Fiilistä olisi siis riittänyt vaikka mihin, mutta heräsin perjantaiaamuna polttava kaktus kurkussani. Iltaa kohti polttelu muuttui siksi raivostuttavaksi kutinaksi, joka ei vie voimia muutoin kuin estämällä nukkumisen. En ole erityisesti räkäsirkuksenkaan fani, mutta voi elämä että tuo kurkun kutitus voi olla ä-r-s-y-t-t-ä-v-ä-ä. Yksi yö meni imeskellen vuorotellen bafucineja ja puolitoista vuotta sitten vanhaksi menneitä Mynthoneita (okei, niitä söin vaan yhden, koska yök), joten energiatasot eivät ole olleet ihan huipussaan. Tänäkin aamuna kurkkua poltteli vielä hitusen ja kutina on jatkunut lievempänä, joten heitin sydänverta itkevät hyvästit minkäänlaiselle urheilulle.
Nyt sitten pidetään peukut ja kaikki muutkin ulokkeet pystyssä sille, että tämä menee ohi pelkällä kurkun kutinalla. Mikäli tämä on ihan oikeaa flunssaa, niin edessä on vielä muutaman päivän räkistely ja viimeisenä äänen lähtö, enkä nyt millään viitsisi sairastaa, kun olisi niin paljon parempaakin tekemistä. Toivotaan siis, että extravarovaisuus tuottaa tulosta ja tauti taittuu ennen kuin ehtii kunnolla alkaakaan.
Loma on nyt siis lomailtu, ja tiistaina koittaa taas arki. Toisaalta tylsistyttää mennä takaisin töihin, mutta toisaalta on ikävä rutiineja ja etenkin järkevämpää syömistä - kuluneen viikon perusteella allekirjoittaneella on vielä huimasti opittavaa aiheesta lomallakin voi olla fiksu. Nestepöhöä keräsin kilon verran ja sekös ärsyttää, mutta eiköhän se siitä laske kun pääsee taas normaaliarkeen kiinni. Toivoa sopii, että opin loppukesästä koittavaan kolmen viikon lomaan mennessä sen, että vapaalla ollessakaan ei ole pakko elää kuin siat pellossa.
Parhautta on kuitenkin se, että vaikka söin mitä sattuu ja miten paljon sattuu ja fiilis on sen takia huono, niin nähtävästi jotain on kuitenkin kolmessa kuukaudessa tapahtunut: äitipuoli kysyi/totesi, että olen kaventunut. Se näkyy ulospäin! Jei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti