Home sweet home

Minua on nyt parin kuukauden sisällä näpäytetty kaksi kertaa. Olen tunnetusti aina ollut hyvin epäileväinen vierailevia tai itselleni tuntemattomia ryhmäliikuntaohjaajia kohtaan, sillä monta kertaa olen todennut, ettei ole vakkarilemppareiden voittanutta. Tänään oli kuitenkin taas edessä pähkäily: bodycombat ohjaajanaan nimi, joka ei soittanut päässäni minkään valtakunnan kelloja. Sain kuitenkin varattua tunnin kuinka hirveää se oikeasti voisi olla -ajatuksen siivittämänä sillä arvelin, että saadakseen combatista huonon on oltava kyseenalaisella tavalla harvinaisen lahjakas.

Niinpä siis saapastelin odottamaan tunnin alkua ja bongasin jumppareiden joukosta naisen, jonka olen nähnyt moneen kertaan maanantain combat-tunnilla ja joskus miettinyt, uskaltaisinko käydä sanomassa, että kadehdin hänen sivupotkuaan. Välähtipä siinä mieleen, että olisipa se ohjaaja nyt tuo tuossa - ja mikä hienointa, sehän oli. Nainen veti tunnin ammattilaisen ottein, eikä jättänyt edes tällaiselle vastarannan kiiskille mitään moitittavaa. Kävinkin kiittämässä tunnista ja kerroin, että en nimen perusteella tiennyt yhtään ketä odottaa, mutta salaa toivoin hänen olevan puikoissa. Nainen kertoi olevansa vielä täysi noviisi ja vasta aloittelevansa, totesin hänen vetäneen hyvin ja kehuin sitä sivupotkuaankin, sekä kannustin jatkamaan samaan malliin. Tyyppi vaikutti aidosti ilahtuneelta palautteesta, ja vaikka aiemmin olen pitänyt häntä jotenkin "kovan" oloisena, vaikutti hän hyvinkin herttaiselta höpöttäessään.

Eli kyllä, joudun toiseen kertaan tapaninpäivän jälkeen tunnustamaan, että kyllä niiden tuntemattomien ohjaajienkin tunneille vaan kannattaa välillä uskaltautua. Pahinta mitä voi tapahtua on menettää tunti ajastaan - parhaassa tapauksessa puikoissa voi heilua ihan omaa luokkaansa oleva attack-ohjaaja tai tämänpäiväinen iloinen yllätys. Not too bad.

*** 
Risteilyltä on siis kotiuduttu ja kutakuinkin palauduttukin. Jännää on se, että vaikka alkoholinkulutus olisi hyvin vähäistä (yhteensä 3,5 annosta koko reissun aikana) ja valvominenkin kohtuuden rajoissa (molempina öinä yli 7h unta), vanha menee tuollaisista reissuista ihan rikki. Rankinta taisi olla bussissa istuminen, kun ei saanut riittävästi oikoa jumittavia jäseniään. Voisinko kuulostaa enää kurpahtaneemmalta?

Joka tapauksessa, mitä tulee painonpudotushaaveisiin ja terveellisiin ruokavalioihin sun muihin, parantamisen varaa jäi seuraavaa kertaa ajatellen reilusti. En kuitenkaan vetänyt totaaliövereitä missään suhteessa, ja osan ajasta tein jopa niin järkeviä valintoja kuin olosuhteet huomioiden oli mahdollista. Ja niin kivoja irtiottoja kuin tuollaiset reissut ovatkin, niin olipa silti äärettömän mukava tulla takaisin kotiin ja syödä ihan tavallista ruokaa.

Harvinainen herkku eli suklaagelato shoppailupäivän lomassa. Oli muuten aivan törkeän hyvää.