Sivut

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Almost back in action

Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että saatan sittenkin jäädä henkiin flunssan jäljiltä. Ääneni on normalisoitunut ja niiskuttaminen palannut tavanomaiselle ikinuha-tasolle. Viikko meni silti vähän himmaillessa, sillä pelkäsin lenssun ottavan uuden niskalenkin heti, jos vähänkin liikaa riehaannun.

Keskiviikkona testasin ensimmäistä kertaa Fressin syksyn uutuuden, Party45-tunnin. Kyseessä on siis tanssillinen tunti semihelpoilla koreografioilla. Olihan se puolivälistä eteenpäin ihan hikistä hommaa, mutta ikävä kyllä en välttynyt beige-fiiliksiltä tämänkään tunnin kohdalla. Taidan alitajuisesti muistella bodyjamin kulta-aikoja, kun nähtävästi mikään perseenheilutusjumppa ei tunnu yltävän mielekkyydessä edes lähelle. Väitän kyllä menneeni tunnille avoimin mielin ja uteliaan odottavana, mutta joissakin kohdissa vain tuli sellainen semilahna-olo. Ja kuten rumasti kaverille tunnin jälkeen totesin, muutamista liikkeistä tuli mieleen kansalaisopisto gone wild. Mutta no, mitään tuntia ei kai pitäisi tuomita yhden kerran perusteella, joten ehkä raahaan hanurini heilumaan vielä toistekin.

Lauantaille olin ajatellut jonkinlaista lihaskuntoa, ja kun lukujärjestyksessä näkyi vapaita paikkoja kahvakuulatunnille, arvelin hetkeni koittaneen. En ole koskenut kuulaan kuukausiin, ja koska omin päin tuskin olisin saanut hommasta tehoja irti, tunti tuli oikein hyvään saumaan. Eikä se nyt oikeastaan ollut edes niin kamalan tylsää. Kolme varttia sujui yllättävän nopeasti, ja viimeistään hyppiessäni kuula sylissä haarahyppyjä steppilaudalle ja alas tunnustin, että kai siinä touhussa joku ajatus on. Nähtävästi vain tarvitsen ohjatun tunnin.

Tänään kevytspinnin ja vuoristospinnin yhdistelmä, oli kivaa pitkästä aikaa vaikka istuminen taas vaihteeksi sattuukin.

Ja koska kuolema ei korjannut kuluneella viikolla ja tunnen edelleen oloni terveeksi, ensi viikolla voisi yrittää palata normaaliin kahden lepopäivän rytmiin. Salilla voisi käydä rimpuilemassa, vaikka parin viikon tauon jälkeinen paluu puntille hirvittääkin etukäteen. Eniten hirvittää kuitenkin huominen combat, sillä kuulemani mukaan ohjelma on vaihtunut ja uudessa on luvassa hyppysivupotkuja. En edes yritä ymmärtää, miten sellainen on tarkoitus suorittaa ilman, että on vahingoksi itselleen ja/tai muille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti