonnollisesti ottaa ohimoon, mutta ehtii sitä liikkua terveenäkin. Ja kun ei ole normaaliin tapaan semikipeä vaan ihan rehellisesti puhkiväsynyt ja kroppa tiltissä, korvienvälikään ei jaksa tuntea huonoa omatuntoa siitä, että todennäköisesti vietän 80% päivästä vaakatasossa. Sairastupa kiittää ja kuittaa.