Herään aina silloin tällöin tajuamaan sen, miten mainiota on, kun elämässä on eri tavalla ihania ja arvokkaita ihmisiä. Kävin eilen tosiaan hierottamassa noita sääriraukkojani, ja sain fysioterapeuttinakin työskentelevältä hierojaltani kasan hyviä vinkkejä koipieni hoivaamiseen. Päällimmäisenä oli lepo siitä, mistä ongelma on aiheutunut, joten ei kai se auta kuin lammasmaisesti kuunnella viisaamman neuvoja ja pysyä pois attackista ainakin pari viikkoa. Jos olisin yhtään teatraalisempi tapaus niin väittäisin sydämeni murtuneen, mutta mieluummin huilaan pari viikkoa nyt kuin monta kuukautta joskus myöhemmin. H totesi lempeästi, että kipu on aina kropan tapa pyytää hidastamaan, joten onhan se kuunneltava.
Lisäksi sain paljon kotihoitovinkkejä; venyttelyä, omatoimista hierontaa, rullailua, kylmähoitoa, tennispallokikkailua, pohjetreenin lisäämistä ja hölkkäpätkiä kävelylenkkien ohessa. Tunnen itseni taas paljon luottavaisemmaksi; luulisi hankalienkin penikoiden näillä tokenevan.
Se itse hierontakokemus sitten. Oletteko koskaan hierottaneet säärien etuosia? En minäkään tätä ennen. Enkä luojan kiitos tiennyt ennakkoon sen olevan edessä, sillä olisin ennen käsittelyä karannut ikkunasta karmit kaulassa. Vasta asetuttuani makuulle H totesi, että hierotaanpa tänään noiden pohkeiden ja sisäsyrjien lisäksi etuosat. Voin vaikka vannoa, että siinä muutoin niin lempeässä hymyssä oli aavistus käärmemäisyyttä.
Voi hyvä helvetti, että teki kipeää. Imakkaa, ihanan kamalaa ja suurimman osan ajasta pelkästään kamalaa. "Ei minulla mitään jumeja ole ollut" on kyllä suurin itsepetos ikinä. Mielestäni säärteni ulkosyrjät ovat olleet ihan ok, mutta miten väärässä olenkaan ollut - yllättäen lähes pahimmat jumit löytyivät juuri sieltä. En voi sanoin kuvailla miltä tuntuu, kun peukaloiden päillä hierotaan sääriluun viereistä lihasta irtonaisemmaksi, eikä pohkeiden veivaaminen tuntunut tuon jälkeen enää missään. Irvistelin epäilemättä todella naisellisesti, ja hengitys muuttui epämääräiseksi puhalteluksi.
Olen kuullut ja itsekin käyttänyt sanaa tuskanhiki, mutta koskaan ennen en ole sitä noin konkreettisesti kokenut. Huoneessa ei ollut mitenkään kuuma, mutta hikoilin kuin pieni porsas ja selästä jäi suojapaperiin märkä läntti. Kuulostaa äärimmäisen nautinnolliselta, eikö totta?
No, olihan se. Tavallaan. Tai ei oikeastaan ollut, mutta joku siinä kuitenkin viehätti. Olisin kuvitellut, että moisen käsittelyn jälkeen olisin toivottanut H:lle mukavaa loppuelämää ja juossut karkuun, mutta sen sijaan varasin uuden ajan kahden viikon päähän. Kai tuo housunlahkeistakin itseensä ottava kosketusarkuus siihen mennessä helpottaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti