Sivut

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Punnerruksista pilatekseen

Ei ole mikään salaisuus, että Suurin pudottaja -faniuteni lisäksi minulla on tulenpalava, yksipuolinen rakkaussuhde Jillian Michaelsiin. En taida viitsiä eritellä fanittamiseni syitä sen kummemmin, mutta yhden kuvan verran on pakko valottaa asiaa. Pahoittelen surkeaa kuvanlaatua, kyseinen otos on napattu screenshottina katsomo.fi:stä.

Doesn't get much hotter than this.
 
Yhden käden punnerrus (onkotuoyhdyssana) on vaan ehkä hienointa, mitä ihmiskropalla voi tehdä. Tai no, kuka voi ja kuka ei, mutta tietänette mitä tarkoitan. Vaikka ei olekaan ollut tapana havitella kuuta ja veenuksia taivaalta, olisihan tuohon ihan törkeän mieletöntä kyetä. Ehkä siis jatkan punnerrusharjoituksiani.
 
Viikon verran onkin tullut harjoiteltua joka ilta. Joinakin kertoina yritän pungertaa niitä ihan aikuisten oikeita punnerruksia, vaikka tekniikka tai voima eivät olekaan ns. huipussaan. Mutta jostainhan se on aloitettava, ja eiköhän sitä ajan myötä pääse aina vaan alemmas ja lopulta vielä sieltä ylöskin. Toisilla kerroilla teen sitten niitä kevennettyjä versioita, joita meni maanantaina 15 ja tänään 20. Olen ekstaasissa. Totaalisen jumissa ja kipeänä, mutta ekstaasissa.
 
Jumitukset saivatkin ajatukset huomiseen, jonka olin kalenteriin merkinnyt salipäiväksi. Rinta ja käsivarret ovat kuitenkin niin juntturassa ettei oikein kinostaisi, ja eilisessä combatissa rääkätyt sisäreidet (wtf, missä välissä ne kipeytyä ehtivät?) ja hartiat tukevat päätöstä kokeilla jotain uutta. Bongasin lukujärjestyksestä pilateksen, joten suuntaan sinne heti aamupalan jälkeen. En ole ikuna koskaan milloinkaan lajia testannut enkä varsinkaan taivu mihinkään, mutta menen silti. Ja vaikka usein tahdonkin urheilusuorituksiltani vähintään verta, terästä ja hevosia, on kehonhuoltoni ollut jo pitkään niin rempallaan, että jotain on pakko tehdä. Pilates it is, siis.
 
P.S. Päivän positiivinen ajatus: Otin eilen combatiin uteliaisuudesta sykemittarin, ja maksimi on laskenut yli 180:stä 175:een sitten ensimmäisen kerran. Jihei, kunto kasvaa niin että korvissa soi. 

2 kommenttia:

  1. Olen myos palavasti rakastunut... tai no oikeestaan Jillianilla ja mulla on viha-rakkaussuhde (on monet Jillianin jumppavideot mulla). Ja Jillian palaa Suurimpaan Pudottajaan ens kaudella, jeeee! :)

    VastaaPoista
  2. Jei jei :) En ole katsonut kaikkia kausia, mutta tarkoituksena olisi tahkota myös rästiin jääneet läpi. Eilen vilkaisin muistin virkistämiseksi ykköskauden ekaa jaksoa, ja olihan se näihin uudempiin verrattuna melko kökköä :P

    VastaaPoista