Sivut
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Huikean tavallista
Useamman kerran viikossa postaamisen huono puoli? Yhteenvetopäivinä ei ole mitään sanottavaa.
Jälleen kerran melko perusviikko. Maanantaina lähdettiin miehen kanssa iltalenkille ajatellen, että eihän siellä ole pakko olla kauan ja kunhan käy vähän haukkaamassa happea. Innostuimme kuitenkin kävelemään reilut seitsemän kilometriä, aavistuksen normilenkkivauhtia hitaammin - ihan kiva käppäily. Tiistain combatissa olin entiseen malliin ihan liekeissä, ja saan edelleen aivan järjettömät kiksit yhdestä tietystä biisistä ja liikesarjasta. Keskiviikon yläkroppatreenillä sain jostain mystisestä syystä jumiin myös takareidet, torstain sh'bam oli vähän pettymys ja tämän päivän salitreeni sellainen peruskiva. Innostuin pitkästä aikaa lisäämään alataljaan 2,5 kiloa hauiksiin ja saman verran ylätaljaan ojentajiin, ja totesin, että olen pitkään tehnyt turhan pienellä vastuksella. No, aina oppii jotain.
Painonpudotusta ei näytä olevan tälle viikolle luvassa mutta ei se mitään, aina ei voi voittaa. Tiedän kuitenkin syöneeni viikonloppua lukuunottamatta fiksusti ja liikkuneeni yli kuusi tuntia, joten päätän tällä kertaa jättää vaa'an lukeman omaan arvoonsa. Iloitsen sen sijaan miehen puolesta, -18 kiloa on melkoinen saavutus. Iloitsen lisäksi hänen kannustavista sanoistaan, joiden mukaan kyljistäni on "hävinnyt tavaraa". Jei.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti