Ei nyt voi sanoa, että huomattava parannus viime viikkoon, mutta parannus kuitenkin. Olo on ollut jo useamman päivän sellainen ihankiva, joten pienestä yskästä ja niiskutuksesta huolimatta uskalsin lähteä salille kokeilemaan, vieläkö painot muistavat kuka olen. Suurin osa muisti, osan kanssa piti himmailla.
Reisikoneet ja vatsat sujuivat paremmin tai yhtä hyvin kuin viimeksi, loput vähän tai paljon huonommin. Esimerkiksi smithissä jäi pois vain viimeisen sarjan kaksi toistoa, kun taas haukkarit ja ojentajat jaksoivat tänään yhden kokonaisen sarjan vähemmän, ja vieläpä pienemmillä painoilla kuin edellisellä kerralla. Ottaa ehkä hitusen ohimoon moinen, mutta kai sitä on yli kahden viikon tauon jälkeen annettava itselleen anteeksi.
Koska etukyykkäilypaikkani oli varattu silloin kun sen aika olisi ollut, päätin kokeilla jalkaprässin pystyversiota (vaakaversiolla olen hinkannut aiemmissa ohjelmissa). En tosiaan ollut aiemmin kajonnut koko masiinaan, joten minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, minkä verran painoja koipeni jaksaisivat nostella. Laitoin koneeseen ensin 50 kg, jolla tein 12 äärettömän kevyttä toistoa. Seuraavan sarjan tein 60 kilolla, ei mainittavaa eroa edelliseen. Kolmas meni 70:llä, edelleen luisti mainiosti. Neljännen ja viimeisen sarjan tein 80 kilolla, joka tuntui jo jossakin mutta silti jäi fiilis, että enemmänkin olisi mennyt. Ilmeisesti koparani ovat vahvemmat kuin kuvittelen, joten mielenkiinnolla odotan seuraavaa kertaa kun pääsen testaamaan vielä isompia kiekkoja. Tänään en neljän sarjan jälkeen viitsinyt enää vääntää enempää, joten jääpähän jotain odotettavaa.
Mutta joo, ihankiva treeni ihankivalla ololla, huomennahan sen sitten näkee kannattiko vai ei. Huomenna olisi mahdollisuus bodycombatiin, joten toivon viimeisten limanrippeiden katoavan yön aikana sinne mistä tulivatkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti