Syyslenssu ja vikat pt-treffit

Lauantai-iltaa, ihanaiset! Ajattelin vetää viikon yhteenvedon jo tänään, sillä kuten kuvasta näkyy, viikon liikunnat on liikuttu. Huomenna olisi muutenkin ollut työpäivä, ja usein sunnuntaityöt harmillisesti haittaavat huvituksia. En oikein osannut päättää, merkkaisinko saikkupäiviksi vain ne päivät joina olin aikeissa liikkua mutta en liikkunut, vai myös lepopäivät. Päädyin jälkimmäiseen - pystyypähän kätevästi seuraamaan myöhemmin, minkä verran vuodesta on sairastanut.

Kalastin siis itselleni tyypillisesti syysflunssan heti, kun alkoi muutenkin tuntua syksyiseltä. Kurkun kaivelu alkoi tiistai-iltana. Tällä hetkellä kurkkuun ei koske, mutta räkää riittää niin että epäilen vahvasti sen tulevan aivoista asti. Lisäksi honotan nenään pahemmin kuin nylonbeatit alkuaikoinaan. Toivoisin saavani tällä kertaa skipata äänen kadottamisen, sillä töitä on luvassa ensi viikollakin, enkä haluaisi olla lapsiasiakkailleni "se pelottava täti, joka rohisee kuin vanha varis".

Alkuviikon poukkoiluista nyt ei ole sen ihmeempää. Combat oli kivaa niin kuin aina, mutta ne ojentajapunnerrukset ovat saatanan keksintö. Mutta hei, onpahan tavoitteita... Tiistaina perusvääntöä rinta-selkä-olkapää-treenin parissa ja illalla vielä peruslenkki miehen kanssa.

Viikon varsinainen showstopper onkin se, että himoitsisin kovasti päästä juoksumatolle. Siis minä himoitsisin päästä juoksumatolle. Kävin perjantaina treffaamassa pt:n toistaiseksi viimeistä kertaa, ja sanoin samalla käsipäivää salin uudelle juoksumatolle - on kuulkaa kosketusnäytöt ja tuulettimet ja telkkarit ja kaikki. Kovin suurta urheilullista suoritusta en kyennyt tai halunnut flunssaisena tehdä, mutta otin kokeeksi muutaman hölkkäaskeleen. Ja hemmetti, nyt huomaan pallottelevani ajatuksia kuten "olisipas siistiä jossain elämänvaiheessa kyetä hölkkäämään 5 kilometriä kuolematta". Mitä lie ovat vesijohtoveteen lisänneet, pelottavaa.

Sain siis ainaisen crossailun lisäksi vinkkejä juoksumaton käyttöön, kuulemma voisin jossain vaiheessa pyrkiä tekemään kaksi juoksuharjoitusta viikossa. Ja joo, tässä vaiheessa naurattaa lähes ääneen puhua juoksemisesta ja itsestään samassa lauseessa, mutta jostainhan se on elefanttienkin aloitettava. Mattosäntäilyssä houkuttelisi eniten se, että asfaltin säikäyttämät koipeni todennäköisesti antaisivat minulle anteeksi, jos laittaisin ne kirmaamaan peruskaupunkimiljöötä aavistuksen pehmeämmällä alustalla.

Ja kai se pt:kin jostain jotain tietää. Muisti kyllä opastaa, ettei kannata vetää itseään alkuun ihan piippuun, mutta tähdensi myös, että suht reippaalla kävelytahdillakin mennessä sykkeeni on reilusti alakanttiin peruskuntolenkkejä ajatellen. Hah, enpä olisi uskonut sitä päivää näkeväni, kun en enää pääse kävellen tarpeeksi kovaa.

Nyt on siis kuluneen viikon lisäksi taputeltu kasaan 10 kerran pt-paketti, jonka ostin itselleni joululahjaksi viime vuonna. Painoa on jopa enemmän kuin aloittaessani, joten siinä suhteessa painelin pöpelikköön ja vauhdilla (ja nimenomaan itse painelin, trainerini ammattitaidon puutteesta ei todellakaan ollut kysymys), mutta myös niitä peräänkuuluttamiani voimia on huomattavasti enemmän. Marraskuussa 2012 asetin itselleni tavoitteen "pystyä punnertamaan suorin vartaloin sitten joskus". Äsken punnerruksia meni viisi - ehkä aavistuksen vajaina, mutta meni kuitenkin. Party!