Poukkoilujen puolesta kulunut viikko sujui ihan mallikkaasti. Maanantaina oli treffit Lempparin kanssa, ja se ihana nainen laittoi minut temppuilemaan taas powerplatella. Ja vaikka en mukamas juuri mitään tehnyt, niin seuraana päivänä tuntui portaiden kävely sekä takareisissä että persuksissa. Tiistaina kävelylenkki ja pitkästä aikaa spinningiä, ja osasin tällä kertaa kiinnittää kenkäni polkimiin ihan itse.
Keskiviikkona pääsin taas nauttimaan balancesta, joskin kylkivenähdykseni tuntui aavistuksen suutahtaneen siitä. Alle polkaisin parikymmentä minuuttia crossarilla ja kävelin päivällä 25min, mutta koska nyrkkisääntöni heiassa on kirjata suoritukset vain puolesta tunnista ylöspäin, nuo yhteensä 45min jäivät nyt kirjaamatta.
Torstaina piti ns. päästä takaisin hevosen selkään ja käydä tekemässä yhden jalan prässin sisältänyt saliohjelma, ettei kyseisestä vempaimesta jäisi venähdyksen takia kauhua. Tein 10 kiloa pienemmillä painoilla, hitusen lyhyemmillä liikeradoilla ja jäätävän intensiivisesti keskittyen, ja ihan hyvin se sujui, ilman kipuja. Josko sitä jatkossa osaisi olla sen verran varovainen, ettei järjestäisi itselleen lisää ongelmia.
Jos liikuntojen suhteen voinkin olla viikkoon tyytyväinen, muuten oli jotenkin outoa. En tiedä miksi ja mihin se kohdistui, mutta ilmassa oli jonkinlaista turnausväsymystä. Viime sunnuntaina tehtiin itse pizzaa kotona, ja koska en syö pellillistä kerralla, sitä jäi myös muutamalle seuraavalle päivälle. Ja tulihan sitä maisteltuakin sitten useampana päivänä. Keskiviikkona piti testata Fazerin uusi chili-suklaapatukka. Ei siis mitään maata kaatavaa, mutta jotain epämääräistä kapinointia, jota ei voinut suunnata mihinkään tai keneenkään. Kyllästytti, tylsistytti, ärsytti kun tavoitteeseen on vielä matkaa. Teki mieli whinettää, että joko ollaan perillä. Ärsytti myös kun venkoilu näkyi vaa'alla - ja niin paljon kuin ärsyänkin (kyllä se on sana) valinnoista puhumista, niin ihan omasta tahdostahan ne pizzapalat ja suklaa suuhun menivät. En siis voi syyttää ketään muuta, pah.
No mutta. Johan tässä on kolmisen kuukautta mentykin hyvällä energialla, joten oli sen huonon viikon aikakin jo tulla. Ja kun ei auta kiukuttelu tai kapinointi ja on vaan jatkettava, niin eiköhän se taas tästä lähde sujumaan. Sitäpaitsi on enää neljä työvuoroa ennen talvilomaa, niin ei tässä naama niin kovin nurinpäin voi olla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti