Ja taas on yksi viikko ohi. Katselin juuri kansiota johon olen tallentanut Heiaheian screenshotit, jotka olen mielikuvituksekkaasti nimennyt juoksevalla numerolla treenitxx.jpg. Tämänkertainen shotti on nimeltään treenit29.jpg, joten olen todistetusti liikkunut (enemmän tai vähemmän) 29 viikkoa. Se on pitkä aika se. (Olen itseasiassa pidempäänkin, mutta noin kauan tämä blogi on ollut olemassa.)
Tämä viikko kampesi vähän painottumaan aerobiseen, mutta ei tuntunut pahalta moinen ratkaisu. Alunperin olin ajatellut salitreeniä maanantai- ja torstaiaamuille, mutta maanantaina odottelin puhelua ja torstaille sain ajan parturiin. Ja kyllä, olen niin tyttö, että joskus annan itsensä hemmottelun ajaa treenien yli. Eikä edes liiemmin kaduta, tukasta tuli jälleen kerran hyvän värinen. Btw, kuinka hienoa on kun vakkarikampaaja ilmoittaa oma-aloitteisesti tekstiviestillä vaihtavansa firmaa, jotta osaan etsiytyä jatkossakin tämän osaavien käsien armoille. Puljulla ei minulle ole väliä, mutta koska olen kyseisen tukkatohtorin taitoihin luottanut jo vuosia parin vuoden muualla asumisen aiheuttamaa taukoa lukuun ottamatta, en ihan hevillä luota päätäni muiden käsiin. Enkä edes humpalla, ehe ehe.
Niin, se salitreeni. Pähkäilin tänään mennessäni, että nyt kun tälle viikolle on luvassa vain yksi punttitreeni, pitäisikö mieluummin keskittyä joko ylä- tai alakroppaan vai soheltaa joku kokovartalotreeni, jolloin tulisi tehtyä vähän kaikkea muttei mitään kunnolla. Päädyin valitsemaan toisen, ja koska jaloille on tällä viikolla ollut oma kivansa kuntopyöräilyn, combatin, jamin ja lenkkeilyn muodossa, soin pääasiallisen huomioni ylävartalolle. En ollut syönyt normaalia puuroaamupalaani joten vähän jotenkin tökki, mutta tulipahan tehtyä ja käytyä.
En malttanut jättää keskivartaloliikkeitä pois tämänkään päivän ohjelmasta, mikä saattoi kyllä olla virhe. Kuntokeskukseni syksylukkari alkaa huomenna, ja ohjelmaan oli ilmestynyt uusi tuttavuus nimeltään abs30. Tottahan se on mentävä testaamaan heti huomenna, joten vähän veikkaan tiistaiaamun menevän itseään kiitellessä. Jos salilla saan vatsiksiin sellaisen mukavan kiristyksen, huominen puolen tunnin rykäisy lienee silkkaa kuolemaa alusta loppuun. Mikäli en palaa raportoimaan ensi sunnuntaihin mennessä, isäntä ei ole saanut nostettua minua sängystä.
Jatkan papupatailua vielä sen verran, että kävimme miehekkeen kanssa paikallisilla markkinoilla ja bongasin sieltä brittiläistä toffeeta myyvän kojun. Mikähän ihme siinä on, että saan aina markkinoiden kaltaisissa tapahtumissa huijattua itseni luulemaan, että ihan ehdottomasti haluan esim. metrilakuja, tai tässä tapauksessa niitä fudgeja. Voin kertoa, että sokeria ja rasvaa ei oltu säästelty, enkä oikeastaan ole vieläkään päättänyt, olivatko ne ihan hyviä vai kuvottavinta mitä olen koskaan suuhuni pistänyt. Eivät nimittäin olleet ihan pieniä paloja ne. No, tulipahan testattua, ja josko tämän ällöttävän olotilan muistaisi sitten, kun seuraavan kerran ihan ehdottomasti haluaa jotain vastaavaa.
Entäs se paino sitten? Tämän aamun lukema oli 72,2 kg, joka on 300g vähemmän kuin mihin vuosi sitten kesällä alimmillaan pääsin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti