Herkuttomasta

Koska en näytä tälläkään viikolla pääsevän liikunnan makuun, niin postataan nyt vaikka kuva viikonlopulta:

Houkutuksia, houkutuksia... Isä vaimoineen kävi kylässä, ja tuovat perinteisesti aina jotain tullessaan - en muistanut etukäteen pyytää, että jättäisivät mahdolliset tuliaiset kauppaan. Ilmoitin kyllä kahvipöytään käydessä, että nyt on tarjolla pullien sijaan riisipiirakoita, sillä täällä on meneillään herkuton helmikuu, eikä tuo tuntunut menoa haittaavan. Jätin siis ah niin suloisen suklaarasian avaamatta ja työnsin sen kaappiin piiloon - parastahan on se, että siellä se on vieläkin.

Olen siis vakaasti päättänyt onnistua tässä. Toisin kuin esimerkiksi marraskuussa, nyt en yritä mitään, olen vain syömättä. Hoen päässäni erinäisiä mantroja, kuten että herkut eivät kuulu tämän kuun ruokavalioon ja piste, joten niitä on silloin ihan turha ostaa. Toki yritän heikkoina hetkinä perinteiseen tapaan miettiä millä tätä kiertäisin ja mitä voisin syödä, mutta mieleen ei ole tullut yhtään herkuksi laskemaani asiaa, jota syömällä en tuntisi rikkoneeni tekemääni päätöstä. Siispä en syö.

Ja onhan tässä tukena vaikka minkälaisia positiivisia asioita. Vatsani on alkanut kiukutella silloin tällöin kun työnnän sinne jotain mitä ei pitäisi, joten onhan oleminen huikean paljon mukavampaa silloin, kun ei satu mihinkään. Nestepöhötykset sun muut häviävät, ja painokin on alhaisempi kuin hetkeen (vielä on silti matkaa alimpiin lukemiin ja siihen, että voi taas alkaa puhua painon putoamisesta). Lisäksi voin ns. sairastaa hyvällä omatunnolla, eli treenitauko harmittaa vähemmän, kun ei vedä suklaata kaksin käsin. Harmittaa kyllä siitä huolimatta, mutta ihan muista ja huomattavasti terveemmistä syistä.

Eli joo, kyllä tästä on nyt pidettävä kiinni, ja mahtavaahan se olisi, jos helmikuun jälkeen ei tekisi enää mieli mässyttää entiseen malliin. Saatan silti olla 1.3. ihan kevyesti riemuissani.