Niin kuin pitääkin

Olen excel-nörtti (kirjaan treenipainoni sinne, kun en jaksa kantaa vihkoa mukana salilla), ja nähtävästi myös sen verran heiaheia-natsi, että tunnustan vain lievästi häpeillen nauttivani siitä, että pitkästä aikaa viikkoni näyttää kuvassa siltä kuin pitääkin. Tottahan se myös tuntuu kropassa ja korvien välissä siltä kuin pitääkin, mutta on noissa erivärisissä palluroissa oma taikansa. Näyttää kivalta. Ja hirveän ahkeralta myös - olen näemmä käynyt salilla 50 kertaa tänä vuonna. Suhteutettuna kuluneeseen viikkomäärään se ei ole paljon, mutta onhan tuollainen kimalteleva hopeinen pallo älyttömän kiva.

Maanantain combat. Uudet musiikit ja uudet liikkeet. Minä eturivissä, suoraan ohjaajan edessä. Ja oli siellä niitä hyppysivupotkujakin. Eiväthän ne sujuneet, todellakaan, mutta eivät myöskään säikäyttäneet. Toisaalla oli kirjoiteltu pidempäänkin uudesta ohjelmasta, joka kuulemma on aika paska. Itse en osaa vielä yhden kerran perusteella sanoa tai tuomita, joten aion mennä tunnille myös huomenna. Ja todennäköisesti aina kun pääsen, jatkossakin.

Tiistain peruskuntolenkistä ei sen enempää, joten hypätään suoraan keskiviikon salitreeniin. Jalka-hauis-ojentaja-päivä, ja excel-taulukkoni tiesi kertoa välissä olleen kuukauden tauon. Voi hyvä helvetti, että oli vaikeaa. Jalkaprässiin latasin entisen 150 kilon sijaan 140 kiloa, sillä pelkäsin jääväni kelkan alle jumiin. And believe me, se oli sen reissun paras suoritus. Pohjeprässi oli tuskaa, SJMV oli tuskaa ja jossain toisen sarjan puolivälissä sain oikean takareiteni jumiin. Kyllähän noita lihasjumeja tulee useinkin, mutta yleensä vasta tuntien päästä tai seuraavana päivänä. Jätin reisikoneet suosiolla väliin, ja yritin epätoivoisesti vetreyttää säikähtänyttä koparaani Powerplate-masiinalla. Hauiskääntöihin piti tiputtaa painoja, ojentajista toistoja. Kaikin puolin todella takkuavaa menoa, mutta onneksi alhaalta pääsee yleensä vain ylöspäin.

Treenin päätteeksi yksi personal traineriksi kouluttautuva jumppaohjaaja kysyi, onko minulla kiire. Mihinkäs sitä valmiissa maailmassa, joten pääsin hänen koekaniinikseen tekemään niska-hartia-seutua avaavia keppijumppaliikkeitä. Hämmentävää, miten vaikeaa yksinkertaisista asioistakin tulee, kun yrittää muistaa pitää rinnan auki, lavat puristuksessa, vetää vatsaa selkärankaan ja vielä hengittääkin siinä välissä. Ymmärsin myös tuon kokeilun tiimellyksessä, etten osaa polkea crossaria oikein. Lohdutukseksi kuulin, ettei osaa suuri osa muistakaan ihmisistä.

Viikon toinen salipäivä oli tänään, eikä se oikeastaan ollut sen helpompaa kuin keskiviikkonakaan. Eri lihasryhmät ja liikkeet, sama voimattomuus. Ei niitä painoja nyt niin kauhean paljon vähemmän ollut, mutta huomasi kyllä flunssan ja tauon vaikutukset omasta tekemisestä.

Eilen aloitin epävirallisen virallisesti projektin nimeltä Tehdään Annista Juoksija. Kävin tutustumassa salin uusimpaan juoksumattoon (siihen, jossa on oma telkkari ja tuuletin sisäänrakennettuna jne) tunnin verran. Kävelin alkuun vartin, hölkkäsin 5 minuuttia. Kävelin 3 minuuttia, hölkkäsin kaksi. Kävelin kolme, hölkkäsin kaksi. Tuota jatkoin jonnekin reiluun 50 minuuttiin asti, loppuajan kävelin. Keskisyke taisi olla 134, maksimi 168, kaloreita valui maton rakoihin 418 kappaletta.

Jäi positiivinen fiilis. Vaikka yleinen mielipide tuntuukin olevan, että matolla juokseminen on perseestä ja ulkoliikunta ainoa oikea tapa suorittaa, taidan kuitenkin alkuun opetella hölköttelemistä sisätiloissa. En kiellä ulkoilman positiivisia vaikutuksia tai vaihtelevan maaston mielekkyyttä, mutta pelkään sekä syyspimeää että ylämäkiä ja ärsyynnyn pukeutumisongelmista. Salin matolla lönkytellessä noita ei tarvitse miettiä, ja josko vaikka kevääseen mennessä kuntoni kohenisi niin paljon, että uskaltautuisin ulkoilmaan kirmaamaan.