Jos viime viikko oli erittäin perus, tämä viikko oli hyvin epäperus (on se sana), monellakin tavalla. Ensimmäinen omituisuus on salitreenin puute, mikä oli puolittain vahinko, puolittain harkiten tehty valinta. Harkiten päätin jättää jalat treenaamatta viime viikonlopun jälkeen, sillä tiesin perjantaina meneväni tunnin hierontaan, ja tahdoin kokeilla hierottaa pohkeiden lisäksi myös takareidet. Pohkeiden hieronnasta olen kirjoittanut aiemminkin, mutta mainittakoon vielä ettei se edelleenkään ollut muuttunut yhtään miellyttävämmäksi. Vastenmielistä se ei missään nimessä ole, mutta ihanan kamala lienee parhaiten kuvaava ilmaisu. Ja se koukuttavuus mikä siihen liittyy - voi tytöt ja pojat miten imakkaa tekee, kun peukalolla vedetään sääriluuta pitkin. Reisihieronta oli pohjehierontaa potenssiin kolme, eli todella ihanan todella kamalaa.
Vaikka yllämainitusta syystä olikin tiedossa, että toinen salipäivä jää tällä viikolla väliin, täysin liikunnatonta viikonloppua en ollut suunnitellut. Kunnianhimoisesti ajattelin, että tänään voisi olla piiiiiitkästä aikaa kahvakuulapäivä, mutta mitäpä suunitelmia ei olisi tehty muutettaviksi. Kaksi työkaveria ja ex-työkaveri kutsuivat mukaansa eilisiin illanistujaisiin, ja hetken mietittyäni päätin repäistä ja lähteä 2,5 vuoden tauon jälkeen käymään baarissa. En tosiaan ole varsinaisesti mikään rappioalkoholisti, mansikka-lime-siideriä kuluu ehkä 1-2 annosta kuukaudessa. Vähäiseen alkoholinkäyttöön ja baarittelemattomuuteen ei sinänsä liity mitään periaatteellisia juttuja - harvoin vain viitsin pilata seuraavaa päivää tai tulevia tai menneitä treenejä juomisilla.
Mukavaahan meillä oli, ja oli ihan aidosti hauskaa nähdä tyttöjä töiden ulkopuolella. Meno baareissa ei ollut muuttunut muutamassa vuodessa miksikään, siellä oli edelleen melua, huono ilma ja kalliit juomat. Tanssiminen oli kivaa, seura loistavaa ja mansikka-lime-siideri hyvää. Koska juon mietoja ja kohtuudella, en kärsi tälläkään kertaa en juo enää ikinä -syndroomasta. Ei ole paha olo, ei okseta, ei koske päähän, ei ole morkkista. Väsymys sen sijaan on jotain infernaalista ja tämä päivä mennyt puhtaasti hyväntekeväisyyteen, joten päivän suurin ponnistus tullee todennäköisesti olemaan tiskaaminen. No kannattiko lähteä? Kyllä. Tuliko polte muuttaa elintapoja ja sännätä baariin uudestaan heti ensi viikonloppuna? Ei.
Torstaina kävin muuten pitkästä aikaa siellä sh'bamissa, yhden lemppariohjaajani vetämänä. Ajattelin taas tunnin aikana että joo, onhan tämä ihan jees muttei herätä suuria tunteita. Beigeä, kuten aiemminkin. Tunnin lopuksi ohjaaja ilmoitti, että tämä oli sitten hänen elämänsä viimeinen sh'bam, ja että jostain on luovuttava saadakseen pitää sen kaikkein rakkaimman. Kävin tunnin jälkeen kysymässä suunnilleen että mitvit, vain kuullakseni, että lemppariohjaajani lähtee kokonaan pois Fressiltä. Kilpailevaan kuntokeskukseen. Bodyjamin perässä. Bodyjamin! Siis sen tunnin, mitä aikoinaan rakastin intohimoisesti, mutta josta en lähiaikoina ole ollut erityisen kiinnostunut. Iski pieni katkeruus: en ehkä halua jamia itselleni, mutten kyllä tahdo kenenkään muunkaan sitä saavan. Ja nyt se tunti siirtyy kaupungin toiselle laidalle toiseen kuntokeskukseen. Ärrrrr.
No, minä jään edelleen Fressille, sillä sieltä löytyy tämän hetken suurin rakkaus (combat). Ehkä silti hankin joskus tulevaisuudessa päiväpassin kilpailijalle ja käyn testaamassa, vieläkö vanha suola janottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti