Eilinen oli selkeästi pahin päivä; pidin Suomen nenäliinateollisuutta pystyssä yhden naisen voimin (MISTÄ sitä räkää voi riittää niin julmetusti?!), ja jouduin hakemaan kyseistä elämisen kannalta välttämätöntä tuotetta lisää lähi-Siwasta. En ollut ilmeisesti aiemmin ymmärtänyt omaa tilaani, sillä perille päästyäni keuhkoihin pisti, henkeä ahdisti, nenä vuoti ja koko naamaan sattui. Ensin pelkäsin kuolevani, sitten pelkäsin etten kuolekaan, ja lopulta pelkäsin etten pääse omin jaloin takaisin kotiin. Pääsin, mutta melkoinen henkiinjäämistaistelu se oli.
Tänään on jo ehkä hitusen parempi olo, vaikka rosoisesta äänestäni olisi Koivuniemikin kateellinen. Kykenin jopa lähtemään miehen kanssa ruokakauppaan, huomenna voisi varovasti yrittää taistelutannerta nimeltä suursiivous. Mielenkiinto aihetta kohtaan on huipussaan, ja siitä lähdetään etten ole kolmeen päivään edes peittänyt sänkyä.
Ainakin joku on tyytyväinen, kun saa emännästä päiväuniseuraa.
Ai niin, aloitin herkuttoman helmikuun. Yksi päivä takana, 27 edessä.
Puhtia herkuttomaan helmikuuhun! Pystyt siihen varmasti kun olet päättänyt onnistua :-) Mulla herkuttomuutta takana reilu viisi viikkoa ja ajattelin jatkaa vielä jonkun aikaa.
VastaaPoistaVau, nostan hattua! Nyt on itseasiassa ensimmäistä kertaa ikinä sellainen fiilis, että tämä päätös saattaa jopa pitää. Olisihan se nyt hienoa onnistua jossain, mikä on aina ennen mennyt pieleen :)
VastaaPoista