Ei mennyt tämänpäiväinen combat-tunti niin kuin elokuvissa - joskus 25 minuutin jälkeen sekä musiikki että ohjaajan mikrofoni lakkasivat kuulumasta. Ohjaaja sai ansioituneesti taottua vahvistinta nyrkillä sen verran, että äänet palasivat - vain kadotakseen 30 sekunnin kuluttua uudelleen. Tästä muotoutuikin lopputunnin kuvio: muutama minuutti hiljaisuutta, 30-40 sekuntia musiikkia, muutama minuutti hiljaisuutta jne. Hiljaisina hetkinä käytiin läpi tekniikkaa ja eri potkujen eroja, musiikin lähdettyä kuulumaan äkkiä vain biisistä kiinni ja koreota läpi sen minkä ehti.
Eihän se nyt ihan niin tehokasta tai mielekästä ollut kuin yleensä, mutta alkutunnin ansiosta hiki irtosi ja parempihan se oli kuin ei mitään. Toki tuollaiset tekniset häröt ovat ikäviä sekä jumppareille että henkilökunnalle, mutta itseäni ainakin ärsytti huomattavasti enemmän se tunnin jälkeinen jurputus pukuhuoneessa. Joojoo ollaan maksavia asiakkaita ja joojoo harmittaa jos ei ole moneen viikkoon käynyt, mutta shit happens ja seuraavalla kerralla paremmalla tuurilla. Ohjaaja ei asialle voinut mitään ja taatusti tyypillä oli paskempi fiilis kuin yhdelläkään jumpparilla.
Mieli teki kysyä jupisijoilta viime viikon psykolla oppimani kysymys; mitä hyötyä tuosta on? Tajusivat sentään hoitaa narinansa ohjaajan kuulomatkan ulkopuolella. Räyh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti