Viikonloppuna olo muuttui semiärtyisästä seinähulluksi. Oikeasti, ihmistä ei ole luotu makaamaan sohvalla puoltatoista viikkoa. Fysiikan puolesta olo oli ihan ok, ainoastaan kähisevä ääni ilmaisi jonkun olevan vialla. Pidän kuitenkin melko tiukkaan kiinni siitä, että sairaana ei riehuta, ja jos vielä on saikku päällä, silloin levätään. Mutta kun telkkarista ei tule mitään, kotityöt on tehty ja nettikin on luettu läpi, alkaa jossain vaiheessa kiipeillä pitkin seiniä ja olla valmis vaikka hyppäämään parvekkeelta vain, jotta saisi jotain tekemistä.
Ääni on edelleen vähän painoksissa mutta kulkee jo, joten uskaltauduin aamupäivällä miehen kanssa kävelylle. Vauhti oli tarkoituksella päätähuimaava n. 5km/h, mutta voi taivahan vallat miten hyvältä tuntui olla ulkona ja kävellä. Niin raivostuttavalta pirkkopirteältä kuin kuulostankin, niin kyllä ihmisen vaan on tarkoitus liikkua. Päätä kiristänyt vanne hellitti välittömästi, ja olisin voinut kirmata kuin hepo kesälaitumella.
En silti kirmaa. Huomisen combatin peruin, sillä ei kiinnosta pitkittää sairastamista tai hankkia jälkitautia. Aion silti liikkua vähän, nätisti ja varoen, ja odotan täysin tervettä fiilistä kuin viisivuotias joulua. Tervettä viikkoa teille muillekin :)
Mukavaa kuulla, että olet jo paranemaan päin :) Toinen pirkkopirteä täällä nyökyttelee, että kyllä, liikkumisella on ihan valtavan suuri merkitys ihmisen, ja erityisesti pääkopan hyvinvoinnille. Enpä olisi vielä vuosi sitten uskonut! Toivottavasti pääset tällä viikolla jo terveenä taas treenien pariin!
VastaaPoistaKyllä se tästä taas lähtee :) Alku on ainakin lupaava, kun uuden combat-ohjelman myötä tuntuu taas se ihana kiristys lavoissa ja olkavarsissa, ja jalkojakin vähän väsyttää eilisen lenkin jäljiltä <3
Poista