Vuosihuolto

Olen näköjään taas palannut tuttuun ja turvalliseen kerta viikossa -postaustahtiin ja sekös ärsyttää, mutta jotenkin viikot vain hurahtavat ohi aivan hillittömällä vauhdilla. Siinä vaiheessa kun jostain hiipii mieleen että voisi ehkä kirjoittaakin jotain, on jo lauantai. Ja sitten ei enää viitsi, kun seuraava päivä on kuitenkin jo sunnuntai ja yhteenvedon aika. Tikkuistahan tällaista blogia on lukea, joten pahoittelen nöyrästi ja yritän tulevaisuudessa ryhdistäytyä.

Maanantaina kävin tutusti combatissa. Jotenkin tuntuu, että maailmassa on virhe, kun pääsen niin kivuttomasti lempparitunnilleni. Noo, voihan se olla, että seuraavat kuukaudet maanantait ovat iltavuoroja tai jotain. Mutta olihan se taas mukavaa. Ohjelmassa on ehkä hieman erikoisia biisivalintoja ja menee hetki ennen kuin liikkeet tulevat totaalisen tutuiksi, mutta ei se silti niin säätämistä enää ollut kuin ihan ensimmäisellä kerralla.

Tiistaille tein juoksumattotreffit kaverin kanssa. Peräänkuulutin rimpuiluseuraa Facebookissa heti ensimmäisen mattoharjoitteluni jälkeen jottei innostus jäisi siihen yhteen kertaan, ja sainkin muutaman lupautumaan hikoilukavereiksi. Tunti meni taas jolkotellessa - ei tullut pidettyä tarkkaa kirjaa kävely- tai hölkkäminuuteista, mutta uskoisin jälkimmäisten osuvan jonnekin 25-35 minuutin tienoille. Ja miten mainiota onkaan ajatella, että vielä joskus hölköttelen tuon määrän putkeen. Ja vielä pidempäänkin. Jei!

Keskiviikko meni huoltaessa sekä kehoa että mieltä. Aamulla suuntasin tunnin hierontaan, jossa käytiin läpi pohkeet, vähän takareisiä sekä selkä-hartia-niska-alue. Tykkään hierojastani kuin hullu puurosta, ja pisteet nousivat entisestään tällä kertaa, kun tyyppi hieroi niskaani ylimääräiset kymmenen minuuttia. Eikä siinä vielä kaikki, vaan lisäksi pyysi anteeksi sitä, että vähän venähti. Siis mitä? Totesinkin hänelle melko epäuskoiseen äänensävyyn, että älä hyvä ihminen pyydä anteeksi; minua saa luvan kanssa veivata vaikka toisenkin tunnin putkeen. Vajaan kymmenen kuukauden kokemuksella voin nimittäin väittää ettei ole parempaa tuntemusta kuin se, kun joku muljuttelee peukalollaan lapojen välistä löytyviä muhkuroita.

Mielenhuolto tapahtui puolentoista tunnin tapaamisella työterveyspsykologin kanssa. Kuten sanottu aiemminkin, minulla ei ole hengenhätää ja saan elettyä elämääni ihan sujuvasti, mutta kuluva vuosi on ollut monella tapaa kovin raskas. Sen syvällisemmin en välitä paneutua tapaamisessa käsiteltyihin asioihin, mutta lämpimästi voisin suositella juttelutuokiota ihan jokaiselle ei-niin-rikkinäisellekin yksilölle. Ihan mahtavaa, miten joku saa haastettua pinttyneitä ajattelu- ja toimintatapoja muutamalla yksinkertaisella kysymyksellä, ja nähtävästi jotkut asiat vaan on kuultava joltakin ammattilaiselta ja eritoten täysin ulkopuoliselta.

Torstaina crossailin, ja yritin jopa osan ajasta askeltaa oikein, eli viime viikolla oppimallani tavalla. Muuten ei mitään erityistä, Fit-lehti tuli luettua ja hikikin siinä tuli. Perjantaina sain tartuttua kahvakuulaan toista kertaa kahden viikon sisään - maailmassa on siis toinenkin virhe. Tällä kertaa touhusin ominpäin, joskin alkuvaiheessa toinen salin combat-ohjaajista tuli samaan tilaan harjoittelemaan uusinta ohjelmaansa. En ole koskaan viitsinyt kantaa omaa soitinta mukana salilla, joten kieltämättä oli ihan hauska heilutella kuugelia treenimusan soidessa taustalla.

Eilen iski työpäivän jälkeen kuolemanväsymyksen lisäksi täydellinen lorvikatarri, joten varovaiset ajatukset hölkkäilystä tai edes kävelystä haihtuivat kuin savuna ilmaan. Tänään join yhden siiderin ja söin pizzaa ja suklaata, joten juuri tällä hetkellä strömsöläisyys on melko kaukainen ajatus. Onneksi huomenna alkaa taas uusi viikko ;)