Sivut

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Tauon paikka

Moni seuraamistani blogeista on nyt kevään aikana jäänyt tauolle tai lopetettu kokonaan. Noita toistaiseksi viimeisiä postauksia lukiessani on tullut itsekin mietittyä omaa bloggaamista. Miksi? Miksi ei? Saanko tästä enää mitään? Saako joku muu?

Pyöriteltyäni viimeksi mainittuja kysymyksiä joidenkin viikkojen ajan tulin siihen tulokseen, että vastaus on kaunistelematon ei. Blogini ei taida palvella tällä hetkellä ketään, ei minua sen enempää kuin ketään muutakaan.

Olen kirjoittanut blogeja nyt arviolta seitsemisen vuotta putkeen. Aloittanut uuden, palannut vanhaan, aloittanut uuden, lopettanut kaikki, aloittanut taas uuden. Tämä taitaa olla pisin pätkä, kun olen jaksanut postata enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Viime aikoina tästä hommasta on vaan kadonnut se juju, enkä oikein enää tiedä, miksi bloggaan. Minulla ei ole tarjota huikeaa laihdutustarinaa, elämäntapavinkkejä, ruokaohjeita tai kisadieettejä. Minä vain liikun, koska se on niin helkkarin kivaa.

Treenejä on ollut kiva kirjata ylös, mutta pelkästään se ei vain ikävä kyllä ole kovin kiinnostavaa. Blogi ei ole vienyt paljon aikaa, mutta blogi projekteineen on vienyt liikaa ajatuksia. Ja sitäpaitsi, jäähän minulle heia sekä excel-taulukkoni, joten pääsen toteuttamaan sisäistä nörtähtävää tilastofriikkiäni, vaikken bloggaisikaan.

Viimeinen postaus ikinä tämä tuskin on, mutta toistaiseksi viimeinen todennäköisesti kyllä. Ehkä pidän kesätauon ja palaan syksyllä entistä ehompana, ehkä aloitan kokonaan uuden blogin sitten joskus, tai ehkä lopetan bloggailun kokonaan. Mitään muuta varmaa en tiedä kuin sen, että haluan nyt kokeilla miltä tuntuu liikkua ilman viikoittaista yhteenvetoa.

Aikansa kutakin, sanoi kettu pihlajanmarjoista, kun joka toiselle kuoppaa kaivoi. Ihanaista kesää teille kaikille, jotka olette urhoollisesti jorinoitani lukeneet! Ensi viikolla alkaa attack :)

Tuollaisissa maisemissa vietin synttäreitäni reilu kuukausi sitten. Ollapa mieleni tulevana kesänä yhtä tyyni kuin tuo järvi.

7 kommenttia:

  1. Mun blogi näyttää kans olevan pienellä tauolla, kun ei vaan tunnu olevan mitään sanottavaa ja sille ajallekin on parempaa käyttöä. Blogissa olis enemmän pointtia, jos olis joku selkee päämäärä, jota kohti mennään, mutta kun ei se olkapää kestä penkata tosissaan niin se mun penkkitavoite jäänee saavuttamatta.
    Eli ymmärrän sun fiilikset. Itse en kuitenkaan uskalla sanoa mitään noin varmaa tauon pitämisestä - muutenhan innostun heti ens viikolla taas kirjoittamaan joka päivä ;)
    RSS readerissa on se kiva puoli, että kaikki uinuvat blogit voi vaan jättää sinne listoille ja sit huomaa heti, jos uusia posteja alkaa taas tulemaan! Eli tervetuloa takaisin any time :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kai se selkeän tavoitteen puuttuminen on itselläkin ollut se suurin ongelma - sekä blogin, että painonpudotushaaveiden suhteen. Ja kun en kerran saa itseäni aktivoitua kirjoittamaan edes paria kertaa viikossa, niin ajattelin jotta antaapi olla nyt vähän aikaa. Kävi kyllä mielessä, että heti kun ilmoitan tauosta niin sitä asiaa alkaa löytyä, mutta ainahan sitä voi muuttaa mieltään :P

      Ja awww, kiitos :) Readerit kieltämättä näppäriä.

      Poista
  2. Ensin:Harmi!! Sun sunnuntaiyhteenvedot ovat olleet aina odotettuja! Jotain mihin voi aina tässä epävarmassa maailmassa luottaa ;) oon lukenu jokaikisen siitä lähtien, kun blogisi löysin.

    Toisekseen: ymmärrän! Itsehän kun olen tehnyt aivan saman päätöksen. Kyllä ois ollut ekalla viikolla ihan hulluna kirjoitushaluja, mutta vähitellen tuntunut yhä kivemmalta, kun koko ajan ei tarvi miettiä mirä ja milloin kirjoittaa.. Puolensa kummallakin, ja uskoisin, että syksyllä palaan taas, kuten toivottavasti sinäkin! Ja jos perustat uuden blogin, niin ilmoitathan jotakin kautta, että löydän perille :) Ihanaisia ja stressivapaita kesäpäiviä ihana Anni!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas ihanista sanoista :) Jos jonkun uuden tekeleen joskus väkerrän, niin olet varmasti ensimmäisten joukossa jolle siitä kerron <3

      Poista
  3. Eeeiih! Juuri tänään hölkällä kelasin kuinka vähän tulee luettua liikuntablogeja ja että tämä on yksi niistä säännöllisistä lemppareista. Maailman pienin viulu ja sitä rataa.

    Itse oon ollut tosin todella laiska kirjoittaja koko kevään, kiitos duunikuvioiden ja Muun Elämän. Nyt kun asiat oikenivat, niin ajattelin rupeavani taas vähän reippaammaksi. Kivaa kesää sulle ja tsemppiä liikuntajuttujen suhteen! Kyllä se suuri tavoite sieltä jostain vielä löytyy, vaikkei nyt ehkä siltä tunnukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihan mainiota kuulla että olet kaikesta huolimatta tykännyt lukea :P Ja kuten vähän arvelinkin/pelkäsinkin tässä käyvän, niin johan tässä on uuden blogin aihio jo päässä, puoliksi valmiiksi mietittynä. Se ei tosin ole liikuntablogi, mutta ehkä ilmiannan itseni sinullekin, niin voit päättää onko siitä uudesta lemppariksi tai edes lukemisen arvoiseksi :D

      Poista
    2. Jes jee! :D I'm in!

      Poista